sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulusta kuvia


Leimu kanssa joulu vietetiin Mikkelissä. Joulu meni lähinnä lenkkeillessä ja leikkiessä muiden koirien kanssa. Myrtiltä alkoi juoksut eilen, joten tänään on Leimua ja Myrttiä pidetty erillään. Oikeastaan aika jännä, että Leimu ei ole kauheasti edes reagoinut alkaneihin juoksuihin. Toki juoksut on vasta alussa ja tärppipäiviin on aikaa. Mutta ihan hyvin on voinut ulkoiluttaa samaan aikaan, kun on pitänyt toisen hihnassa.

Tässäpä siis kuvia. Lähes kaikki kuvat ottanut Tiina.



















Ryhmäposeeraukset.






Sitten vielä poseerauskuvat Leimusta.









sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Hyvää joulua kaikille!




Tavoitteita 2009



*Tärkein tavoite on, että Leimu pysyy terveenä ja viettää normaalia elämää perheenjäsenenä.

*Agi:
-Ensin opetellaan kontaktit uusiksi. Tai no ei uusiksi, vaan opetan kontaktit. Eli Leimulle en edes ole opettanut aiemmin kontakteja, koska töppönen on aiemmin osunut aina kontaktille. Mutta enää siis töppönen ei osu. Tähän sain jotain vinkkejä lappalaiskoirien agileiriltä ja sitä varten olen myös opettanut kosketusalustaa. Katsotaan, miten sitten lopulta opetan tai mikä tapa sopii Leimulle parhaiten. Toki namialusta on myös yksi vaihtoehto.
-Keväällä kisata ehkä muutama hyppärirata
-Toivon mukaan kontaktit saadaan kuntoon kevään - kesän aikana, niin sitten voidaan startata myös agiradalla, eli emme siis kisaa agiradalla ennenkuin kontaktit on sellaiset kuin haluan niiden olevan. Utopiaa?
-Jos kontaktit saadaan kuntoon ja päästään kisamaan, niin tavoitteena on nollia ja nollia. :)

*Yritän tehdä enemmän verijälkiä, esim. edes joka toinen viikko.

*Tokoa yritetään treenata edes huvin vuoksi hieman useammin ja systemaattisemmin. Ei kisatavoitteita.

*Hakuilua mahdollisuuksien mukaan.

*Näyttelyt: Yritetään käydä ainakin muutamassa näyttelyssä, ja sertit olisi bonusta.

*Tänä vuonna ei ehkä toteudu reissu poropaimennukseen, mutta jos jostain syystä saan töistä vapaata ja Leimu mahtuu kisaan mukaan, niin mennä kisaamaan poropaimennuskilpailuun. Leimullahan on nyt oikeus kisata, koska Leimu läpäisi testin viime vuonna.

Vuosi 2008



Palataanpa vielä menneeseen vuoteen: mitä tehtiin ja mitä jäi tekemättä.

*Leimu suoritti Porokoirakerhon järjestämän poropaimennustestin hyväksytysti Sodankylässä.

*Leimun kanssa aloitettiin agilityssä kisaaminen. Tavoite hieman ylittyi, kun saatiin myös ensimmäinen nollatulos. Mutta myös ohjaajan kokemattomuus kostautui, mutta siitä lisää ensi vuoden tavoitteissa.

*Käytiin ensimmäiset viralliset näyttelyt, yhteensä neljä näyttelyä. Junnuluokasta saatiin EH. Nuorten luokasta saatiin kerran ERI (+Sert, Cacib ja ROP), erkkarista EH ja ryhmänäyttelystä H. Omistajan innostus näyttelyitä kohtaan loppui siniseen nauhaan.

*Leimun sairastelu syksyllä aiheutti sen, että loppuvuodesta ei ole mitään tehty.

*Verijälkeä kokeiltiin parin kerran, sitä voisi yrittää ensi vuonna enemmänkin, koska Leimu on siinä ilmeisesti ihan hyvä.

*Muutaman kerran käytiin hakuilemassa, se oli myös Leimusta mukavaa. Leimusta pitäisi opettaa rullakoira, mutta kun se ei osaa noutaa, niin ongelmia. Mutta mukavaa käydä ihan vain ettimässä ukkoja metsästä.

*Muutama jäljen tein myös, mutta mun innostus ei ehkä riitä jäljestämiseen.

*Tekemättä on jäänyt tokon systemaattisempi treenaaminen. Ensinnäkään aika ei ole kauheasti riittänyt siihen ja toisekseen siihen on tullut niin paljon ongelmia, että en tiedä, jaksaako niitä alkaa korjata. Suurin ongelma on siis haukkuminen ja se alkoi siitä kun ekan kerran tehtiin tokokentällä hyppyä. Toinen ongelma on nouto. En tiedä, miten sitä saisi opetettua, Leimu kun tykkää kanniskella tavaroita ja keppejä, mutta ei se niitä minulle tuo. Mutta toki ihan huvikseen voisi treenailla tokoa enemmänkin kuin mitä nyt, vaikka ei ottaisi siihen mitään tavoitteita kisaamisen suhteen.

Kuulumisia


Leimulle olen aiemmin syöttänyt Nutron lammasriisiä. Einin kanssa oli puhetta, että se ei välttämättä olekaan paras mahdollinen ruoka Leimulle. Nyt sitten vaihdoin Jamesin lammasriisiin. Leimu söi sitä ehkä pari viikkoa ihan normaalisti, tosin ulosteen määrä lisääntyi. Nyt sitten noin viikko sitten Leimu meni ripulille. No viili-riisi -dieetin jälkeen päästiin jälleen normaaliin ruokaan, niin meni uudestaan ripulille. En tiedä, johtuuko se nyt sitten tästä Jamesista, mutta sitä en kyllä enää syötä. Seuraavaksi kokeilen Eagle Pack:iä. Ja siis olen pikku hiljaa ruuat vaihtanut, niin ei se ripuli ainakaan siitä johdu. Toki tässä edelleen miettii, että onko ripulilla nyt jotain tekemistä sen oksentelun ja pissaamisen kanssa, mutta uskon että ei ole, koska Leimu on ihan pirteä ja liikkuu normaalisti.

Vähän olen tokoillut, mutta sitä pitäisi tehdä enemmän. Leimu meinaa turhautua, kun ei emäntä ole oikein jaksanut panostaa muuhun kuin peruslenkkeilyyn. Ja toiseksee nameja en ole viittinyt kauheasti nyt syöttää, jotta maha pysyisi kunnossa.

Jouluksi olemme menossa Mikkeliin, ja Leimulle tulee oikein kiva joulu. Siellä on Tiinan koirat Musti, Jaava ja Myrtti sekä pikkuveljen Lilo. Leimu saa ainakin leikkiä niin paljon kuin haluaa. Toivon mukaan Myrtti ei vain aloittaisi juoksujaan...


maanantai 15. joulukuuta 2008

Lenkkeilyä


Ai niin, ensinnäkin viime viikolla käytin Leimua Einillä hierottavana. Lihakset alkaa olla paremmassa kunnossa, ja ne eivät ole kuivuneet, kuten viimeksi. Takapää on hieman vielä jumissa tai ei niin hyvä kuin etupää, joten menemme vielä tammikuun lopussa hierottavaksi. Lisäksi sain hyviä vinkkejä, miten Leimun takapään lihaksiston saisi paremmaksi. Saisi vain nyt sataa lunta. Jatkossa ajattelin käyttää Leimua noin parin kuukauden välein ylläpitohieronnassa treenikauden aikana. Nyt olisi kauhea himo treenata agia, mutta toisaalta uskon, että tästä tauosta on vain hyötyä. Kontakteja siis haluaisin treenaamaan.

Leimun kanssa on nyt sitten vain lenkkeilty. Toissapäivänä lenkillä tuli vastaan jänis. Leimu on siitä hyvä, että siitä huomaa heti, jos se näkee tai haistaa jotain. Eli käskytin Leimun vain eteenpäin ja eteenpäin mentiin, eli irtiollessaan ei oikeastaan edes yrittänyt uhmata käskyäni ja lähteä jänistä ajamaan. Hyvä hyvä!!

Nyt ollaan siis lenkkeilty aika paljon metsässä. Ja voi että mua niin rassaa koirat, jotka ovat irti, mutta ei hallinnassa. Siis tuntuu, että niitä tulee joka lenkki vastaan. Leimuhan ei tule tuntemattomien urosten kanssa toimeen.. Eilenkin oli tälläinen tilanne. Leimu ja vastaantuleva koira oli irti. Pyysin Leimun luokse ja otin sen kiinni, jäin seisomaan ja odottamaan, että vastaantulija tekee samoin. Se huutaa Simo sivulle, no mitä koira tekee (iso musta rotikan kokoinen koira), koira lähtee juoksemaan täysillä meitä päin. Mulle iski kamala paniikki, iso uros koira tulee meitä kohti, kohta Leimu on entinen... No otin sitten Leimun syliin ja yritin huutaa ja karjua toista koiraa pois, no se tuli ihan kiinni. Koira oli onneksi nuori ja kiltti, mutta ei niistä voi koskaan tietää. Lopulta sen omistaja tuli ottamaan koiransa pois. Eniten minua ihmetytti se, että koiralla oli liina perässä, että miksi se omistaja ei stopannut koiransa tuloa liinalla?


keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Leimu on sitten terve :)


Tänään soitin toivon mukaan viimeisen kerran eläinlääkärille, ja koska Leimu on edelleen oireeton ja terve, niin mitään tutkimuksia ei tarvitse tehdä.

Agilitykaveri teki Leimulle manttelin. Se on todella hyvä, koska uroskoira voi myös pissiä se päällä, eikä pissit osu mantteliin. Leimukin ihan rakastaa mantteliaan. En oikein tiedä, miten minä sen Marikan pihalla Leimun päälle laitoin, koska silloin näytti, että se ei oikein istu, vaikka se edellisellä kerralla istui aivan loistavasti. No nyt kun laitoin kotona sen Leimun päälle, niin mun mielestä se istui huomattavasti paremmin, enkä edes ole muuttanut kuminauhojen paikkaa.



Leimun kanssa ollaa nyt tehty noin 50 minuutin mittaisia remmilenkkejä. Leimu ehkä on peitsannut useammin kuin aiemmin, mutta sitten kun nostaa hieman vauhtia, niin alkaa ravata. Tänään tosin ei peitsannut juuri lainkaan. Huomenna menemme jälleen fysioterapeutille, ja sitten taas jälleen näkee mikä on lihasten tilanne.


sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Kuulumisia


Jaava oli viime viikon hoidossa, ja viikko meni tosi hyvin. Tosin Leimu oli alkuviikosta lenkeillä hieman junttura. Se meinasi koko ajan hävitä silmistä, kaupunkimetsässä pidän aina Leimun siis näköpiirissä, jotta ehtii reagoida, jos tulee vastaan toisia koiria tai esim. jäniksiä. Mutta nyt Leimu koko ajan yritti mennä liian kaukana, eli sitä joutui koko ajan kutsumaan luokse. Kyllähän se tuli luokse, mutta sitten taas yritti viilettää liian kauaksi... Mutta loppuviikko sujui jo paremmin ja Leimukin pysyi näköpiirissä. Jaava oli hyvin tottelevainen koko ajan.

Perjantaina sitten lähdin Mikkeliin koirien kanssa. Leimulla oli paljon leikkiseuraa viikonlopun aikana. Se sai leikkiä lauantaina ja sunnuntaina Lilon kanssa, jonka kanssa leikit sujui mainiosti. Lisäksi lauantaina oli myös leikkiseurana Manta. Leimu on nyt ehkä hieman väsyksissä.

Mutta jos ei hyvää niin jotain huonoakin. Nimittäin kolme kaverusta oli sekä eilen että tänään jänisjahdissa. No sinällään niillä oli maata missä juosta (eli ei isoja teitä lähimailla), mutta kun ne ei saisi päästä jäniksiä ajamaan ollenkaan. Eilen olin Leimun, Mustin ja Jaavan kanssa metsälenkillä. Yhtäkkiä huomaan, että viiden metrin päästä juoksee jänis, alan huutamaan koiria mutta turhaan, koska kolme koiraa juoksee jo jäniksen perässä. Jänisajo kesti ehkä muutaman minuutin. Sitten koirat tuli luokse, annoin namit ja vapautin ne. Se ei ollut viisas teko, koska kaksi junttia lähtee vielä etsimään hajua eikä pysähdy vaikka miten huudan. Onneksi Jaava ei enää lähtenyt. Leimukin epäröi ja pysähtyi, mutta kuitenkin päätti mennä Mustin perässä. Musti ei edes korvaansa lotkauttanut. No onneksi jänis katosi, niin ei Musti ja Leimu montaa minuuttia yritättänyt jäljestää. Tänään sitten Jaava oli ensimmäisenä huomannut jäniksen ja Musti ja Leimu oli ollut jonkin verran kauenpana, mutta oli nekin lähteneet ajoon mukaan, mutta eivät päässeet yhtä hyvin mukaan kuin Jaava.

Se näissä kaikissa koirissa on, että jos ne ovat jo jahdissa, niin eivät ne pysähdy. Jaava saattaa ehkä joskus pysähtyä, mutta ei Musti eikä Leimu. Leimun olen aina ennen saanut jäljestämästä pois käskyttämällä, mutta nyt ei totellut, kun oli muita koiria. Lisäksi Leimun olen tähän mennessä aina ennen saanut käskytettyä pois, vaikka se olisi nähnyt jäniksen, mutta ei ole vielä lähtenyt ajoon, saa nähdä, miten jatkossa menee vastaavat tilanteet. Toivon mukaan Leimu edelleen tottelee, tai sitten joutuu rajoittamaan irtipitoa, jos ei tottele...


maanantai 1. joulukuuta 2008

Jaava hoidossa tämän viikon


Leimu on ollut ihan normaali edelleenkin, eli todennäköisesti sairastelut on sairasteltu. Leimu on ihan normaalisti lenkkeillyt vapaana ja remmilenkin pituus on 40 minuuttia. Leimulle on myös painoa tullut lisää, ja nyt täytyy hieman pienentää ruoka-annosta, ettei kuitenkaan liho liikaa. Lihasta saa kyllä tulla lisää, mutta ei enää rasvaa. Leimu on jo ihan normaalin painoisen näköinen, lukuunottamatta niitä lihaksia.

Leimulla on tällä viikolla myöskin koirakaveri, eli Jaava on täällä tämän viikon. Viikonloppuna vien sen sitten Mikkeliin. Jaava heti ensimmäisenä söi Leimun kaksi todella vanhaa luuta, mitkä eivät ole Leimulle kelvanneet. Jaava on ollut muutenkin täällä kuin kotonaan. Kaikki ruuat ja herkut on siirretty kaapeissa ihan ylös, jottei joku nimeltä mainitsematon niitä ehdi varastaa.

Japutti

Ja Leippa



tiistai 25. marraskuuta 2008

Talvea


Leimu on ollut edelleen oireeton. Jee. Leimulta alkaa myös löytyä virtaa, eilen ihan innoissaan repi minulta lapasen kädestä ja oli niin onnellinen, kun voitti lapasen. Remmilenkkeissä lenkin pituus on puoli tuntia. Irtipitolenkkejä on tehty ihan normaalisti, eli noin tunnin mittaisia. Tällä hetkellä Leimu liikkuu enemmän irrallaan kuin aiemmin, eli vaikuttaa ihan terveeltä. Lihaksia on alkanut tulla jo takaisin, mutta toki menee pitkä aika ennen kuin ne ovat samassa kunnossa kuin ennen sairastumista.

Tänään otin muutaman talvisen kuvan. Kuvista tuli aika tummia ja epätarkkoja, mutta olkoon.







torstai 20. marraskuuta 2008

Ei mitään uutta


Eilen soittelin eläinlääkärille, että miten jatketaan, kun näyttää, että Leimu on parantumaan päin. Eläinlääkäri sanoi, että Nutrisalin ja Antepsinin antoa jatketaan vielä kaksi viikkoa, jonka jälkeen soittelen taas kuulumiset eläinlääkärille. Edelleenkin se oksentaminen mietityttää, myös eläinlääkäriä. Leimun kanssa on nyt käyty noin 25 minuutin remmilenkkiä. Lihakset eivät ole menneet jumiin, siis ne vähäiset vielä mitä on.


tiistai 18. marraskuuta 2008

Fysioterapeutilla käynti ja muutakin



Viime viikon perjantaina käytiin siis fysioterapeutilla. Kerran piti olla viimeinen, mutta ei ollutkaan. Leimu kerkesi laihtua ja menettää lihaksiaan ihan älyttömästi dieettiruuan aikana. Vaikka ruokaa en edes ehtinyt kauhean pitkään syöttää. En yhtään tajunnut, että ruoka ei ole riittävän ravintorikasta. Ja jotenkin se laihtui niin nopeasti, että tajusin sen vasta silloin, kun nostin Kouvolassa Leimun eläinlääkärin pöydälle tutkittavaksi. Eli Leimun lihakset on kuivuneet ja kuihtuneet, eli nyt meillä ei ole agikentille senkään puolesta mitään asiaa. Jos joskus vielä päästään agikentälle, niin se on kyllä työvoitto!

Eli nyt pitää siis Leimu kuntouttaa alusta asti uudelleen. Ruokavalioon on lisätty rasvaista lihaa sekä lohiöljyä. Fysioterapeutti antoi hyviä vinkkejä lihaskunnon palauttamiseen, ja tästä syystä menemme seuraavan kerran kuukauden pääästä hierottavaksi, ja katsomaan mikä on lihasten tilanne. Nyt siis kuntoutuminen pitää aloittaa varovasti, ettei lihakset mene jumiin. Eli kolme - neljä päivää 20 minuuttia remmilenkki, 3-4 päivää 25 minuuttia remmilenkki ja sitä rataa. Tänään on vuorossa siis 25 minuutin remmilenkki. Irtipitolenkkejä saa tehdä normaalisti, koska niitä on tehty koko ajan, ja Leimu ei niissä itekseen kauheasti juoksentele. Mutta nyt alkuun ei ainakaan pääse koirakavereitten kanssa juoksemaan, koska siinä menisi lihakset heti jumiin.

Leimun terveys on paljon parempi. Se ei ole nyt viikkoon oksentanut, ja kaksi yötä on mennyt ilman herätystä pissille. Eli pissaaminenkin on normalisoitunut. Leimulla taisi olla vain todella sitkeä pissatulehdus eikä muuta. Mutta tuo oksentaminen on jännä juttu, että mistä se johtui ja miksi se jatkui niin pitkään.

Tänään tehtiiin PITKÄSTÄ aikaa tokoa tai no ei varsinaisesti tokoa, mutta naksulla kosketusalustaa ja noutokapulaa, sekä muutama ihan lyhyt seuraaminen. Kosketusalustaan otin jo sanan käyttöön, eli sana on koske. Leimu oli tänään oikein innokas tekemään hommia, ja kai se nyt olikin kun varmaan yli kahteen kuukauteen tehty oikeein mitään, muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta. Mutta ehkäpä se tästä lähtee.

torstai 13. marraskuuta 2008

Kokeiden tuloksia



Leimun virtsanäyte ja verikokeiden tulokset olivat puhtaat, eli ei mitään vikaa. Leimun virtsa vain on laimeaa, josta johtuu se, että sitä tulee niin paljon, ettei se pysty sitä pidättämään. Eli jostain syystä munuaiset eivät reabsorboi virtsaa riittävästi. Se voi johtua jatkuvasta oksentamisesta, eli suolatasapaino on epätasapainossa. Oksentaminen on outo, ja se ei liity mitenkään tähän. Eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että Leimulle annetaan Antepsinia 5 ml 3 x päivässä. Antepsin on siis närästyslääke, joka tekee vatsan limakalvon ympärille suojakalvon eli rauhoittaa vatsaa. Lisäksi juomaveteen lisätään Nutrisalia tasapainottamaan elimistön suoloja. Ruuan voi myös vaihtaa normaaliin, eli nyt sitten aloin hiljalleen vaihtaa Leimun ruokaa takaisin Nutroon. Leimu on myös laihtunut, niin ruokaan lisätään raejuustoa ja kananmunia, jotta Leimu saisi enemmän proteiineja. Eläinlääkäri sanoi, että dieettiruoka voi laihduttaa, koska siinä ei ole niin paljon energiaa. Melkein suositteli Leimulle aktiiviruokaa. Sitä pitää miettiä.

Leimu on ollut jo neljä päivää oksentamatta, mikä on todella hyvä juttu. Lisäksi Leimu ei viime yönä herättänyt pissalle, tosin se voi johtua siitä, että iltapissalenkki käytiin melko myöhään. Mutta viikko nyt seuraillaan Leimun vointia, ja sitten otan yhteyttä eläinlääkäriin, että mikä on tilanne. Mutta todella loistavaa on se, että enää ei ole pissatulehdus päällä ja toiseksi se, että Leimulla ei ole virtsakiviä.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Kouvolan eläinlääkäri


Viime viikolla Leimu oksensi lähes joka päivä, lisäksi öisin on aika säännöllisesti käyty pissalla. Sunnuntaina eikä maanantaina Leimu oksentanut. Tänään käytiin Kouvolassa eläinlääkärissä. Lääkärinä oli siis Pia Kesti. Ensin selitin Leimun tilanteen, ja sitten eläinlääkäri katsoi ultralla virtsarakon. Virtsarakossa EI ollut virtsakiviä, eturauhanen ei ollut suurentunut eikä virtsarakon seinämä ollut paksu. Joko Leimu on parantunut tai... Kuitenkin Leimulla on oireita, niin ei se ole parantunut. Leimu on myös laihtunut, toisin sanoen lihasmassaa on kadonnut, vaikka olen lenkkeilyttänyt sitä melko normaalisti. Se voi johtua dieettiruuasta. Leimusta otettiin myös uudestaan verikokeet sekä virtsanäyte. Nyt näytteistä otetaan enemmän juttuja kuin mitä viimeksi. Jatko riippuu sitten kokeiden tuloksista. Jos mitään ihmeellistä ei löydy, niin sitten Leimun vatsa tähystetään, että onko siellä jotain outoa. Oksentaminen ja vaisuus ja pissan pidätyskyky on lähinnä ne ongelmat. Mutta nyt sitten vaan odotellaan tuloksia.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kuulumisia vaihteeksi


Ei ole juuri mitään uutta sitten viime kerran tapahtunut. Leimu syö aika hyvin sitä dieettiruokaa, mutta asiassa on pieni mutta. Olen nyt tietenkin vähän googletellut koiran virtsakiviä. Koiran virtsakiviä on montaa eri tyyppiä. Ruokavalio ei liuota kaikkia kivityyppejä. Leimulta ei missään vaiheessa tutkittu mitä kiviä ne ovat... Joten aikani tässä pähkäilin, ja lopulta varasin Kouvolan eläinlääkäriasemalle ajan perusteellisia tutkimuksia varten. Vaikka sieltä sitten tulisikin samat ohjeet kuin täältä, niin on ainakin varmistettu diagnoosi ja hoito. Koska jos nyt syötän kolme kuukautta dieettiä, ja kivet ovatkin sellaisia joihin ei ruokavalio tehoa, niin kiva kiva... Ainoa outo juttu oli eilen, eli Leimu oli oksentanut työpäivän aikana. Tänään on kuitenkin ollut niin normaali kuin vaan tällä hetkellä voi olla.

Tänään käytiin myös eläinfysioterapeutilla. Leimu oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa lihaksiston osalta kuin viimeksi. Vielä on jotain kireyksiä, mutta oli jo paljon enemmän rentoutunut. Ensi viikolla on vielä yhden kerran eläinfysioterapeutti. Jatkosta vähän puhuttiin siten, että sitten kun agitreenit alkaa, niin käyttää vähän ennen niitä tai muutaman viikon treenaamisen jälkeen. Ja jatkossa varmasti käytän Leimun noin kahden kuukauden välein hierottavana, jottei jumeja tule. Nythän en tiedä, miten päästään treenaamaan, eli varmastikaan ei terveyden takia treenata marraskuussa. Eli treenaaminen riippuu, miten halli valmistuu...

Opin myös uutta eläinfysioterapeutin luona. Minä olen taputellut Leimua. HUOM! Koiraa ei saa taputella, se ei ole luonnollista koirien käyttäytymistä. Koiraa pitäisi vähän sillei jännästi rapsuttaa. Nimittäin kun taputtelee, niin koira joutuu jännittämään turhan takia lihaksistoaan ja oli siinä jokin muukin juttu, jota en enää muista. Eli en siis enää todellakaan taputtele koiraa, vaan teen ennemminki sitä toista liikettä tai silittelen. Silittelyä tosin rauhoittaa, eli sitä ei joka paikassa kannata tehdä.


torstai 30. lokakuuta 2008

Paranemista havaittavissa


Oksennuksen estolääke on toiminut, ja Leimu ei ole enää oksentanut. Uusi dieettiruoka maistuu Leimulle jopa paremmin kuin Nutro. Leimuhan on hieman nirso... Olen todella helpottunut, että Leimu syö dieettiruokaa, koska olisi ollut aika paljon ongelmia, jos se ei olisi syönyt dieettiruokaa. Nyt Leimu myös juo enemmän vettä, mikä on tosi hyvä juttu, jotta virtsakivet alkavat liueta, ja toiseksi ettei Leimu kuivu. Kuitenkin Leimu vielä oireilee, eli yöllä pitää käyttää Leimu pissalla. Mutta kuitenkin parempi, että juo ja pissaa. Leimu ei myöskään kauheasti juoksentele lenkeillä, eli varmasti sillä on vielä kipuja. Kipulääke ei oikein niihin ole auttanut.

Ainoa harmi tässä dieetissa(joka on kai elinikäinen), että ei oikein saisi syöttää makupaloja. Eli ainakin toistaiseksi meidän tokoilut on tokoiltu. Agissa ei onneksi tarvitse palkata niin usein, niin se varmaan menee ihan jees, sitten kun Leimu on kunnossa. Me ei varmaan enää tänä syksynä päästä agitreenihin, koska ensinnäkään ei kipeää koiraa voi treenata, ja toiseksi en halua, että Leimu yhdistää minkäänlaisia kipuja agikentälle. Ainoa mitä meinaan treenata sitten kun Leimu on hieman parempi, niin on kontaktit, eli lähinnä kontaktialustalla ja siihen se uuden sanan opettaminen.


tiistai 28. lokakuuta 2008

Eläinlääkäri


Tänään käytiin sitten jälleen eläinlääkärillä. Leimulta röntgen -kuvattiin vatsa. Kuvissa ei näkynyt mitään hälyttävää, niissä ei myöskään näkynyt virtsakiviä. Leimu oli kuivunut, niin se nesteytettiin. Oksentaminen johtui joko dieettiruuasta tai antibiootista. Leimulle annettiin oksentamisen estolääke. Eläinlääkäri päätti vaihtaa dieettiruuan erimerkkiseen. Oikeastaan se on parempi, koska se on raksuina. Tänään illalla annoin sitä Leimulle, niin Leimu söi jopa kaikki. Nyt sitten on ohjeena antaa antibiootti loppuun, eli vielä huominen, ja jatkaa dieettiruokaa 2-3 kuukautta, jonka jälkeen viedä kontrollivirtsanäyte. Mutta jos Leimu oireilee, niin toki sitten pitää viedä aiemmin kontrolliin.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Huoh



Viikonlopun olen yrittänyt syöttää Leimulle dieettiruokaa, mutta aika huonolla menestyksellä. Torstai -aamulla eläinlääkärin jälkeen söi yhden tölkin. Illalla söi hieman. Perjantai -aamuna oksensi osan torstain ruuista pois. Perjantaina ei oikein aamulla syönyt, illalla söi vähän. Jälleen lauantai -aamuna oksensi edellisen päivän ruokaa pois. Lauantai -aamuna annoin ruokaa, johon laitoin suurimman osan vanhoja raksuja (Leimu normaalisti syö Nutron lammasriisiä.) ja vain vähän dieettiä. Söi ehkä vähän, lauantai -iltana söi kaikki (isoin osa raksuja, vajaa puolikas tölkki dieettiä). Kun taas tänä aamuna ei syönyt juuri mitään (oli sekä raksuja että dieetti). Huomenna olen siis yhteydessä eläinlääkäriin, että miten tästä edetään. En usko, että saan Leimun syömään kunnolla dieettiruokaa. Muutenkin Leimu on ollut suhteellisen vaisu koko viikonlopun. Toisaalta ihmekös tuo, kun ei oiken ruoka ole pysynyt sisällä. Kuitenkin tietyllä tapaa Leimu on ihan "pirteä", eli lenkellä (aika lyhyillä) juoksentelee, laukkaa ja tekee vaikka mitä. Mutta katsotaan tilannetta huomenna uudestaan.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Eilinen eläinlääkäri


Ensin Leimulta otettiin verinäyte, tänään soitin verinäytteestä tulokset ja mikään arvo ei ollut liian korkea, eli kaikki oli rajoissa. Hemoglobiini oli hieman korkea. Leimun eturauhanen on hieman suurentunut, mutta ei hälyttävästi. Ultraäänellä tutkittiin Leimun rakko ja rakossa näkyi pieniä virstsakiviä. Rakko oli siis täynnä virtsaa, seuraavaksi käytin Leimun pissalla, josta otin virtsanäytteen. Tästä virtsanäytteestä löytyi myös virtsakiviä ja kokkeja, eli tulehdus on päällä. Eli todennäköisesti virtsakivet aiheuttavat jatkuvaa virtsatietulehdusta. Nyt saatiin sitten ravinnoksi erikoisruokaa, jonka pitäisi liuottaa virtsakivet. Virtsakivet ovat niin pienet, että niitä ei ainakaa vielä leikata. Nyt on sitten kolmas antibioottikuuri ja saatiin myös kipulääkettä. Selkeästi Leimun sisäelimiin tai jonnekin sinne koskee, koska eilen Leimu oli paljon pirteämpi, kun oli saanut kipulääkkeen. Toki kipulääke ei poista kivun syytä, vaan lievittää vain oiretta.... No nyt Leimu on saanut tänään ja eilen dieettiruokaa (joka on helvetin kallista), onneksi sentään suostui syömään sitä. Kuukausi pitäisi syödä sitä. Maanantaina pitää taas soittaa eläinlääkäille, siitä onko Leimu yhtään parempi.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Pissanäyte ja eläinfysioterapeutilla käynti


Eilen käytiin toistamiseen eläinfysioterapeutilla. Leimun lihakset eivät olleet läheskään niin jäykät kuin ekalla kerralla. Nyt oli vaan se hankala puoli, että kun Leimulla on pissatulehdus päällä, niin takapään lihaksista eläinfysioterapeutti ei pystyntyt varmaksi sanomaan, mikä johtui lihaksista ja mikä rakon kivuista. Mutta seuraavaa kertaa päätettiin siirtää viikolla eteenpäin, jotta saataisiin ensin pissatulehdus hoidettua.

Leimun näyte ei ollut lainkaan kasvanut, eli  viljelyä ei voitu tehdä. Toisaalta se ei ole ihme, koska samana päivänä olin antanut vielä antibiootin, mutta toisaalta taas antibiootti ei ole tehonnut, joten sen mukaanhan näytteen olisi pitänyt kasvaa. Huomenna mennään aamulla 9:30 tarkempiin tutkimuksiin, mm Leimu ei saa pissata kahdeksaan tuntiin, eli virtsarakon pitää olla täynnä. Toivoin, että Leimulle tehtäisiin ultraäänitutkimus, eli silloin näkisi onko siellä kuitenkin niitä virtsakiviä tai onko esimerkiksi virtsarakko oudon mallinen. Ilmeisesti myös kuvataan virstsarakko röntgenillä, saa nähä mitä löytyy vai löytyykö mitään. Jos nyt ei löydy mitään ja muutenkin olen tyytymätön huomiseen eläinlääkärin käytiin, niin seuraavaksi auton nokka suuntaa kohti Kouvolaa...


maanantai 20. lokakuuta 2008

Kauheasti päivitettävää



Mulla on tietokone huollossa, joten siitä syystä en ole vähään aikaan pystynyt päivittämään Leimun kuulumisia.

15.10. Eläinfysioterapeutilla

Käytin Leimua viime viikon tiistaina eläinfysioterapeutilla. Ajan olin varannut jo kuukausi sitten, silloin ei aikaisemmin aikoja saanut. Eläinfysioterapeutti hieroi Leimua kaksi tuntia. Fysioterapeutti kommentoi, että jos Leimu on nyt parempi, niin se on kyllä ollut todella jumissa kuukausi sitten, koska se oli edelleen aika jumissa. Olen todella tyytyväinen fysioterapeutin ammattitaitoon. Se näki heti Leimusta, että Leimulla on joku vaiva, eli virtsatietulehdus. Leimulla on nyt vielä kaksi vai kolme aikaa eläinfysioterapeutillle viikon välein. Fysioterapeutilta sitten kysyin, että saadaanko mennä lappalaiskoirien agileirille, että onko jumit millä mallilla. Lupa leirille saatiin.

 17.-19.10 Lappalaiskoirien agileiri Hiidenhelmessä Punkalaitumella

Leimun kanssa lähdettiin perjantaina yhdentoista aikaan ajelemaan kohti Lammia. Lammilta otettiin kyytiin Tiina, Jaava ja Myrtti. Lammilta ajeltiin muutaman pysähdyksen kera Punkalaitumelle. Punkalaitumella olimme siinä puoli kuuden aikaan. Ensimmäisenä iltana oli luento agilityn harrastamisesta lappalaiskoiralla. Luento oli mielenkiintoinen ja toi monia uusia näkökulmia treenaamiseen nimenomaan lappalaiskoira kanssa. Tärkeintä on löytää koiralle hyvä motivaatio. Motivaatio voi olla leikki tai nami, mutta esimerkiksi namin pitää olla riittävän hyvä. Koiraa pitää myös palkata kunnolla ja riittävän usein eikä koiralle saa näyttää, jos meni pieleen, koska lähes aina se on kartturin vika.

Lauantaina ja sunnuntaina oli jokaisella ryhmällä puolitoista tuntia treeniaikaa. Leimun kanssa olimme kilpailevien ryhmässä (1- ja 2-luokkalaisia), ja meitä koulutti Jukka Leppälä. Hänellä on kokemusta sekä suomenlapinkoirista että lapinporokoirista. Tällä hetkellä hänellä kuitenkin on tervu ja bc.

Lauantain treenit
Eka rata oli mielenkiintoinen. Koira piti jättää hypyn taakse sekä osittain seuraavan putken taakse. Meillä heti kävi selväksi, että paikallaoloa pitää harjoitella. Se oli tiedossa ja sitä on harjoiteltu. Mutta tokalla kertaa Leimu pysyi hyvin paikalla. Hänen mielestään minun pitäisi Leimun kanssa harjoitella helppoja suoraviivaisia ratoja, koska Leimulta irtoaa vauhtia suorilla. Eli ei vielä kannata tehdä kauheaa vääntöä, koska se syö vauhtia. Vaan ensin saada hyvä estevarmuus, irtoaminen ja vauhti helpoilla radoilla. Tämä on kyllä ihan totta. Leimun into pitää säilyttää helpoilla radoilla ja vasta myöhemmin harjoitella vaikeampia juttuja. Se tykkäsi Leimun innosta. Ja olihan Leimu innokas, vaikka vähän jäykkää Leimun meno olikin. Lisäksi kontaktit pitää opettaa uusiksi, myös sen tiesin etukäteen. Leimullehan ei ole varsinaisesti kontakteja opetettu aiemmin. Kontaktit kannattaa opettaa hihnassa namin avulla (alustalla). Lauantain treeni oli kaikinpuolin antoisa. Mielenkiintoista oli seurata myös muiden treenejä, koska niistäkin oppi.

Sunnuntain treenit
Treeneissä mentiin A monta kertaa, ja A:n ali meni myös putki. Eli ohjaajan piti muistaa, minne ohjata milloinkin. Lisäksi oli pidempi vienti kepeille. Se tuotti meille vaikeuksia. Sellaista ei ole aiemmin tehty. Mutta nyt tiedän, että sitäkin voi harjoitella. Leimu meni todella hitaasti sunnutaina, se varmaankin johtui jumeista tai ehkä enemmänkin kivuista, jonka aiheutti virtsatietulehdus. Leimun antibioottkuurihan oli jo suhteellisen lopussa... Mutta oikeasti Leimulle pitää vielä opettaa ihan perusasioita, helppoja ratoja, joissa saadaan vauhtia. En oikein muista enempää sunnuntain treeneistä. Pitäisi tyyliin olla muistiinpanovälineet treeneissä mukana, jotta muistaisi mitä kouluttaja sanoi.

Leimu sai juosta leirin aikana Hopan kanssa, se oli Leimusta mukavaa. Sunnuntaina iltana olimme Lappeenrannassa puoli kaksitoista. Olo oli väsynyt, mutta oli kyllä kannattava reissu, aivan mahtava nähdä muiden samantyyppisten koirien treenaamista.

Virtsatietulehdus jatkuu...

Tänään sitten aamulla annoin Leimulle viimeisen antibiootin, mutta koska Leimu on edelleen kipeä, niin vein jälleen pissanäytteen tutkittavaksi. Ja edelleen tulehdus jyllää... En ihmette, että Leimu oli leirillä niin vaisu. Tämäkään antibiootti ei ollut tehonnut. Nyt sitte virtsasta tehdään viljely, että mikä antibiootti tehoaisi. Ei oo kyllä todellista. Minä jo epäilin virtsakiviä, mutta eläinlääkärin mukaan virtsakiviä näkyisi virtsassa, eli ei ilmeisesti sitten ole virstakivet. Huomenna saa vähän jo tuloksia, mutta lopullisesti vasta keskiviikkona.

Huomenna Leimu menee eläinfysioterapeutillle hierottavaksi. Ja varmaankin meidän talvitauko agilitystä alki nyt, ellei sitten Leimu tervehdy virtsatietulehduksesta sunnuntaihin mennessä.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Virtsatietulehdus jatkuu


Eilen vein tutkittavaksi kontrollivirtsanäytteen. Oletin, että tulehdus parantui antibioottikuurilla, koska Leimu on ollut mielestäni oireeton. Yllätyksekseni, Leimulla on edelleen virtsatietulehdus. Nyt sitten saatiin eri antibioottikuuri. Toivottavasti tämä kuuri nyt tehoaisi. Onneksi nyt ei ole enää mitään väliä doping -karenssilla, koska emme ole menossa enää tänä vuonna agikisoihin tai näyttelyihin.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Agiliitoa


Tänä aamuna käytiin Marin ja Masin kanssa treenaamassa. Minulla ja Leimulla oli päivän teemana kontaktit. A:ta tosin ei jaksetu kantaa kentälle. Ensin otettiin keinua. Se onkin Leimulle vaikea este. Se kiipeää sen hitaasti, ja sitten kun se on painanut keinun alas, tulee keinulta pysähtymättä... Tänään sain kuitenkin Leimun pysähtymään kontaktille, kun nami oli kädessä. Ilman namia se olikin vaikea, saatiin ehkä yksi hyvä keinu. Puomia treenattiin myös jonkin verran. Sain sen pysähtymään kontaktille ensin siten, että nami oli kädessä ja lopulta sain myös pysähtymään ilman namia. Pitää olla vain tarkkana, missä vaiheessa sanoo sen odota. Se pitää sanoa kuitenkin riittävän myöhään, että se ei pysähdy ennen kontaktia. Muutaman kerran otettiin kepit eri kulmista. Näytän vielä kädellä, jotta saataisiin edes vähän vauhtia keppeihin. Lopuksi otin vielä muutaman paikallaolon.

Kontaktien opettaminen ei ole helppoa. Haluan kuitenkin opettaa nyt kontaktit kunnolla, jotta niistä ei enää myöhemmin tulisi ongelmaa. Ajattelin, kokeilla myös namialustaa. Tavoitteena olisi saada Leimu pysähtymään kontaktille siten, että etutassut on maassa ja takatassut on kontaktilla. Siihen joku käsky sana. Myös ylösmenokontakteille on opettava sama sana. Lisäksi olen alkanut naksuttamaan kosketusalustaa. Jos namialusta ei toimi, kokeilen sitten kosketusalustaa.

Eilen illalla tokoiltiin pikkasen. Paikallaolo vaikea, ei meinaa pysyä maassa millään, tässä pitää palata taaksepäin ja tehdä helpompia paikallaoloja. Liikkeestä seisominen aika hyvä. Siis se pysähtyy ja vapautus. Seuraamista tehtiin myös. Alussa pidin ihan namin nenän edessä ja sitten lyhyempiä matkoja ilman namia nenän edessä. Saatiin myös pikkasen häiriötä ohi kävelevistä koirista.


sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Mikkelin agikisat 5.10


Tänään siis jatkettiin kisaamista. Ensimmäinen rata oli aivan mahtava. Leimulla oli ihan mieletön vauhti, se ei ole mennyt koskaan yhtä kovaa! Otti A:n kontaktit hyvin (nyt sanoin vain kiipee, enkä jäänyt "varmistelemaan" alastulokontaktia), eli tuli siis vauhdilla alas, niin otti pakostakin kontaktin. Sitten kohta oli hyppy, josta suora näköyhteys puomille, siitä piti kuitenkin kääntyä keinulle. En saanut Leimua kääntymään (tai en kääntänyt Leimua) tarpeeksi, ja se meni puomille, mutta otti puomilta kontaktit todella hyvin. Siitä sitten mentiin edelleen hyvällä vauhdilla suoraan maaliin. Eli puolet esteistä jäi varmaan tekemättä, mutta siis se vauhti. Mua ei ees harmittanut tämän radan jälkeen, itseasiassa olin aika tyytyväinen vauhtiin ja kontakteihin. No mutta sitten tuli toinen rata. Se oli ihan kauheaa menoa meiltä. Ensinnäkin annoin Leimun varastaa lähössä, olisi pitänyt käydä laittamassa se takaisin istumaan, mutta en käynyt. Muutama este ihan ok, tosin vauhti ei ollut läheskään niin kovaa kuin ekalla radalla. Keinu oli lentokeinu. Sitten ei ottanut A:n ylösmeno- eikä alastulokontaktia, vaikka ohjasin mielestäni ihan samalla lailla kuin ekalla radalla. Sitten ohjasin puomin ohi, ja puomilta ei myöskään ottanut alastulokontaktia. Kepit ohjasin väärältä puolelta ja meni mielestäni hyvin, siinä kuitenkin lapun mukaan oli tullut virhe. Lopussa meni muurin ohi, en korjannut sitä vaan annoin hypätä vikan hypyn -> HYL.

Meillä on nyt siis kontaktit ongelmana. Toisaalta se ei ole ihme, koska en ole niitä alunperinkään opettanut kunnolla. Nyt sitten opetan Leimulle kunnolla kontaktit, samoin keppeihin pitää panostaa, ja ne pitää saada siihen kuntoon, että Leimu osaa suorittaa kepit itsenäisesti. Me ei kisata ennen kuin nämä tavoitteet on saavutettu.


lauantai 4. lokakuuta 2008

Mikkelin agikisat 4.10. ja Lilon treffaaminen


Tänään käytiin Mikkelin agikisoissa starttaamassa kaksi lähtöä. Radat olivat mielestäni helpot. Ongelmaksi meille muodostui se, mitä vähän aavistelinkin eli kontaktit. Ekalla radalla hyppäsi ekan puomin alastulokontaktin. Sitten ohjasin keppejen jälkeen hypylle huonosti, josta kielto. Toisen kerran puomi, jonka Leimu otti. Mutta en tiedä, miten onnistuin ohjaamaan A:n, eli se ei ottanut A:n alastulokontaktia, siis ei varmaan koskaan ole hypännyt sen yli... No toka rata, onnistuin heti alussa ohjaamaan kepeille huonosti ja siitä kielto. Sitten yritin rauhoittaa menoa, ja että nyt otetaan varmat kontaktit, no puomin alastulon taas hyppäsi... Keinu meni hyvin ja toisen puomin alastulokontaktin oli ilmeisesti ottanut, vaikka minun mielestäni se hyppäsi senkin yli. Mutta se täytyy sanoa, että eka rata oli oikein vauhdikas, toinen ei ehkä ihan yhtä vauhdikas. Leimu pysyi kuitenkin hanskassa molemmat radat. Ja tokan radan lähdön tein jopa niin, että jätin Leimun ekan esteen taakse, yleensähän me lähdetään samaan aikaan. Nyt olen päättänyt (tai siis jo aiemmin olen sen päättänyt) opettaa Leimulle kontaktit kunnolla, siihen pitää opettaa uusi sana ja saada koira tietämään, missä kohtaa pitää pysähtyä. Kyllähän Leimu nytkin pysähtyy, mutta väärässä kohtaa, eli ennen kontaktia, josta sitten on hyvä hypätä kontaktin yli. No huomenna uudestaan kisaamaan kaksi rataa.

Pikkuveli on ottanut koiran pennun (seropi). Tässä muutama kuva Lilosta ja Leimusta (myös Mustista)














  

torstai 2. lokakuuta 2008

Agia pitkän tauon jälkeen


Tänään aamulla käytiin treenaamassa agia Marin ja Masin kanssa. Vettä tietysti satoi koko ajan... Mutta eihän meitä ole tehty sokerista (tosin Leimu ehkä ;)), niin pari tuntia vierähti ihan kevyesti. Masi oli ehkä viidettä kertaa agiesteillä ja meni siihen nähden todella hyvin. Mari pystyi tekemään jo lyhyitä radan pätkiäkin.

Leimu meni todella hyvin, ohjaaja oli enemmänki ruosteessa. Kontakteja se tosin hyppi, mutta toisaalta ne johtui ihan minusta. Sitten Leimulle puomille on kiipee käsky, niin minä vaan sanoin puomia ja monta kertaa, ennen kuin muistin, että se onkin kiipee käsky. Lisäksi sain Marilta muutaman hyvän vinkin. Ensinnäkin normaalisti olen sanonut vain kertaalleen käskyn esim. hyppy, putki jne. Leimuhan kerkee radalla haukkua aika paljonki. Mutta sitten kun sanoin hyppy, hyppy, hyppy, putki putki putki putki jne. Niin ja käskyt tulivat tarpeeksi ajoissa eli heti edellisen jälkeen, niin Leimu meni varmaan kymmenen estettä ihan hiljaa. Ei se kerennyt haukkumaan. Pohdittiin Marin kanssa juuri sitä, että Leimu haukkuu sen takia, kun se on epävarma, minne pitää mennä ja että sen pitää kysyä koko ajan minulta mitä seuraavaksi. Kepit meni myös yllättävän hyvin ja vauhdikkaasti Leimun menoksi.

En tehnyt kamalasti Leimun kanssa, kun on kuitenkin taukoa jonkin verran. Leimu ei yhtään aristanut mitään paikkaa ja meni ihan normaalisti. Myöskään illalla ei ollut mitään varomista missään, eli taitaa Leimu olla ihan kunnossa.

Agitreenien jälkeen päätettiin vielä tehdä vähän tokoa. Ja siinä näkyi, että Leimu oli vähän sokerista. Se ei meinannut pysyä maassa ollenkaan. Lopulta jouduin helpottamaan aikalailla paikallamakuuta, eli olin noin viiden metrin päässä ja kävin palkkaamassa suht. usein,. Seuraamiseen sain Marilta myös lisää vinkkejä. Nyt olen kävellyt liian hitaasti, eli pitää muistaa kävellä normaalia kävelyä. Tehtiin myös liikkeestä seisomista ja istumista. Liikkeestä maahanmenoa en viittinyt ottaa, kun ei Leimu suostunut menemään maahan.....


tiistai 30. syyskuuta 2008

Kuulumisia


Leimu kävi tänään luovuttamassa verta Hannes Lohen geenitutkimukselle. Leimullahan on PRA-sairas sisko, joten siitä syystä tutkimukseen olisi hyvä saada Leimun ja sisarusten näytteet myös. Leimu oli ihan mallipotilas. Nostin Leimun vain pöydälle ja siinähän se sitten istui koko näytteenoton ajan, eikä rimpuillut yhtään. Etutassu pysyi paikallaan koko näytteenoton ajan.

Leimun kanssa on nyt lenkkeilty ihan normaalisti ja Leimu vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Takapään ongelmat johtuivat varmasti suurelta osin virtsatietulehduksesta.

Torstaina menen treenaamaan agia ennen töitä. Ja sitten viikonloppuna kisoihin. Kisoihin mennään vain pitämään hauskaa, koska tosissaan on aika pitkä treenitauko tässä takana.


torstai 25. syyskuuta 2008

Hierojalla jälleen


Tänään käytin vielä varmuuden vuoksi Leimua hierojalla. Leimu on nyt sitten ainakin lihaksiston osalta kunnossa! :) Ei ollut enää mitään sen suurempia jumeja. Leimu on myös lenkeillä liikkunut ihan normaalisti, tehnyt myyräloikkia sekä ottanut laukkaa, ravia ja käyntiä. Saatiin lupa mennä myös agiin. Harmi, kun mun pitää tällä viikolla pitää treenit, ni ei pääse omiin treeneihin. Pakko yrittää käydä johonkin aikaan omalla aikaa, viimeistään torstai aamuna. Tai sitten mennään lokakuun ekana viikonloppuna kuuden viikon tauon jälkeen suoraan kisoihin! Mitä siät suotta treenaamaan, eiks se niin mee, että vain lahjattomat treenaa? ;) No ei vaiskaan. Mutta toivotaan, että nyt sitten Leimu on kunnossa. Antibiootti kuurikin loppui jo eilen. 

maanantai 22. syyskuuta 2008

Eilen käytiin ex-tempore tokossa


Eilen käytiin hetken mielijohteesta LPKY:n tokotreeneissä. Menimme tottelevaisuuden alkeet ryhmään, koska ei olla oikeastaan vuoteen olla käyty missään tokoryhmässä. Ohjelmassa oli liikkeestä seisominen, paikkamakuu ja hyppy. Leimun kanssa ei otettu hyppyä ollenkaan, koska se alkaa siinä haukkumaan. Nyt tavoitteena oli saada hiljainen treeni ja yllätyksekseni Leimu oli koko treenin haukkumatta. Paikallaolossa menin noin kymmenen metrin päähän ja kävin välillä palkkaamassa muutaman kerran. Pysyi hyvin. Ylösnousemisessa pieniä ongelmia. Liikkeestä seisominen on vielä ihan vaiheessa. Sitten otin vähän seuraamista häiriössä. Seurasi ihan hyvin. Seuraaminen ei ole meillä vielä hallussa... Mutta ehkä sain uutta kipinää treenata tokoa....

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Muutamia syksyisiä kuvia


Äsken aamulla Leimu sai olla irti lenkillä. Hissukseen käveltiin ehkä sellaiset puoli tuntia. Leimu pääasiassa ravaili lenkin ajan. Muutaman lyhyen laukan otti, ja siinä ei ainakaan ontumista näkynyt. Ravi oli kaikin puolin normaalia. Pitää nyt vielä sitä seurata, miten se liikkuu. Minulla oli myös kamera mukana, kun aamuaurinko paistoi niin nätisti.















Eihän lenkki ole mitään ilman keppejä...




Muutama kuva vielä elokuun lopulta...







torstai 18. syyskuuta 2008

Virtsatietulehdus


No niin kaiken hyvän lisäksi eilen Leimulla todettiin virtsatietulehdus. Leimu herätti minut kahtena peräkkäisenä yönä pissalle, joten sitten mulle tuli mieleen, voisiko sillä olla pissatulehdus. Aamulla sitten otin näytteen (mikä oli todella helppoa :)) ja vein sen tutkittavaksi eläinlääkäriasemalle. Tulehdushan sieltä sitten löytyi, ja Leimu sai viikon antibioottikuurin. On mahdollista, että Leimun takajalkojen kivut ovatkin johtuneet pitkittyneestä pissatulehduksesta. Sitä en kyllä kiellä, etteivätkö lihakset ole olleet jumissa, aivan varmasti ovat olleet jumissa. Antibioottikuurilla on vain viikon varoaika, eli jos nyt Leimu paranee, niin päästään kisaamaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Mikkelissä. Ne olisi sitten kauden viimeiset kisat.

Teen Leimun kanssa aina aamuisin tietyt venytysliikkeet (siis minä en venytä koiraa, vaan koira venyttää itse itseään), ja tänään Leimu ei aristanut takajalkaansa, kun sitä kosketin, eli voi hyvinkin olla, että tavallaan takajalkojen kosketusarkuus johtuikin pissatulehduksesta. Varmuuden vuoksi pidän Leimun kuitenkin vielä tämän viikon hihnassa, ja ei varmaankaan mennä agitreeneihin sunnuntaina.


perjantai 12. syyskuuta 2008

Viikko otettu rennommin ja tänään uudestaan hierojalla


Leimua olen pitänyt suht levossa koko viikon. On se lenkeillä ollut vapaana, mutta on tehty lyhyempää lenkkiä. Leimu on ollut parempi, ja liikkunut jo nyt tässä loppuviikolla melko normaalisti. Eilen kuitenkin päätin varata uuden hieronta-ajan, koska vaikutti sille, että takapää on edelleen jumissa. Tänään sitten käytiin hierojalla. Leimu oli suhtellisen rauhallisesti. Toinen etutassu oli hyvä ja toinen vielä hieman kireällä. Takajaloista se kipeämpi oli edelleen tosi kipeä. Sitä hieroessa Leimun läähätti, kun muutoin hengitteli rauhallisesti. Toinen takajalka oli myös jo parempi. Hieroja neuvoi minua, miten voin hieman hieroa (silittää) kipeämpää takajalkaa, jotta siinä saataisiin veri kiertämään paremmin. Tämä ja huominen päivä on sitten taas hihnalenkkeilyä ja sunnuntaina voi alkaa pikku hiljaa pitää irti ja katsoa, miltä näyttää. Agilityyn voi mennä sitten, kun näyttää liikkuvan hyvin. Pitää katsoa, miten se paranee, vai pitääkö vielä varata kolmas hieronta-aika.

Nyt kun on ollu agista taukoa, Leimulla riittäisi energiaa vaikka mihin. Olen tehnyt sisällä kaikenlaista aivojumppaa Leimulle. Lisäksi olen vähän taas innostunut tokosta. Leimu jo melkein ottaa noutokapulan suuhun... :) Mutta eiköhän se tästä. Sitten kun agikausi on ohi, mennään ihan eläinfysioterapeutin luokse, jotta saadaan Leimun lihakset kuntoon ja kestämään agin harjoittelua. Toivoisin, että fysioterapeutilta saisi jotain jumppaohjeita, joita voisi tehdä. Ja jatkossa pitää muistaa käyttää Leimu säännöllisesti hierojalla, jotta jumeja ei ehdi tulla,

lauantai 6. syyskuuta 2008

Hierojalla



Leimua käytin siis eilen aamulla hierojalla. Leimua vähän jänskätti ja olisi halunnut lähteä pois. Mutta sitten kun saatiin Leimu kyljelleen, niin Leimu makasi kyljellään todella hyvin ja antoi hierojan hieroa. Leimu oli todella jumissa. Jostain syystä hieroja ei kuitenkaan suositellut uusintakäyntiä, mutta kun tänään Leimun liikkumista katsoin, niin ei se vielä normaalia ole. Pitää viedä Leimu vielä ensi viikolla uudestaan hierojalle. Se on oikeasti edelleen ihan jumissa. Leimuahan nyt saa sitten kuitenkin pitää vapaana. Mutta sillein että se on ihan rauhallisesti. No katsotaan mitä tästä nyt tulee.

torstai 4. syyskuuta 2008

Leimu eläinlääkärissä


Käytin Leimua tänään eläinlääkärissä epäpuhtaan laukan takia. Ravi on ollut normaalia. Eläinlääkäri tutki Leimun perusteellisesti, myös lonkat ja kyynärät/olat kuvattiin (vain oikea etujalka). Luusto on kunnossa. Leimu aristi oikeaa etujalkaa, lonkan seutua ja alaselkää. Leimun etujalan ja takajalan lihaksisto on jäykkä. Eläinlääkäri määräsi Leimulla kaksi viikkoa lepoa ja viikon tulehduskipulääkekuurin. Lisäksi Leimu pitää viedä hierojalle, varasinkin jo ajan ihan urheilukoirahierojalle huomiseksi aamuksi. Toivottavasti Leimu nyt lähtisi paranemaan. Olin ilmoittanut Leimun muutamiin agikisoihin, mutta nythän ne jäävät väliin, mutta ei voi mitään, koiran terveys on tärkeintä. Kipulääkkeessähän on 28 vuorokauden varoaika dopingiin. Tässä nyt mietin, että pitäisikö Leimu ilmoittaa erkkariin vai ei, siihen mennessä varoaika olisi ohi. Mutta tiedossa siis ainakin kaksi viikkoa hihnalenkkiä.

lauantai 30. elokuuta 2008

Itekseen agia


Eilen aamupäivällä ennen töitä kävin ottamassa Leimun kanssa agia. Lähinnä tavoitteena oli ottaa keppejä. Saatiin muutamat todella hyvät kepit. Eli menin ihan vierellä ja näytin kädellä välin. Tällä yritän saada Leimulle lisää varmuutta. Otin myös erilaisia lähtökulmia keppeihi. Sen lisäks otin vähän rengasta, se meni hyvin. Sitten otin vielä välistä vetoa ja takaa kiertämistä. Välistä veto ihan jees, mutta takaa kiertäminen on vaikea. Mutta oli ihan onnistuneet treenit.

Tänään sitten leikkasin Leimun kynsiä ja onnistuin sitten leikkaamaan kynnen vereslihalle... No kynsien leikkaaminen on ollut aika vaikeaa tähänki asti, mitäköhän se on ens kerralla. Nytkin se meni vahingossa liikaa, kun töppönen heilu koko ajan... No onneksi sain kuitenkin leikattua loppuun asti.


keskiviikko 27. elokuuta 2008

Agia


Meillä ei ollut edelleenkään kouluttajaa treeneissä, ja kaiken lisäksi nämä olivat viimeiset treenimme tässä kokoonpanossa. Nimittäin ryhmämme hajaantuu, kun ensi viikolla siirrytään talviharjoitteluun. Minä jouduin yksin eri ryhmään, ryhmässä medejä ja muutama maxi, kaikki kilpailevat. Hajaannuttiin vissiin neljään eri ryhmään, sinällänsä harmi, kun meillä oli todella mukava ryhmä.

No tälläistähän tämä on. Siirrytäänpä sitten tämän päivän treeneihin. Tehtiin suhteellisen lyhyitä pätkiä ja tasoltaa ykkösluokan ratoja. Leimulla oli vauhtia todella paljon, ja harjoiteltiin irtaantumista ja Leimuhan alkaa jo irrota. No ei tietenkään kovinkaan kauaksi, mutta kuitenkin. Rengas oli melkein joka radalla, ja siinä ei ollut mitään ongelmia. Mutta Leimu haki kepit tänään ekan kerran!! Jee!! Se kyllä meni ne hitaammin kuin kädellä näyttämällä, mutta mutta pujotteli itsenäisesti. Kuitenkin minun vielä kannattaa pysyä Leimun lähellä pujottelussa ja näyttää kädellä, jotta Leimulle saadaan siihen lisää varmuutta ja nopeutta. Keinu ja A olivat tänään kontaktiesteistä ja ne sujui hyvin. On se Leimu kyllä ihan huippu!! Ai niin paikalla oloa treenattiin myös. Pitää muistaa välillä käydä palkkaamassa paikallaolosta.



maanantai 25. elokuuta 2008

Leimu tänään kaksi vuotta!


Leimu täyttää tänään jo kaksi vuotta. Synttärilahjaksi Leimu sai henkitorven. Onnea Leipalle!

Eilen illalla käytiin kelpieitten Nemon, Kenin ja Retan kanssa ottamassa vähän agia. Teemana meillä oli pöytä. Nimittäin oikeasti kyllä se pöytä vielä kisaradalle tupsahtaa. Leimu meni pöytää oikein hyvin, ei siinä ollut mitään ongelmaa. Meillä oli hankalista esteistä myös rengas ja pussi. Kerran Leimu tul renkaan vierestä, kun jätin sen renkaan ja hypyn taakse, mutta sitten kun jätin vain renkaan taakse, niin meni nätisti renkaan. Meillä on kyllä toinen ongelma, puomin alastulokontakti. Siis periaatteessa, vaikka Leimu hyppääkin, niin se osuu kontaktille, mutta mutta se on saatava pysähtymään alastulolle. Tätä on siis lisää harjoitelta naksun kanssa ja opetteva, mitä se alas sana tarkoittaa (eli etujalat maassa ja takajalat kontaktilla). Mutta sitä ei voi käyttää ennen kuin Leimu tietää, mitä alas tarkoittaa. Siihen otin muutaman toiston. Mutta niitä toistoja tarvii huomattavasti lisää...

Treenien jälkeen Leimu pääsi vielä juoksemaan kelpieitten kanssa. Myös Nemo ja Leimu tuli ihan hyvin juttuun, vaikka Nemo on vain kaksi viikkoa Leimua vanhempi. Leimu melkein sai kymppivuotiaan Keninkin leikkimään.. Leimu niin rakastaa muita koiria ja muitten koirien kanssa leikkimistä... Ken ja Retta ovat siis narttuja.


torstai 21. elokuuta 2008

Keskiviikon treenit


Tällä hetkellä meillä ei ole ohjaajaa, mutta tehtiin edellisen ryhmän rataa vähän omin sovelluksin. Leimu meni vaihteeksi hyvin. Rengas ei tuottanut ongelmia lainkaan ja puomin kontaktit otti hyvin. Leimu irtosi hypylle, vaikka piti mennä putkeen. En käskyttänyt Leimua putkelle, kun näin että se hyppää aidan, eli siis annoin sen hypätä. Olen sitä mieltä, että parempi kun oppii irtoamaan. Itse asiassa mulla oli ollut käsi ylhäällä, kun näytin putkea, eli ohjaajan moka. ;) Leimu oli oikeasti hyvin vauhdikas ja meni esteet hyvin. Kepit meni myös jo hieman vauhdikkaammin. Ai niin pystyin jättämään Leimun kahden esteen taakse odottamaan, tätä en ole aiemmin treeneissä pystynyt tekemään. Hyvä, että olen pystynyt jättämään sen yhden esteen taakse...

Tänään kävin myös vähän ottamassa agia, lähinnä keppejä. Eli otin kepeille menoa ja pois tuloa hyppyjen avulla eri kulmista. Lisäksi otin myös muutaman kerran renkaan.


sunnuntai 17. elokuuta 2008

Lappeenrannan agikisat


Tänään oli Lappeenrannassa agikisat. Kisattiin Leimun kanssa kaksi rataa. Eka rata oli agilityrata. Toisena esteenä oli rengas, jonka Leimu meni välistä ja hyppäsi sen sitten väärältä puolelta -> HYL. Yritin vielä jatkaa rataa puomille, mutta hyppäsi puomin kontaktilta alas, ja siihen päätin lopettaa ratamme. Leimu oli tosi "kuumana", haukkui ihan älytömästi lähdössä ja lähdön hetkellä, ettei hommasta oikeasti tullut mitään. Toinen rata oli hyppäri. Leimu oli jälleen lähdössä kuumana ja yritin vain saada sen hiljaiseksi. Sitten se tarjosi istumista ja heti vapautin sen hypylle. Rata meni hyvin, olin viemässä Leimua väärälle hypylle, onneksi huomasin ajoissa ja korjasin. Siitä tuli kuitenkin ensimmäinen kielto. Sen jälkeen mentiin pitkä matka vauhdikkaasti, kepit sujui myös loistavasti. Ainoa oli se, että se kävi jälleen haistelemassa numerolappua... Keppejen jälkeen en muistanut tehdä valssia, joten sössin pussiin ohjaamisen (->kielto). Leimu meni kuitenkin pussin läpi ja renkaan. Mutta tuli viimeisen hypyn ohi, josta kolmas kielto -> HYL. Mutta paljon on treenaamista Leimun kanssa. Lähdöt, kontaktit, rengas ja kepit. Ja oikeastaan kaikki...


keskiviikko 13. elokuuta 2008

Agiliitoa


No vaikka vettä satoi, meni agitreenit loistavasti. Leimulla oli vauhtia! Rengas oli ja meni ekaa kertaa lukuunottamatta hyvin. Ohjaajan muisti oli erittäin huono, oikeasti ei mennyt oikein putkeen. Leimu ei irtoa putkeen helposti, vaan minun pitää viedä se loppuun asti.

Eilisistä epiksistä vielä sen verran, että Leimulla oli enemmän vauhtia kuin treeneissä, eli löytyi sieltä positiivisiakin juttuja näin jälkikäteen...


tiistai 12. elokuuta 2008

Eilen pientä treeniä ja tänään möllikisat


Eilen kävin itekseen agikentällä ottamassa vähän agia. Ihan vähän. Eli putken kautta kepit, yritin saada vauhtia, kerran meni vauhdilla ja lopetin siihen. Erilaisia hyppyjä ja kiemuroita, että Leimu oppisi pikkasen irtoamaan, tähän tarvitaan lisää harjoitusta.. Sitten otin myös paikallaoloa esteen takana. Sain tehtyä peräti niin että menin kolmen esteen taakse (suoralinja) ja sitten kutsuin koiran luokse. Pysyi hyvin. Oli lyhyt, mutta hyvä treeni.

Tänään osallistuimme sitten seuran möllikisoihin.Voi että. Paluu Kotkan nollaradalta maan pinnalle... Eli siis minä varmaan ohjasin jotenkin tosi huonosti. Ensin en meinannut saada jätettyä Leimua ekan esteen taakse, no lopulta pysyi. Sitten alku menikin hyvin vauhdikkaasti. Sitten tuli hypyille muutama kielto peräkkäin. Ekan kerran meni hypyn ohi ja oli menossa kentältä poispäin, ja heti seuraavan hypyn ohi myös. Käskytin sen olemaan hiljaa ennen kuin jatkettiin menoa. A ja muuri meni loistavasti samoin keinu. Renkaalle ohjasin todennäköisesti huonosti ja meni ali. Sitten hyppäsi renkaan toisesta suunnasta... -> hylky. No renkaan jälkeen putki hyppy ja pöytä. Ennen pöytää kävi haistelemassa numerolapun... No sitten taas putki, hyppy ja kepit. Kepeille meni loistavasti, mutta ensimmäisen välin jälkeen kävi jälleen haistelemassa numerolapun.... Loput kepit tuli kuitenkin vaudikkaasti. Lopuksi oli enää putki ja hyppy, ne menikin.

No huomenna pitää ottaa treenit rennosti ja kehua Leimua paljon. No tästä taas jatketaan. Saapi nähä, miten sunnuntain kisat menee...


perjantai 8. elokuuta 2008

Agikisat Kotkassa 7.8


Eilen oltiin agikisoissa Kotkassa, joissa oli vain yksi rata. Leimu meni ihan vauhdikkaasti radan, varsinkin kepit meni hyvin. Se "laukkasi" ne, eikä kävellyt.... Tuloksena nolla, mutta himpun verran yliaikaa 0,56 s. Mutta tulos on kuitenkin nousunolla, eli todella tyytyväinen saa olla! Keinu vei aikaa jonkin verran, mutta mielestäni silti aika oli aika tiukka. Sijoitus oli 3/25. No tästä taas jatketaan eteenpäin harjoittelua.

torstai 7. elokuuta 2008

Eilinen agi


Leimu oli ihan innoissaan, kun mentiin kahden viikon tauon jälkeen agitreeneihin. Olen muuttanut (jälleen) suhtautumista Leimun haukkumiseen. Nyt tästä edes jatkuvasti kiellän sitä haukkumasta ennen suoritusta. Se ei siis saa haukkua ennen rataa, vaan vain radan aikana. Tänään olikin ihan kivasti haukkumatta, ja pysyi paikallaan, siten että pääsin yhden esteen taakse.

Ensimmäinen rata oli mielenkiintoinen. Radalla oli takaa leikkaus (ei onnistunut muuten kuin, että kouluttaja meni namin kanssa esteen toiselle puolelle palkkaamaan), kepit (meni päin peetä, vaikka niitä ollaan treenattu kaksi viikkoa) ja keinu (meni hyvin). Leimun ongelma on vielä se, että se ei irtoa esteille. Mutta sitä pitää siis harjoitella!

Toinen rata oli myös kiva. Rata alkoi renkaalla. Pystyin jättämään Leimun renkaan taakse ja kutsumaan sen siitä, eli aika hyvin! Yleensähän me lähdetään Leimun kanssa samaan aikaan. Radalla oli myös kohta, jossa ohjaaja oli paikallaa, se ei toiminut Leimulle. Leimu muuttuu epävarmaksi, jos minä pysähdyn, niin pitkään menee hyvin, kun minä juoksen :) Eli sitä irtoamista tarvitaan myös tässä.

Nyt sitten tiedän, mitä pitää treenata. Eli pitää ihan muutamalla hyppyesteellä käydä Leimu hyppyyttämässä siten, että minä olen paikallaan. Lisäksi yksittäisinä esteinä pitää ottaa keinua ja puomia. Sekä tietenkin keppeihin saada vauhtia!


tiistai 5. elokuuta 2008

Jälkeä


Tänään sitten tekasin jäljen ilman makkaraa ja palkaksi loppuun vain ruokakuppi. Jäljen pituus noin 10 metriä. Meni todella hyvin. Pysyi jäljellä. No tästäkös ajattelin, että vaikeutetaan hieman. Eli tein noin 20 metriä pitkän jäljen ja annoin vanhenta 15 minuuttia. Se oli virhe. Ei meinannu lähtee ajamaan jälkee ja kerran joutui miulta kysymään, missä jälki menee. Ja jäljen lopun meni ilmavaistolla. Että näin. Nyt sitten palataan taaksepäin. Eli ensi kerralla ehkä jopa kolme todella lyhyttä (10 m) ihan tuoretta jälkeä, joissa pelkkä ruokakuppi palkkana.

maanantai 4. elokuuta 2008

Jälkeä pitkästä aikaa


Tänään sain aikaiseksi tehdä Leimulle jäljen. Tein jäljen frolicista, jotta Leimu ei voisi katseella etsiä nameja, vaan joutuu pakosta käyttää hajuaistia. Eka jälki oli 20 metriä, ja joka askeleella makupala. Toinen jälki oli ehkä kymmenen metriä, ja makupala oli vain ehkä noin joka toisella joka kolmannella askeleella. Eka jäljellä oli hieman ongelmia, Leimu meni vähän liian nopeasti ja jäi makupaloja syömättä, joten se kaksi kertaa kesken jäljen kääntyi taaksepäin syömään muutaman makupalan. Ei hyvä. Toinen jälki meni paremmin, ei kääntynyt kertaakaan taaksepäin. Sen se meni kuitenkin suhteellisen tarkasti.

Ensi kerralla teen pelkän ihmisjäljen ja jäljen loppuun laitan ruokakipon. Sittenpä nähdään, onko Leimu tajunnut jäljen ideaa ollenkaan. En nimittäin halua, että se oppii kääntymään kesken jäljen taaksepäin.


sunnuntai 3. elokuuta 2008

Kaikenlaista pientä


Tällä viikolla olen Leimun kanssa tehnyt kaikenlaista pientä. Tokossa ihan perusjuttuja, eli seuraamista. Sitä pitää nyt saada pidemmäksi kuin kaksi askelta. Paikallaoloa olen myös ottanut, sekä maassa että istualteen. Istualtaan tuli pieni ongelma, jota aiemmin ei ole ollu. Leimu lakosi maahan, kun oli istunut ehkä noin puoli minuuttia, aiemmin ei ole paikallaolossa alkanut tarjota muita liikkeitä.. No nyt pitää vaan palata takaisinpäin ja lyhentää paikallaolo aikaa.

Keppejä ollaan harjoiteltu, nyt meillä on peräti jo kymmenen keppiä. Leimuun saa parhaiten vauhtia lelulla. Ihan turha sitä on makkaralla houkutella, kun lelun kanssa vauhtia on, eikä vain tassuttele. Näytän kädellä, jotta saadaan sitä vauhtia. Ja kun vauhtia on, niin sitten vasta häivytän käden pois.


tiistai 29. heinäkuuta 2008

Tokoilua ja muutama kuva viime viikonlopulta


Tänään käytiin Mikkelin keskustassa tokoilemassa Leimun, Tiinan ja Myrtin ja Minnan ja Onnnin kanssa. Aluksi Leimu oli hieman äänekäs, mutta rauhoittui lopulta ja oli hiljaa. Käveli kirkkopuistoon suhteellisen hyvin. Tein Leimun kanssa muutaman askeleen seuraamista naksun kanssa. Keskittyi hyvin, vaikka ympärillä oli paljon häiriötä. Tein muutamia kaukokäskyjä, istu ja maahan. Maassa paikallaoloa vähän aikaa: pysyi hyvin maassa. Ja kokeilin myös liikkeestä maahanmenoa. Seuraamisosuutta pitäisi saada pidemmäksi, jotta voisi kunnolla tehdä jääviä liikkeitä. Mutta kaikenkaikkiaan meni ihan kivasti, varsinkin siihen nähden, että olen tokoillut todella vähän Leimun kanssa viime aikoina. Leikitin Leimua myös narupallolla vähäsen, olisi voinut leikkiä paremmin. Tämän jälkeen käytiin vähän kävelemässä kaupungilla, suhteellisen hyvin käveli, vaikka ei olla todella pitkään aikaan käyty keskustassa.

Tässä muutama kuva viikonlopulta.











keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Hieman agia


Tänään kävin vähän treenailemassa avustajan kanssa agia. Tarkoituksena on opettaa Leimulle alas-käsky puomilla. Tässä tarvitaan avustajaa pitämään hihnaa, eli stoppaamaan koira oikeaan kohtaa. Oikea kohta on siis sellainen, että etujalat on maassa ja takajalat on puomilla kontaktilla. Saatiin muutama hyvä toisto. Vielä pitää runsaasti harjoitella, että alkaisi menna oikein. Lisäksi otin kolmella suoralla hypyllä irtoamisharjoituksen namille. Leimu ei irtoa vielä kovin kauaksi, mutta harjoitellaan.

Kotona olen tehnyt Leimun kanssa keppejä jonkin verran. Siis en tajua, miten kepit on niin vaikeat. Mutta hiljaa hyvää tulee. Nyt meillä on peräti jo kahdeksan keppiä ja ne menee melkein kokonaan avustamatta.


lauantai 19. heinäkuuta 2008

Haminan agikisat


Tänään olimme ensimmäisissä virallisissa agikisoissa Haminassa. Päivä oli aurinkoinen ja kuuma. Tuomarina oli Salme Mujunen ja toisella radalla oli harjoittelija Sami Topra. Ensimmäinen rata oli hyvin suoraviivainen ja "helppo". Radalla oli keinu sekä rengas. Lähdin Leimun kanssa samaan aikaan, en uskaltanut jättää sitä esteen taakse odotamaan, koska se ei todennäköisesti olisi pysynyt siellä. Kepeille asti meni hyvin, mutta Leimu lopetti pujottelun kesken, en oikein tajunnut mistä se lopetti, niin päätin aloittaa alusta. No uudestaan Leimu lopetti pujottelun samassa kohtaa, joten nyt korjasin sen vain siitä mistä se lopetti. Keinu meni puhtaasti. Rata meni muutenki todella vauhdikkaasti. Putken jälkeen lähdin juoksemaan vähän liian aikaisin, ja Leimulle tuli huono ponnistus hyppyyn, ja rima tippui. A: kontaktit otti hyvin. Radalla sijoituksemme oli 23. ja tulos 10, päästiin kuitenkin ihanne aikaan.

Toinen rata oli ihan erilainen ja se meni loistavasti. Myös tässä radalla Leimulla oli tosi hyvä vauhti. Mutta sössin keppejen lähdön. Leimu irtosi todella hyvin putkeen. Radalla oli keinu, puomi ja A, ja Leimu otti kontaktit hyvin. Tosin en pysättyänyt Leimua yhdellekään kontaktille... Tuloksemme oli 5 ja sijoitumme 4. Saimme ruokasäkin palkinnoksi. Oli kyllä ihan hyvä, että käytiin kisaamassa. Leimulla oli vauhtia enenmmän kuin treeneissä. Nyt vain pitää treenata kepit kuntoon.


keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Vesisateessa agilityä


Ensimmäistä kertaa meidän agitreeneissä satoi vettä, eli siihen nähden on ollut aika hyvä tuuri säiden suhteen. Eka rata päästiin tekemään pouta säässä, mutta sitten loppuaika satoikin aika kovasti. Eka rata oli täydellinen, Leimu meni tosi hyvin. Radalla oli muun muassa vaikeista esteistä pussi ja rengas. Itsenäisenä esteenä oli kepit. Tein kepit kolme kertaa kädellä ohjaten, Leimulle on tullut kivasti vauhtia keppeihin.  Toinen rata olikin vaikeampi. Toisen hypyn ohi Leimu meni kolme kertaa, ennen kuin sain sen ohjattua hypylle. Sitten meni hyvin pussiin asti, jonne teki stopin jostain syystä... Piti pussia vähän raottaa. Keinu meni hyvin samoin okseri. Kolmas rata oli myös haastava, sisältäen muun muassa muurin ja hyppyjä vaikeassa kulmassa. Takaa leikkaus hypylle onnistui ja viimeinen rengas meni hyvin. Tämä rata meni ihan jees. Leimun kanssa olen aika paljon tehnyt lentäviä lähtöjä, paikalla oloa pitäisi harjoitella ja harjoitella paljon. Aika vaikea oli Leimu jättää edes yhden esteen taakse. Kepit tehtiin vielä muutaman kerran ja oikelta puolelta Leimu teki kepit ekan kerran ilman käsiohjausta. Tosin hitaammin kuin kädellä ohjaten, mutta loppuun otti muutaman laukka-askeleen. Kyllä Leimusta taitaa vain taitava agikoira tulla ;). Leimu vain tarvitsee aikaa.

Huomenna olisi epäviralliset kisat, mutta en kuitenkaan mene Leimun kanssa sinne. Ettei agia tule liikaa, koska lauantaina on ne Haminan kisat. Jospa Leimulla riittäisi intoa sitten sinnekin. Sitten tässä tulee kahden viikon tauko treeneihin, kun olen kesälomalla, enkä ole paikkakunnalla. Kolmannella viikolla on kyllä pakko käydä päiväseltään agitreeneissä...

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

agia


Tänään oli taas vaihteeksi todella mielenkiintoisia ja vaikeita ratoja. Eka rata meillä meni hyvin. Muistin radan ja osasin ohjata Leimua hyvin, muistin että Leimu on perästä vedettävä. ;) Puomille olen saanut Leimun jopa jo pysähtymään. Nyt pitäisi vapauttaa siitä nopeammin. Kyllä se tästä. Jotenkin olin niin hyvä se eka rata, niin toka rata olikin meille tai ainakin ohjaajalle vaikea. En osaa käyttää vastakkaista kättä, mutta ehkä se joku päivä. Putkeen ohjaaminen on myös vaikea, minä en saisi pysähtyä -> Leimukin pysähtyy ja ei mene putkeen. Pitäisi vain vähän hidastaa vauhtia. Kepit meni yksittäisenä esteenä ihan jees. Tästä on hyvä jatkaa.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Paljon kerrottavaa


Yksin treenaamassa agia viime viikolla

Aloitetaan siis aikajärjestyksessä. Viime viikolla olin siis treenaamassa. Otin keppejä muutaman kerran. Vauhtia pitäisi niihin saada. Leimu vain kävelee. Lisäksi yritin harjoitella irtoamista. Laitoin siis kolme hyppyä peräkkäin. Ensin tein yhden hypyn takaa, eli makupala astian päälle hypyn toiselle puolelle. Hyvin irtosi, vaikka itse jäin paikalle. Sitten kahden hypyn takaa. Irtosi muutaman yrityksen jälkeen ja lopulta kolmen esteen taakse, irtosi sinnekin lopulta. Otin vielä muutaman kerran renkaan, jo vähän vaikeammastakin kulmasta meni. Lisäksi otin keinua, ja otin siis siihen uuden sanan, keinu. Hyvin meni makupalan avulla ja jäi odottomaan keinun laskeutumista.

Viikonloppuna kotikotona

Perjantaina tuli postitse tilaamani kepit. Eli siis muovikepit, jotka tökitään maahan. Siitä hyvät, ne saa aina mukaan ja pystyy aluksi harjoittelemaan vain muutamalla kepillä. Tiina oli aktiivisesti treenaillu myös Leimun kanssa, ja Leimu osaa itse mennä neljä keppiä ilman käsiavustusta. Tosin vauhti on kuin hidastetusta elokuvasta. Musti meni keppejä ihan innossaan!!

Titin kanssa agia treenaamassa tällä viikolla

Otettiin tämän vuoden agirodun Open Class-radan alkua. Siinä pystyin jopa Leimun jättämään kahden hyppy esteen taakse, lisäksi hypyt olivat vinoissa. Leimu on vähän huono jättää esteiden taakse, kun se on sitten niin hidas. Jotenkin pitäisi Leimulle saada lisää vauhtia. Otin myös puomia, nyt olen päättänyt, että Leimun on pysähdyttävä puomin kontaktille, ja sainkin sen pysähtymään kontaktille. Keinua otin myös muutaman kerran namin avulla. Ja olihan se rengaskin pakko ottaa. Lisäksi hyppyjä ja putkia hieman eri kulmista ja heitin lelua hypyn yli, jotta saisin Leimua vähän irtoamaan. Kyllä se pikku hiljaa alkaa irrota.

Päivän paras anti oli kuitenkin se, että Pyry hyppäsi ensimmäisen kerran renkaan läpi. Pyry opetettiin samalla lailla kuin Leimukin, eli töppöset pistettiin renkaan reunalle ja siitä sitten törkättiin renkaan läpi.

Verijälki

Maaritin kanssa käytiin alkuviikosta tekemässä tuoreet verijäljet Leimulle ja Rinolle. Leimulle tehtiin kulma, koska eka suora jälki meni niin hyvin. Leimu meni tällä kertaa paljon nopeammin kuin viimeksi. Hyvin pysyi jäljellä, mutta kulmaa ei noteerannut lainkaan, eli meni koko ajan eteenpäin, eikä pysähtynyt kulmaa haistelemaan. Kääntyi kyllä oikein ja pysyi jäljellä. Hieman meni loppupaikasta ohi, mutta ei pahasti. Oli kuitenkin koko ajan jäljellä. Verijäljellä koiran ei tarvitse mennä aivan jäljen päällä, vaan koira voi mennä vähän niin kuin sivusta. Mutta todella tyytyväinen olen Leimun suoritukseen. Tällä kertaa oli sen verran vauhtie, ettei kerennyt kesken jäljen kusemaan.

Eiliset agitreenit

Ohjaaja oli tällä kertaa tosi huono. Otin liian varman päälle. Meillä oli nimittäin putken pää ja A vierekkäin. Pitäisi luottaa enemmän että koira menee sinne, minne ohjaa, eikä varmistella turhia. Leimulle pitäisi saada lisää vauhtia. Nyt yritän sitä innostaa leikkimällä ja toisella kerralla menikin hieman vauhdikkaammin kun olin leikittänyt sitä ennen meidän vuoroa. Rata oli jälleen aika vaikea, mutta minusta se on juuri haasteellista, että on vaikeita ratoja, jolloin ohjaajan ohjaaminen kehittyy myös.

Yksittäisinä esteinä harjoiteltiin keppejä. Keppien lopussa oli jo vähän vauhtia. Pitää vaan treenata itsenäisesti niitä keppejä. Keinu meni myös hyvin.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Agiliitelyä


Tänään oli sitten vuorossa agitreenit. Leimu meni ihan jees. Puomille pysäyttämistä pitää harjoitella, ei pysähdy, mutta sitä pitää siis treenata. Ei loikkaa yli kontaktinkaan, mutta sitten jos joskus tulee vauhtia lisää, niin koira pitää saada pysähtymään kontaktille. Pussiin ei uskaltanut ekalla kertaa, jälleen, mutta toisella meni! Keinu menikin läpi juoksuksi. Siihen pitää ottaa uusi käsky. Mulla on ollu kaikki kiipeämiset kiipeämisiä, mutta keinulle otan sanan keinu. Lopulta meni suht. ok. Irtoamista ja vauhtia pitäisi Leimulle vielä saada, eiköhän se taas tästä. Nyt aloin taas miettiä sitä, että miksi kerkesin ilmoittaa Leimun virallisiin... No mutta onhan tässä melkein kuukausi aikaa treenata. Ai niin, pitkästä aikaa kepit meni suht. hyvin. Niillekin lisää treeniä!

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Verijälki


Tänään käytiin Maaritin (Rinon omistaja) kanssa tekemässä koirille verijäljet. Rino on tehnyt verijälkeä viime syksynä jonkin verran, Leimulle verijälki oli ensimmäinen. Leimulle tehtiin ihan suora noin 50 metriä pitkä verijälki. Verijälkihän tehdään siten, ensin alkuun kaato ja loppuun kaato. Ja veristä sientä vedetään narun perässä väli. Näin niinkuin yksinkertaistettuna! No Leimulle kun laitoin valjaat päälle, oli se ihan innoissaan. Kiskoi alkupaikalle, annoin sen kiskoa. Aluksi Leimu haisteli tosi tarkkaan kaatoa, ja oli ihan ihmeissään. mikä juttu tämä oikein on. Sitten se lähti todella tarkasti haistelemaan jälkeä oikeaan suuntaan. Leimu pysyi jäljen päällä hyvin ja se ei haittaa vaikka vähän menisikin jäljen sivussa. Leimu kerkesi kusta kesken jäljen, en puuttunut siihen mitenkään. Toivottavasti ensi kerralla ei kuse. En halua sitä kieltääkään, ettei se ymmärrä väärin sitä kieltoa. Sillä ei mitenkään voinut olla kusihätä, kun olin sen juuri ennen jälkeä kusettanut. Lopussa jäljen päässä oli kaato, jossa jauhelihaa. Ja lopussa kehuin paljon Leimua. Oli se vaan niin taitava! Itse kyllä innostuin verijäljestä, koska se on kuitenkin paljon helpompi opettaa kuin ihmisjälki. Tässä siis periaatteessa koira tajuaa idean tai sitten ei tajua. Ja Leimu kuuluu joukkoon, joka tajuaa idean. Ainakin ekan jäljen perusteella. Voi vitsi oli kyllä mukava.

Lopuksi käytiin vielä toko-kentällä ja otin Leimulle muutaman vapaan luoksetulon, eli Maarit piti Leimun pannasta kiinni ja juoksin patukka kädessä kauemmaksi ja kutsuin Leimun luokse suoraan leikkiin. Leimun luoksetulot olivat todella vauhdikkaat, ihan yllätyin! Kyllä se taas tästä.

Päivän päätteeksi käytiin vielä pienellä lenkillä koirien kanssa, saivat vapaasti peuhata. On se niin mukavaa, kun ne tulee niin hyvin juttuun.