sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Erkkari


Leimun kanssa oltiin tänään siis näyttelyssä. Tuloksena nuorten luokassa EH. Näyttely meni ihan ok, käyttäytyi ehkä paremmin kuin viimeksi. Hieman väisti tuomaria, kun tuomari tutki hampaat yms. Tuomari kysyi minulta, onko Leimu nirso, se oli sen mielestä siis liian laiha. Toinen mitä kysyi, olenko pesenyt sen turkin, kun se on niin pehmeä. No en ole pessyt sen turkkia, ja ei Leimu nyt niin nirso ole, syö ruuan ihan hyvin. Jos sille antaa enemmän ruokaa se pikemminkin lihoaa kuin kasvattaisi massaa.

Tässä vielä Leimun arvostelu, tuomarina Leni Finne:
Oikeat mittasuhteet. Riittävä luusto. Tänään hieman ujo. Oikealinjainen, vielä kapea pää. Hyvät silmät & korvat. Riittävä eturinta, vielä kapea rintakehä. Esitetään työkunnossa. Riittävät etukulmaukset, hyvät takana. Riittävä askelpituus. Melko kapeat liikkeet. Tänään varsin pehmeä karva. NUO EH/2


Agility


Eilen oli agi-harkat, tosin ilman vetäjää. Meillä oli vain ratapiirros, jonka mukaan tehtiin. Harjoiteltiin irtoamista, Leimu ei vielä irtoa kauhean hyvin, mutta pikkasen taisi tajuta. Eli oli kolme hyppyä, ja viimeisen hypyn taakse jätettiin alustalle makupala. Tarkoituksena että koira suorittaa hypyt melkein itse. Sitten tehtiin varsinaista rataa, radalla oli muun muassa pussi ja putki puomin alla. Leimu suoritti itse pussin ilman avustusta! Ja aluksi puomi jännitti, mutta meni sen sitten ihan hyvin. Tehtiin myös koko 12 esteen rata ilman palkkausta ja meni yllättävän hyvin. Ei kauheasti edes haukkunut. Muutenkin saatiin hyviä suorituksia harjoituksissa. Nyt taas tulee pitkä tauko, mutta ei mahda mitään.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Myrtti kylässä


Myrtti on siis ollut hoidossa tämän viikon ja meno on ollut sen mukaista eli tälläistä:


Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä.
























Viikko on mennyt oikein vauhdikkaasti pissejä siivotessa. On se tosin tehnyt myös uloskin niitä, ja kaikki kakat kahta lukuunottamatta on tullut ulos. Mutta kyllä siinä pienessä tytössä virtaa riittää ja riittää kyllä Leimussakin. Ne siis jaksaa nahista ihan älyttömästi. Mutta nyt ne jopa nukkuvat yöt!


maanantai 24. maaliskuuta 2008

Leimu näyttelyssä


Leimun kanssa oltiin tänään  Lappeenrannan KV-näyttelyssä. Näyttely meni erinomaisesti tuloksellisesti. Leimu oli rotunsa paras (ROP) ja sai samalla ensimmäisen SERT:in ja CACIB:n. Leimun käyttäytyminen kehässä oli jälleen ajoittaista kiskomista pois kehästä, varsinkin liikkeessä. Ryhmäkehässä ei enää sijoituttu.

Tässä Leimun arvostelu (tuomarina Gunnel Holm):

Hyväntyyppinen nuorten luokan uros. Erinomainen ylälinja. Hyvä pää ja ilme.
Rungon mittasuhteet hyvät. Erinomainen takaosa. Karvapeite ei parhaassa
kunnossa tänään. Liikkuu hyvin. NUO ERI PU1 SERT CACIB ROP

Tällä viikolla minulla on hoidossa Myrtti. Myrtti on käyttäytynyt ihan hyvin, mutta myös Myrtti voisi pissalenkeillä tehdä pissejä...  Viimekin yönä oli tehnyt kakat ja kolmet pissit sisälle... Ja äskenkin kun annoin ruoan ja olin jo itse laittamassa kenkiä jalkaan, niin Myrtti teki pissit sisälle. Teki se kyllä heti toiset pissit uloskin, mutta näin.

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Match show:ssa


Leimun kanssa oltiin tänään Mikkelissä Match show:ssa. Mukana olivat myös Musti, Jaava ja Myrtti. Leimun sarjana oli isot aikuiset koirat. Kilpailu käytiin parikilpailuna, ja Leimu joutui Jaavan pariksi. Leimu antoi tuomarin tutkia hampaat hyvin ja käyttäytyi ihan hyvin, mitä ehkä vähän jurotti. Jaava voitti Leimun saaden punaisen nauhan, ja Leimu sai sitten sinisen nauhan. Lopuksi kaikki sinisen nauhan saanet meni kehään, jossa Leimu sijoittui hienosti toiseksi. Palkinnoksi saatiin kuivamuonaa sekä Rahulan Rehun herkkuja ja leluja. Kannatti osallistua ;) Musti sai myös punaisen nauhan isoissa aikuisissa. Pennuissa Myrtti sai myös punaisen nauhan ja sijoittui punaisten toiseksi. Jaava ja Musti eivät enää punaisten loppukehässä sijoittuneet. Päivä oli mukava ja aurinkoinen. Leimun kanssa ollaan tositoimissa seuraavan kerran maanantaina Lappeenrannan näyttelyssä.


keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Poroja paimentamassa


Torstaina lähdettiin Mikkelistä ajamaan kohti Sodankylää. Matkaseurana oli Tiina, Jaava ja Myrtti. Ensimmäinen stoppi tehtiin Kuopiossa, josta ostin Leimulle manttelin, koska oli luvattu kylmää säätä ja Leimu joutuisi olemaan suurimman osan ajasta kylmässä autossa. Lisäksi agilityssä tarvitaan myös jatkossa manttelia, niin ei se aivan turha ostos ole. Ajelimme Oulun kautta. Meillä oli hieno navigaattori mukana. Navigaattorin hienous loppui Oulun jälkeen, kun siitä loppui virta. Tiinan autossa ei siis toiminutkaan tupakansytytin, niin navigaattoriin ei voinut ladata lisää virtaa. Ja eihän meillä ollut karttoja tulostettuna, koska meillä on navigaattori... Mutta hyvin selvittiin ilman karttoja.

Leimulla oli perjantaina poropainnuskoe. Leimun kanssa poropaimennustesti meni yllättävän hyvin. Ensin käytiin hihnassa katsomassa liekaporoa. Liekaporoa
Leimu taisi jopa pelätä, ja mielestäni ei ollut oikein kiinnostunut
siitä. Arvostelulomakkeeseen oli kuitenkin ruksattu, että oli
kiinnostunut liekaporosta. Liekaporon jälkeen heräsi ensimmäisen kerran
ajatus, mitä jos se ei lähdekään ajamaan poroja. Kun päästiin aitaan,
seurasi Leimu katseella kiinnostuneesti poroja. En oikein muista,
komensinko Leimun istumaan, kun päästin sen irti odottamaan lupaa
lähteä. Mutta se ei siis lähtenyt minnekään, ennen kuin annoin luvan.
Heti luvan saatuaan Leimu lähti ajamaan poroja. Jonkun aikaan se niitä
ajoi, ja sitten piti pyytää koira luokse. Huusin heti aluksi vähän
kovemmalla äänellä kuin yleensä "Leimu tänne", mutta ei tullut heti
reaktiota, niin sitten sanoin/karjaisin "hei" (joka on Leimulle sellainen
sana, että nyt pitäisi oikeasti totella). Sen jälkeen Leimu kääntyi
pois porojen perästä tulemaan luokse. Sitten se odotti taas rauhassa
lupaa lähteä uudestaan ajamaan poroja. En edes huomannut, kun kirnun
portit oli aukaistu, joten minulle tuli yllätyksenä, kun porot
menivätkin sinne. Äkkiä aloin vaan sitten huutamaan Leimua luokse,
ettei mene kirnuun, ja eihän se kirnuun mennyt, vaan tuli luokse. Olen
kyllä erittäin tyytyväinen Leimun tottelevaisuuteen. Varsinkin kun
testissä oli koiria, jotka eivät oikeasti kuulleet yhtään mitään, vaan
painelivat jossain hurmoksessa porojen perässä. Leimu sai raksin
kohtaan, että ei voida päätellä onko paimennusvaistoa vai jahtaamista.
Tästä syystä tekisi mieli ensi vuonna lähteä kisaamaan, josko sitten
näkisi, onko Leimulla paimennusvaistoa vai onko se vain jahtaamista.

Laitetaanpas tähän vielä tuomareitten arvotelu.
A. Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron
1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: Kiinnostunut
2. Koiran hallittavuus ja ohjaajan seuraaminen: Hallinnassa

B. Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen
3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: Hallittavissa, tasapainoinen
4. Ajokäskyn totteleminen: Lähtee käskystä
5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: Hajoittaa tokan
6. Ajotapa jahtaava - paimentava: Hieman jahtaava
7. Haukun taajuus ja laatu: Kiivas
8. Etäisyys poroista: Liian lähellä
9. Koiran hallitavuus ajon aikana: Tulee luokse kutsuttaessa
10. Ajon lopettaminen käskystä: Lopettaa ajon käskystä
11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: Pysyy paikalla

C. Yleisarvostelu kokonaissuorituksesta
12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: Hyvä yhteistyö
13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: Toimii itsevarmasti, käskyt huomioon ottaen
14. Koiran fyysinen kunto: Kunto riittää koko testin ajan
15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: Ei voida päätellä onko paimennusvaistoa vai jahtaamista
16. Käyttäytyminen aggressiivisen poron kohdalla: -

Poropaimennuskoe: Hyväksytty (7.3.2008 Oraniemen Paliskunnan Kommattivaaran aidalla)

Lauantaina oli todella mielenkiintoista katsoa poropaimennuskilpailua. Kilpailuun mukaan pääsevät hyväksytysti poropaimennuskokeen suorittaneet koirat sekä työkäytössä olevat koirat. Tänä vuonna siellä olikin paljon työkoiria, joiden työskentely oli hienoa seurattavaa. Myös kilpailussa oli jonkin verran korvattomia koiria, jotka ei oikein kuunnelleet ohjaajaa... Harmi, kun Jaava ei mahtunut mukaan kisaan. Sunnuntaina katseltiin vielä noin puolet testattavista koirista.

Koirat matkustivat yllättävän hyvin autossa. Niiden kanssa ei ollut mitään ongelmia.  Sunnuntaina lähdettiin ajamaan yhden aikaan kohti Mikkeliä. Tehtiin matkalla pari pysähdystä, ja olimme vasta kolmelta yöllä kotona. Oli kyllä todella mukava reissu. Ja poropaimennuksessa nähtiin myös Leimun sukulaisia; Pilkki -sisko ja Kita -veli sekä Hukka-äippä. Ohimennen nähtiin myös Tuhka -isä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Muutama kuva vielä viime viikon tiistailta









Agi meni hyvin tänään :)


Kepeillä Leimulla oli jo ajoittain rytmiä! Eihän niitäkään ole harjoiteltu kuin reilu puoli vuotta ;) Muutenkin Leimu teki oikein hyvin. Liikkeelle lähdettiin joka kerta samaan aikaan, eli en jättänyt sitä paikalleen, koska se ei siellä meinaa pysyä. Pöytä oli ensimmäisen kerran maxi-korkeudella. Ensin Leimu meni pöydän alle, mutta sitten hyppäsi ihan reippaasti pöydän päälle. Ja pysyi ihan hyvin pöydän päällä vaadittavan ajan.

Leimu keksi alkaa syödä hevosen paskaa, joten kielsin sitä siitä. Jätin Leimun reunalle, kun mentiin tutustumaan rataan. Muut koirat haukkuivat yms. mutta Leimu kävi makaamaan ja laittoi vielä kuononsakin maahan. Olin ihan että hieno poika, kun osaa ottaa rennosti. Sitten katsoin tarkemmin, niin Leimun kuonon edessä oli kakkakikkare, mutta eipä syönyt sitä. Katseli vain sitä kikkaretta. Hassu poika!