sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Havun ja Kaislan kuulumisia

Havu on nyt ollut meillä kolme viikkoa ja hän täyttää huomenna 11 viikkoa. Havun kanssa olemme tokon on-line pentukurssilla. Nyt ensi viikolla käynnistyy neljäs viikko, eli olemme tällä hetkellä puolessa välissä. Tässä Havun kolmen ekan viikon treenivideot. Olemme harjoitelleet perusasentoa, leikkimistä ja nenäkosketusta sekä kontaktia.





Pentukurssi on ollut äärimmäisen hyvä juttu, koska on tullut tehtyä jonkun verran pieniä treenisessioita Havun kanssa (ja toki samalla myös Kaislan kanssa). Havun kanssa on myös käyty muutaman kerran halliin tutustumassa.

Havu on kotiutunut hyvin. Havu on todella itsenäinen tapaus. Hän laittaa hännän pystyyn ja vetää menemään. Hän on myös aika rohkea. Ainoa ongelma meillä on tällä hetkellä pahoinvointi autossa. Autosta on jo tullut ikävä asia. Olen tehnyt hengailua ja lyhyitä automatkoja. Ihan lyhyillä automatkoilla oksennus ei tule, mutta jos ajaa hallille tai kaupunkiin, niin on tullut oksennus. Nyt saan tutulta lainaan metallihäkin, jonka laitan takapenkille. Testaan sitä, että auttaisiko se, että hän näkee tien ja näin. 







Kaislan kanssa on treenailtu vähän enempi ylempien luokkien liikkeitä tällä hetkellä Ohjattu on kokoamista vailla valmis, Kaisla on oppinut todella hyvin suunnat. Muutaman kerran on tehty myös kokonaisena. Eteenlähetystä on harjoiteltu. Viime treeneissä ekaa kertaa täysin tyhjään ja hyvin suoraan juoksi. Aloimme harjoitella myös voittajan ruudun loppua, mutta se on hankalaa, koska Kaislan maassa pysyminen on haastavaa. 

Tänään käytiin Kaislan kanssa Lpky:n järjestämissä rallytoko-treeneissä. Olipa kivaa. Kaislan kanssa tavoitteena oli mennä hiljaa rataa, ja se onnistui melko hyvin. Vapautin Kaislaa ja palkkailin reippaasti. Jos meni yli, pyysin hänet maahan ja tein namista luopumista. Sillä pystyy todella hyvin katkaisemaan Kaislan kiehumisen ja rataa pystyy jatkamaan rauhallisemmassa mielentilassa. En voi todellakaan kirjoittaa, että rauhallisessa mielentilassa, mutta rauhallisemmassa! Ja se riittää meille. 





Havu kasvaa hurjaa vauhtia. Onneksi nyt taitaa kovat pakkaset olla pikku hiljaa ohi. On ollut tosi hankalaa pennun kannalta, kun on ollut niin kylmää. 



torstai 4. helmikuuta 2021

Jäällä

 Pakkasta oli noin 14 astetta, joten lyhyt viiden minuutin ulkoilu jäällä molempien koirien kanssa auringonpaisteessa. Järjestelmäkameran kaivoin naftaliinista.