tiistai 29. toukokuuta 2012

Toko/agi-leiri Kiteellä Villa Taivaannastassa

Viime viikonlopun vietimme huippumukavassa seurassa Kiteellä. Olimme siisVehkaliinojen ja Taivaannastojen kasvattileirillä, joka oli laajennettu myös muille halukkaille lappalaisille. Kouluttajina leirillä olivat Katja Ojansivu agissa sekä Heidi Mustonen ja Anna-Leena Väätäinen tokossa. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli yhdet agitreenit ja yhdet tokotreenit.

Lauantain agit:
Tehtiin suora pätkä, johon harjoiteltiin persjättöä ja sitten ketjutettiin takaperin vaikea kohta radasta. Tonttu teki siis 32 esteen radasta paria kohtaa.
Huomioita: 
*Tontulle kannattaa ottaa irtoamistreeniä yhdellä hypyllä
*Voi tehdä vaikeampia ohjauskuvioita takaperin ketjuttamalla
*Jos tekee agiesteitä ilman lupaa -> kehu!
*Jos nuuhkii agikentällä tai tekee jotain muuta -> kiellä!
-> Mehän siis haluamme, että agikentällä koira keskittyy 100 prosenttisesti agilityyn.
*Kouluttajan antaessa neuvoja, laita koira istumaan tai pidä kaulapannasta kiinni. Älä anna haahuilla.

Lauantain tokot:
Tehtiin noutoa, kaukokäskyjä ja ruutua. Tontulle olen tehnyt pohjia sekä noutoon että kaukoihin, ruutu oli meillä ensimmäistä kertaa. Tonttu teki nättejä hissejä maahan - seiso vaihdosta. Seiso - maahan ei tehty. Istu - maahan -istu vaihdot superit. Noutoon saatiin vinkkejä, miten luovutusasentoa treenataan. Eli koira sivulle, kapula koiran eteen, ja koiraa pyydetään ottamaan kapula ja yritetään saada takaisin istumaan sivulle, mikäli on noussut. Kapulan tuomisessa meillä ei ole ongelmaa (ainakaan tällä hetkellä).
Huomioita:
*Korjauksesta EI saa palkata, vain suullinen kehu.
*Harjoittelu kaukokäskyjä sängyssä.
*Kaukokäskyihin takapalkka.
*Nouto: koira sivulla, kapulan nosto maasta ja takaisin istumaan.
*Ruutu: naksulla. Avustaja pitää koirasta kiinni, itse käy taputtamassa ruutua, ja palaa koiran luokse. Lähetä koira ruutuun. Koiran ollessa ruudun takaosassa, naksu. Tässä pitää olla isot namit, jotta namin voi heittää koiralle.

Sunnuntain agit:
Tehtiin taas paria pätkää isommasta radasta. Takaakierto -kohta onnistui hienosti. Treenattiin yhdellä esteellä viskileikkausta. Toiseen suuntaan helppo, toiseen vaikea. Rimat oli 35-45 senttiä. Tontun hyppyteknikka ei pysynyt kasassa 45 sentin hypyissä. Toisaalta olihan se koiralle vähän epäreilu yhtäkkiä kymmenellä sentillä nostaa rimoja. En huolestu. Onneksi olemme menossa sunnuntaina hyppytekniikka seminaariin. Ja toiseksi tulispa syksy nopeasti, jolloin toivon, että pääsemme Vappu Alatalon kurssille.
Huomioita:
*Selkeät toistot, joista heti palkka. Voi tehdä esim. "50 toistoa kahdessa minuutissa."
*Helpota, jos on tehnyt useammian kerran väärin.
*Hyppytekniikka. Tontun tekniikka ei pysynyt kasassa 45 sentin hypyissä.

Sunnuntain tokot:
Vuorossa oli luoksetulo ja jäävät. Emme ole kumpiakaan tehneet. Tonttu teki ekalla täydellisen luoksetulon. Minä juoksin melko kauas, kouluttajan pitäessä ja hetsatessa Tonttua, jonka seurauksena Tonttu tykitti ihan sairaan kovaa mun luokse, palkaksi heitin lelun taakse. Se oli super! Jäävissä isot namit, joita voi heittää, ja täten harjoitella pysähtymistä. Ja istuminen / maahanmenon neuvot oli sellaiset, miten olin itsekin suunnitellut.
Huomioita:
*Tunnarin opetus naksulla. (Aloitettiin jo tänään!)
*Ohjatun noudon alkeet. (Tarkoituksena aloittaa tämäkin jo piakkoin.) Koira jätetään merkille (ei tarvitse vielä osata merkkiä). Seitsemän metrin päähän namikipot, jonne lähetetään halutulla käskyllä. Muista käsi ja katse. Namikippoja hivutetaan hiljalleen taaksepäin, kunnes ovat riittävän kaukana. Sen jälkeen vaihdetaan kapuloihin.
*Merkin opettaminen. Ei namilautasella, ei haluta haistelua. Kädellä kierrättämällä (siitä saa kivan leikin) tai kosketusalustalla.
*Luoksetulon loppuasennon opettaminen erikseen. Meille käskyksi tulee vush. :) Kouluttaja ehdotti sitä, kun sanoin, että meillä ei vielä ole käskyä. Kuulemma se on niin vauhdikas, niin vush sopii hyvin. Opetan Tontun kiertämään minut takakautta. Tähän myös saa kivan leikin.
*Jäävät: namien heittäminen, käsien häivyttäminen.
*Tontun seuraaminen on loistavaa! (Vaikka eihän se vielä varsinaisesti osaa seurata.)
*Kouluttaja sanoi, että sinulla on aivan makee koira. Sinun koirassasi on potkua. Hän odottaa näkevänsä meidät tokon kisakentillä. (Tästä ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle. :))

Leiri oli kaikenkaikkiaan aivan loistava. Itseäni jäi kaivelemaan Tontun hyppytekniikka, mutta ei pidä siitä nyt vielä liikoja surra. Mutta tokoon saatiin suuri annos intoa! Ei ole mennyt pohjien tekeminen hukkaan. En ole siis blogissa niistä paljoa kirjoitellut, mutta olen tehnyt Tontulle aika paljon sisällä pohjia. Leiriä lukuunottamatta olemme käyneet nyt keväällä kaksi kertaa tokokentällä, ekalla kerralla keskityttiin leikkimiseen ja tokalla kerralla tehtiin vähän seuraamista. Mitä olen kuullut muista lappalaiskoirista, niin oikean vireen löytäminen on ehdotaman tärkeää jatkon kannalta.

Maanantai-aamuna Tonttu oli aivan ihana. Tullesani vessasta, se tulee vastaan ihan unenpöpperöisenä noutokapula suussa. Aivan mahtava tyyppi, aina välillä. ;) Maanantai oli Tontulle totaalinen lepopäivä, kuin myös ohjaajalle, joka otti kahden ja puolen tunnin päikkärit.
 

tiistai 22. toukokuuta 2012

Itsenäiset treenailut

Eilen käytiin pikkasen treenaamassa agia. Otettiin hyppytekniikan korkeuden arviointia. Tonttu arvioi hyvin korkeutta, nostin riman peräti 50 senttiin. Tontulle pitäisi kai hiljalleen nostaa rimoja ylemmäksi. Mutta en vielä pidä kiirettä, olen ilmoittanut Tontun hyppytekniikan seminaariin sekä neljän kerran hyppytekniikka-kurssille, ehkä niiden jälkeen voidaan nostaa korkeutta. Tällä hetkellä rimat on ollut 25-40 cm. Koska minä osaan kouluttaa koiria, joilla on paikallaolo-ongelma, niin Tontun kanssa treenattiin paikallaoloa esteiden seassa, välillä kävin palkkaamassa ja vapautin. Välillä tehtiin yksi este ja palkka. Ehkä se tästä joku päivä. Puomin alastulo, ihan muutama kerta, ja puomi kokonaisena muutama kerta. Lopuksi hyppykolmiota. Tonttu ei tykännyt hyppykolmiosta, joten otettiin vielä pätkä, jossa oli muitakin esteitä. Ihan ok. Eilen oli kuuma keli, mikä myös näkyi Tontun tekemisessä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kevättä (vai kesää??)












Mätsärissa & agit

Tonttu on ollut jo tämän viikon parempi, eli taitaa nenä olla pikku hiljaa kunnossa.

Helatorstaina käytiin Imatralla mätsärissä. Oli oikein kiva aurinkoinen päivä. Tonttu sai sinisen nauhan (haukkui kehässä..). Isossa kehässä esiintyminen meni paremmin ja Tonttu sijoittui sinisten kolmanneksi. Palkinnoksi saatiin luita, makupaloja ja räikkä! Mukava päivä!

Meidän agitreenit siirtyi perjantaille. Tällä viikolla olisi meidän vuoro ollut olla ulkona, mutta toinen ryhmä halusi olla, joten meillä oli sitten hallissa. Harjoiteltiin pakkovalsseja ja slaalomeita. Ei onnistunut. Tonttu meni kovaa, mutta ohjauksesta ei välittänyt, tai minä olin siis yksinkertaisesti aivan liian myöhässä. Vauhtiahan koiralta ei oteta pois, joten ei saatu onnistumisia, mutta ei se haitannut. En halunnut tehdä montaa toistoa, sillä meillä kuitenkin on kolmen viikon tauko takana. Sen jälkeen kepit (kuusi keppiä ja ohjurit), superit (lähetys eri kulmista ja molemmilta puolilta). Lopuksi myös keinua ja pussia. En tiennyt, että keinun saa ihan matalalle, joten laitettiin keinu siihen ja meni hyvin. Nostimme myös yhden pykällän ylöspäin ja hyvin meni. Siinä on siis meillä sana keinu, joka tarkoittaa 2o2o asento loppuun. En ota muita sanoja, enkä välttämättä halua 2o2o:ta, mutta senhän voi jossain vaiheessa häivyttää pois. Eli jos koira juoksisi päähän asti, niin silloinhan koira on kontaktilla kun keinu tulee alas. Mutta näillä mennään! Oli kivat ja monipuoliset treenit!

torstai 10. toukokuuta 2012

Ei olla tehty mitään...

Tänään käytiin uudelleen eläinlääkärissä, sillä vaikka korsi tuli pois, niin oireet helpottivat, mutta eivät loppuneet kokonaan. Tonttu rauhoitettiin, ja eläinlääkäri tutki nenän. Nenästä ei enää löytynyt uusia vierasesineistä, eli jos siellä vielä jotain on, niin ne on syvemmällä. Viikko vielä voidaan katsoa ja odottaa, jos ei helpota, niin sitten pitää kai mennä Kouvolaan. Nenä on todella ärtynyt, ja sen vuoksi erittää limaa. Saatiin uusi antibioottikuuri ja kokeiluksi kortisonia, jos se lievittäisi nenän ärsytystä . Olen pitänyt Tontun levossa, mutta nyt lääkäri sanoi, että voi lenkittää normaalisti, sillä vaiva on paikallinen. Tontun pitäminen levossa onkin ollut haasteellista, sillä sehän on itse todella pirteä. Toivotaan, että se limaneritys olisi vain siitä ärsytyksestä, eikä siellä syvemmällä enää olisi mitään. Tosin jos siellä jotain on (kasvisperäistä), niin se ajanmittaan mätänee pois. Nyt nenässä ei siis näkynyt mitään mätää. Tontun oireina on siis ollut: ajoittainen aivastelu ja niistäminen sekä nenästä limanerittäminen.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Erilainen vappu

Sunnuntaina kävimme ottamassa keppejä. Alkuun neljä keppiä, joissa ohjurit. Edessä namilautanen. Palkka vasta, kun oli pujotellut, sillä Tonttu osasi varastaa palkalle, jos se oli valmiina. Hyviä toistoja. Koska koko ajan pitää vaikeuttaa, tehtiin toinen setti kuudella kepillä. Hyviä toistoja jälleen. Ensi kerralla voisi tehdä kuudella kepillä ja sitten ottaa ohjuri tai ohjureita pois. Muutama puomi myös. Alastuloon tarvitaan nopeutta, joten pelkkiä alastuloja treenattava. Nyt olen ehkä tehnyt liian vaikeita liikaa, eli juossut ohi jne, joista palkka ei tule heti. Nyt voisi mennä siis muutaman askeleen taaksepäin.

Tästä sitten päästäänkin erilaisen vapun viettoon. Sunnuntai-iltana Tonttu alkoi niistämään, niistäminen jatkui yöllä ja aamulla. Maanantai aamulla päätin käyttää eläinlääkärissä, jos se onkin jostain saanut nenäpunkkeja vai onko jotain muuta, ja lisäksi tiistai on vappu, jolloin joutuisi menemäään päivystykseen. No kävimme eläinlääkärissä. Oireina siis niistäminen ja muutaman kerran myös aivasteli. Ei ole oksentanut. Diagnooseina oli kolme vaihtoehtoa: kennelyskä, nenäpunkki tai vierasesine. Tosin eläinlääkärin mukaan tällä hetkellä liikkuvaan kennelyskään Tontun oireet ovat lievät, liikkeellä oleva on paljon rajumpaa. Kuitenkin tähän saatiin antibioottikuuri ja kipulääke. Jotenkin oireet eivät myöskään sopineet kauhean hyvin nenäpunkkiin, mutta varmuuden vuoksi Advocate -loishäätö niskaan samalla. Tosiaan kolmantena vaihtoehtona oli vierasesine. Eläinlääkäri kysyi, rauhoitetaanko? Minä sanoin, että ei. Mietin, että jos sillä on kennelyskä, ja sairasta koiraa lähdetään rauhoittamaan, niin ei varmasti tule hyvä. Joten kokeillaan hoitoina sitten näitä.

Maanantai-iltana kun tulin töistä, Tonttu alkoi aivastelemaan. Se aivasteli varmaan lähemmäs tunnin. Siinä vaiheessa mietin jo, että hitto, kun ei tutkittu vierasesinettä. Siellä taitaa olla jotain. Pitääkö tästä vielä lähteä päivystykseen... Aivastelun seurauksena Tontun nenästä alkoi pilkottaa paksu heinän korsi. Minä vedin sen varovasti pois. Korsi oli 8 senttiä pitkä. On voinut tuntua aika epämukavalta.

Oheisesta kuvasta voi katsoa korren suuruutta, ei mikään pieni korsi...















Kuitenkin antibioottikuuri oli ehditty aloittaa, joten syötän kuurin loppuun. Ja pidän Tontun levossa ainakin kuurin ajan ja katsotaan, sitten miten jatketaan. Vaikuttaa sille, että niistäminen ja aivastelu loppuivat korren ulostulemiseen.