torstai 28. joulukuuta 2006

Onnistunut ryhmäkuva


Leimu on jo tottunut hälinään, useampiin ihmisiin ja isompaan taloon näiden kahden viikon aikana, jotka ollaan oltu kotona. Tänään Tiina sai otettua aika hienon ryhmäkuvan koiristamme.


Leimulle olen opettanut hihnassa kävelyä. Se kävelee jo suhteellisen hyvin hihnassa. Olen päättänyt ettei se saa pysähdellä muuta kuin tarpeilleen ja muuten raahannu sitä perässä, niin hyvin se on tullu perässä, ja aika paljon vähentänyt hidastelemista. Leimu on kohta Jaavaa ja Mustia suurempi.

Koirapuistossa ollaan käyty myös. Mutta ne ei aina ole kauhean kivoja paikkoja, jos sinne tulee sellaisia koirien omistajia, jotka ei osaa komentaa koiraansa...

Liikuntaa Leimu on tosin täällä saanut todella paljon, mistä olen iloinen. Vapaana juokseminen on kuitenkn niin eri asia kuin hihnassa kävely. Leimu alkaa olla jo niin iso, että sillä voi alkaa tehdä Kuopiossa vähän pidempiä kävelylenkkejä.

maanantai 25. joulukuuta 2006

Jouluisia kuvia...



Leimusta on tullut aika itsepäinen, nyt sitä on kovasti yritetty kouluttaa... Sisälle ei millään malttaisi tulla...

Mutta nyt tässä joitain kuvia.





perjantai 22. joulukuuta 2006

Pitkästä aikaa


En ole ehtinyt tällä viikolla päivittää kuulumisia... Mutta nyt jotain pikaisesti. Kävin ostamassa Leimulle herkkuja ym. leluja 41 eurolla... Juu. Osan tuon niistä Kuopioon ja samoin lelut.

Leimu on pikkasen parantanut luoksetulemistaan. Maanantaina olimme lappalaisten tokotreeneissä, ja siellä väähn katseltiin, kun muut treenasivat. Lopuksi käytiin lenkillä ja koirapuistossa juoksemassa. Siellä olikin paljon koiria, ihan hyvä, niin Leimu tottuu muihin koiriin.

Kovasti Leimulla on koko ajan meno päällä, nyt loppu viikosta annan sen rauhoittua, ettei tule mitään ylimääräistä. Eilenki Tiina kävi Jaavan, Mustin ja Leimun kanssa lenkillä toisten lappalaiskoirien kanssa.

Sisälle on pissejä ja kakkojakin tullu, mutta nyt on alkanut pikkasen sattumaan paremmin ulos.  Se on kyllä nyt jo älyttämän iso, kohta Musti ja Jaava jää kakkosiksi. Eilen mittasin korkeutta, ja se on noin 42-43 cm, ja paino hieman alle 10 kg.

Tiina on kouluttanut Leimua myös jonkin verran. Pikku hiljaa se alkaa oppimaan asioita. Nyt sille laitetaan kaulapanta joka kerta kun se päästetään ulos, kun jätkä ei meinannutkaan enää antaa laittaa kaulapantaa, kun oli tottunut olemaan ilman.

Hyvää joulua kaikille, en välttämättä ehdi enää päivittää ennen joulua (töitä, töitä).

sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Toimintapäivä


Leimulla on tänään ollu kyllä toimintaa ihan riittävästi. Aamulla käytiin kävelelyllä, sai juoksennella vapaana, niin kuin täällä yleensä. Kävin ottamassa kuvia koirista, ja otin omilla asetuksilla eli ei automaatilla. Mutta osa kuvista oli huonoja. Tässä parhaimpia otoksiani.



Tässä välissä Leimu ehti leikkiä myös Jaavan kanssa.




Ismon kaveri tuli käymään koirineen, joten Leimu tapasi Herculeen (3kk) ja Unnan. Tietysti ne uuvuttivat Leimun. Samoin Veeti oli myös aamulla leikkimässä Leimun kanssa. Leimua piti jo komentaa lopettaa leikkiminen, kun Veeti ei enää halunnu.

Hercules ja Leimu


Kaikki neljä, Jaava, Unna, Leimu ja Hercules (Musti oli teljetty parvekkeelle).


Leimua on tänään koulutettu paljon, luoksetuloa ja nimeä. Sekä muita temppuja. Leimu ja muut koirat kävivät myös viiden kilometrin talutushihnalenkillä porukoitten kanssa. Leimu oli kävelly ihan reippaasti koko lenkin. Nyt jos Leimu nukkuisi koko yön tälläisen touhupäivän jälkeen.

lauantai 16. joulukuuta 2006

Kuvia Leimusta



Leimu kiusasi Veetiä, ja ei ole sitten enää jaksanut kiusata Jaavaa. Luoksetulee suhteellisen hyvin, myös silloin kuin olisi jotain muutakin mielenkiintoista. Mutta sitä vaan pitää harjoitella, että lähtisi tulemaan ekalla käskyllä. Sisälle on jonkin verran tehny tarpeita, kun kukaan ei ole kerenny huomaamaan, että sillä on hätä...

Tässä nyt muutamia kuvia Leimusta ja kavereista.

Leimu ja Veeti




Monta koiraa kuvassa? ;)

Koko konkkaronkka.

Musti, Jaava ja Leimu kallistaa päätään.


Leimu



Leimu ja Jaava

Leimu ja Musti


perjantai 15. joulukuuta 2006

Rokotus ym matka Mikkeliin



Eilen oli toinen rokotus. Voi olla että en vie toista kertaa samalle eläinläärille... Leimu nosti kauhean metakan toisen piikin jälkeen, eläinlääkäri kyllä sanoi, että se meni ihon alle, mutta en tiedä, olisiko se osunut myös muualle. Nimittäin Leimun huuto oli kyllä aika paha, tai sitten Leimu vaan säikähti, kun vähän nipisti. Mutta kahden viikon päästä sen rokotukset ovat siis kunnossa (näillä menee kaks viikkoa ennen kuin elimistö on täysin immuuni). Leimun paino oli 9,6 kg.

Automatka Mikkeliin sujui hyvin. Kotona olikin odottamssa dalmatialainen Veeti, jonka kanss Leimu ihan innoissaan leikki. Veeti leikki tosi varovaisesti, ettei satuttanut Leimua. Viime yö meni ihan hyvin, kun Leimu itse sai valita nukkumapaikan. Aamuyöllä taisi kyllä porukat käydä herättämässä...

Otin äsken valokuvia Leimusta ja lisäilen niitä tänne, kunhan ehdin ja otan vielä lisää, varsinkn nyt kun siellä paistaa aurinko. ;) Tosin mun kuvat eivät ole kauhean laadukkaita, koska olen ottanut kuvia tosi vähän...

keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Avautuminen


Nyt sitten avauduin ja kunnolla, kun meni hermot. Eli sieltä taas
kaukaa alettiin leperrellä koiralle ja tultiin kädet ojossa. Leimu
tietysti ryntäsi kohti, mutta minäpä otin Leimun sylkkiin ja sanoin
aika suorat sanat vastaantulijalle, että ekaks olisi kohteliasta kysyä
omistajalta voiko silittää ym... Ja sitten se vaan puolusteli, kun on
niin nätti pentu... Avauduin sitten vielä vähän lisää, ja sitten mua jo
itseasiassa hävettikin, mitä sanoa paukautin, mutta toisaalta en
tuntenu sitä, ja toisaalta saipahan vähän miettimistä, että miten koira
/ koiranpentu kohdataan. Varmaan sanon vähän kohteliaammin jatkossa,
jos rupeevat silittämään koiraa ilman kysymistä omistajalta. Mutta en
enää aio vaan kattoo sivusta kun Leimua silitellään, koska siinä menee
hukkaan kaikki mitä se on oppinu ohittamisesta....



Muuten Leimu on taas viihtyny ihan hyvin Kuopiossa. Täällä kaikki kakat
on tullu ulos toisin kuin Mikkelissä. Ja pisseistäkin suurin osa on
tullu ulos. Jes.



tiistai 12. joulukuuta 2006

Kuopio


Eli sunnuntai iltapäivänä tulin autolla Leimun kaa Kuopioon, matka meni hyvin, Leimu nukkui koko ajan apukuskin jalkotilassa.



Eilen oli ihan tavallinen päivä, tosin Leimu nukkui aika paljon...
Yllättäen viikonloppuna se ei oikee kerenny nukkua, kun oli niin paljon
tekemistä (Musti ja Jaava).



Toisten koirien ohittaminen on edelleen vaikeaa, ja nyt mua ärsyttää
myös ihmiset. Ei edes koiranpentuu mennä silittämään ellei omistajalta
kysytä lupaa!!! Kohta varmaan hermostun ja sanon suorat sanat
seuraavalle, joka tekee niin ja samalla nolaan itseni... Mutta
oikeesti, millä oikeudella ne tulee silittää koiraa? Nyt se taas menee
kohta siihen, että ihmistenkään ohittaminen ei onnistu. Vaikka Leimu ei
ole ihan vieressä, niin ei sitä silti mun mielestä saa mennä
silittämään ilman lupaa. Kun nyt jo taas vaikuttaa sille, että Leimu
pyrkii kohti jokaista vastaantulijaa. Suoraan sanottu PRKL.



Leimu menee maahan jo melko hyvin ulkonakin. Istuminen ennen teiden
ylitystä onnistuu, koska aikaisemmin ei mennä yli ennen kuin peppu on
maassa. Mutta välillä siihen menee aikaa aika paljon. 



lauantai 9. joulukuuta 2006

Metsässä


Aamulla kävin pelkästään Leimun kanssa metsässä kävelemässä, koska halusin nähdä, miten hyvin se  minua seurailee. Hyvinhän se seuraili. ;) Pysyi koko ajan noin 10-20 metrin säteellä minusta, ja tuli luokseni kun pyysin. Leimu sai hyvää liikuntaa, kun oli epätasainen maasto, ja sai ottaa pyrähdyksiä ym. Huomenna meinasin, että ottaisinko mukaan myös Mustin ja Jaavan, mutta ne voi olla sellaisia, että kun tulee lintu, niin se on sitten heippa! Ja muutenkin ne juoksee kauempana, ei pysy niin lähellä, kuin mitä Leimun haluaisin pysyä, eli taidan kuitenkin ottaa pelkän Leimun.

Muuten olin päivällä poissa reilu nelisen tuntia, niin oli aikamoinen sotku, kenkiä oli joku kuljetellu ympäri taloa, vaikka täällä oli kuitenki iskä kotosalla osan ajasta, ja Tiina tuli myös aiemmin, eli ei koirat ollu keskenään kuin parisen tuntia.

Metsässä sain myös hyviä luoksetuloja, sekä Leimu otti itsekin hyvin kontaktia. Kouluttaa pitäsi vielä nyt illalla. Vähän oon tehny Leimun kaa jotain helppoja juttuja myös ulkona. Eli istumista ja maahanmenoa.

perjantai 8. joulukuuta 2006

Junamatka


Asemalle kävely onnistui kohtuu hyvin. Kävi myös istumaan melko hyvin ennen teiden ylityksiä. Ekan kerran käveli asemalla nätisti mun perässä, ja oli rohkea. Päästiin ostamaan lippua lipunmyynnistä, ja se koko myyntipiste oli täynnä ihmisiä, ja kukaan ei huomannut mua, vaikka miten mä heilutin häntää ja peppua. No sitten mä päätin, että kaikkien pitää huomata mut, ja mä haukuin muutaman kerran oikein kovasti. Ja ei ne ihmiset vieläkään mua huomanneet. ;( Matka sujui hyvin, vaikka lemmikkivaunussa oli koiria enemmän kuin pitkään aikaan, suurin osa koirista oli menossa Helsinkiin näyttelyyn... Ja sitten piti vielä tunti ootella kaupungissa kyytiä, ja Leimu ei ois jaksanu, ja sitten päästiin autoon ja nukkumaan...

Täällä olenkin saanut riehua taas kiitettävästi. Manta (pikkuveljen kaverin koira) jopa leikki Leimun kaa. Ja sillei ihan kunnolla. Muutenkin olen kiusannut Jaavaa taas ihan riittävästi. Mustia en oikee uskalla kiusata.

torstai 7. joulukuuta 2006

Leimu meni maahan ulkona


Ekan kerran ulkona Leimu meni maahan! Ei kyllä ois millään halunnu,
mutta makupalaa teki liikaa mieli ja pakko oli mennä maahan. Takapihan
niityllä on nyt sitten iso kuoppa. Annoin Leimun kaivaa sinne kuopan,
koska ei se mikään hoidettu nurmikaan ole. Se ois varmaan kaivanu sitä
monta tuntia, mutta mamma ei enää jaksanu katella, joten sitten Leimun
piti lopettaa kuopan kaivaminen. Tiinan valkoisen tohvelin pohjassa on
jo iso reikä. ;) Ja äsken se oli tuolla ulkona mukana, niin yllättäen
sen väri ei enää ole valkoinen vaan mustanruskea.



Leimu on koko ajan parantanut hihnassa kävelemistään, ja välillä jopa
tuntuu, että se osaa siinä kävellä. Kiskominen ja pysähtyminen on
vähentynyt jo todella paljon. Huomenna Leimu pääsee jälleen junaan. ;)
Mutta se on jo niin kokenut matkustaja, että eiköhän matka mene ihan
hyvin. Ulkoilemassa olen taas käyttänyt pantaa, mutta huomenna pitää
laittaa valjaat, kun lähetään asemalle.



Leimu kyllä tuo sisälle ihan älyttömästi kuraa, vaikka pyyhe on
eteisessä, jolla kuivaan sen. Mutta sitä vaan tulee siitäkin huolimatta.



keskiviikko 6. joulukuuta 2006

Kylässä


Tänään Leimulla olikin vähän jännittävää, kun mentiin ekan kerran
hissillä. :) Se meni ekan kerran mukavasti, kun oli niin paljon
porukkaa, tokalla kerralla sitte rupes vähän jänskättämään, mutta ihan
viimeisellä kerralla Leimu kävi jo makaamaan hissin lattialle. Eli
kaikkeen tottuu. Meillä oli ns. pikku joulut Lauralla, ja Leimukin
pääsi osallistumaan niihin. Vähän Leimusta oli mukavaa, kun oli monta
rapsuttajaa. ;) Parit pissat kerkes tehä sisälle, ja pari kertaa vein
ulos pissalle, että ihan hyvin. :)



Aamulla käytin takapihalla, jossa se sai vapaana juoksennella, tällä
kertaa leluna mukana oli apina. Apina sai kyllä aikamoista kyytiä,
tosin se on vielä ehjä. Toinen leluista on jo hajalla, sisälmykset on
vedetty pois, samoin tiikeri on jo rikki samalla tavalla. Viikonloppuna
pitää korjailla, tai ostaa uusia. ;) Koiran leluiks tarkoitetut lelut
on ehkä hieman vahvempia kuin Tiimarin pehmolelut...



tiistai 5. joulukuuta 2006

Hym... Jaavamainen


Joo joo, kyllä tämä koirakin on herkkujen perään. Olin antanut sille
sellasen kuivatun maksapalan "herkkukaapista", se söi sen. Ja sitten
tiskipöydälle kurkkaamaan seisten, että lisää... ;) ja vinkui vielä,
kun ei raukka ylettänyt. Äsken jätin voileipä tarvikkeet tiskipöydälle
ja tulin koneelle, ni johan se Leimu siellä oli hyppimässä, että mitäs
se mamma tänne pöydälle on jättänyt.



Kävin äsken pimeällä takapihalla, ja huomasin, että siellä ainakin
siihen aikaan oli sen verran valoisaa, että sitä pystyi pitämään siellä
irti. Innoissaan se taas juoksenteli. Pitäisi vain saada
monipuolisempia maastoja, jossa se voisi vapaana juoksennella.



Tein sille myös pienen aktivointilelun, eli laitoin tyhjän maitopurkin
sisälle raksuja, ja purkin kiinni. Kyllä meni jonkin aikaan ennen kuin
hoksasi, miten sieltä saa raksuja, ja loppupelissä repi koko
maitopurkin lattialle.



Pikku hiljaa sisäsiisteys aletaan ymmärtää


Leimu on jo kaksi tämän päivän aikana pyytänyt ulos pelkästään
pissalle. ;) Yhet on vissiin yön jälkeen tullu vaan tänään sisälle. Se
aloittaa kunnon metakan silloin, kun se haluaa ulos. ;) Aikaisemmin se
vinkas sillo ku se oli jo lehtien päällä, ja pissi oli jo tulossa...
Eipä siinä sitte ulos keretä. Mutta tosiaan tänään vinkunu, ja ollaan
päästy ulos asti.



Vanha Setä äsken ihan innoissaan silitteli Leimua. Leimu vaan heitti
selälleeen, ja anto tassua... Leimukin oli ihan innoissaan. Oon vaan
ollu vähän varovainen kenen annan silittää, ku sitten taas se menee
siihen, että se haluaa, että kaikki silittää sitä... Labratorinnoutaja
meinasi tulla päälle, ei tyttö mahtanut koirallensa mitään. Onneksi
Leimu oli sylissä, niin eivät päässeet tekemisiinsä toistensa kanssa.
Labratorinnoutaja saattoi olla suhteellisen nuori. Mutta ei tytöllä
voimat riittänyt... Ja mekään kun ei vielä oikein osata ohittaa koiria.



Leimu ei tykkää yhtään, ku kuivaan sen pyyhkeellä. Tosin nyt kun on
joutunu monta kertaas sen kuivaamaan, niin se alkaa tottua siihen. Että
välilä on vähän ikävämpiäkin asioita tehtävä.







maanantai 4. joulukuuta 2006

Totaali stoppi


Äsken ulkona Leimu teki totaalisen stopin, kun näki että takana tulee
kaks pientä lasta. No ei auttanu muu kuin oottaa, että ne menee ohi.
Sitten oli pakko nostaa Leimu syliin, ja lapset halusi silittää. Sitten
annoin niitten silittää, että Leimu oli sylissäni. Se nuolas toisen
hanskaa, ni sit kuulin kun jo lähti, ku se sano isillensä, että isi se
nuolas mun hanskaa, se oli hassu koira. Juu, että sellasta. Sitten myös
kastuttiin, kun alkoi sataa vettä... Miksi ei lunta?



Leimu oli tänään nätisti yksin kotona, ei ollu tehny mitään. Yleensä se
on ainakin vaatteita tiputtanut tuolilta lattialle, jos ei muuta. Mutta
tänään ei ollu tehny mitään.



Leimu ei meinaa ulkona kuunnella minua.. Äsken en uskaltanu päästää
sitä irti, kun takapihalla oli niitä lintuja ihan sikana. En tiiä mitä
ruuan jätteitä sinne on heitetty, koska selvästi niillä on siellä
syömistä... Tulis jo lunta senkin puolesta.



sunnuntai 3. joulukuuta 2006

Ohittamisen vaikeus...


Enää ei kuivattu maksakaan ollu riittävän hyvää, jotta olisi voitu
tehdä onnistuneita ohituksia muista koirista. Kävelijöistä,
pyöräilijöistä ja juoksijista ohittaminen sen sijaan sujuu, ainakin
välillä. ;) En tiiä, mitä keksisin, jotta ohittaminen sujuisi... Mutta
onneksi joululoman alkuun enää kaksi viikkoa, niin ehkä se joululoman
aikana oppisi paljon asioita, ja sen jälkeen täälläkin olisi helpompaa.
No ainakin se on vanhempi sitten.



Nyt kun piilotan lelun maton alle, ja sanon missä lelu? Alkaa kamala
tuhina, kun se alkaa haistella, ja ettiä missä se lelu on. En oo sitä
vielä vaikeuttanut.



Äsken ulkona tuli vastan viisikuukautinen koiranpentu. Mua ärsytti,
että ne jäi seisomaan, että me tehtäis ohitus. Ja mekö muka osattais
ohittaa. Ei ei ei... No sitten makupala kädessä juoksin koiran ohi, ja
näin... Mutta Leimu riuhto ihan sikana, ja sitten kun päästiin ohi,
molemmat koirat tekivät stopin...



Tämmöistä tällä kertaa


Leimu oli eilen sen Becon kanssa käydyn lenkin jälkeen ihan poikki. Ei
se oo pitkään aikaan päivällä nukkunu niin pitkää aikaa (tai ainakaan
silloin kun oon ollu kotona, tietysti en tiedä, mitä se tekee
yksinollessaan)...Ihan hyvä vaan! Nyt taas siirryin käyttämään pantaa
normaaleilla ulkoiluilla, koska valjaat menee vähän huonosti, ne hankaa
sen jalkoja. Säädin kyllä niitä isommalle, mutta silti ne menee
huonosti. Ajattelin, että käytän valjaita vain silloin, kun ollaan
siihen aikaan ulkona, että on paljon muita koiria ja ihmisiä.



Eilen illalla ruuan jälkeen se ei enää tehny kakkoja, ja olin ihan
varma, että yöllä tekee sisälle. Mutta ei tehnyrt. :) Aamulla annoin
varmuuden vuoksi vielä parafiiniöljyä, mutta helpotuksekseni  se
teki kahet isot kakat melkein heti. Eli kyllä se massu taitaa olla
kunnossa. Luulen, että se kerkes järsiä puun oksaa, kun en heti
huomannu. Nyt pitää olla tarkkana, ettei se ollenkaan edes kantele puun
oksia, koska siitä voi mennä suoli tukkoon, jos se kerkee syödä puuta...



Uudesta lelusta on jo melkein nenä irti. Yön aikana oli sitä ihan
kiitettävästi järsinyt. Nyt peräti nukuin kaheksaan asti. Siis en
heränny seittämältä, jolloin Leimu herää, tai varmaan aiemminki. Nyt se
oli jo ihan malttamaton, että nälkä. ;)   Se varmaan mietti,
että miks se mamma ei herää... Mammaa nukutti ja ois nukuttanu
pitempääkin.



Teiden ylitykset alkaa onnistua jo ihan hyvin, eli Leimu istuu, ja
sitten kun sanon yli, niin mennään yli. Tosin välillä onnistuminen
vähän vaihtelee, mutta pääosin menee jo ihan hyvin. Ulkona en ookaan
muistanu kokeilla maahan menoa, pitääkin tänään kokeilla, sisällä se
menee jo todella hyvin. Tassuakin osaa antaa. Pamaus ei onnistu. Se
säikähtää kun teen sen käsiliikkeen, ja menee sängyn alle. Vaikka vielä
en edes sano mitään. No lisää harjoittelua.







lauantai 2. joulukuuta 2006

Tuhlailua


Näin se siis menee koiran kaa, että sitten vaa ostellaan kaikkea 
koiralle eikä itelle mitään... Elikkä kävin ostamassa Leimulle muutaman
uuden lelun ja Reporangasta herkkuja...

Ekana kuva uudesta lelukorista.


Mä osaan itse ottaa sieltä leluja.


Leimu ja Leimun uudet lelut.



Otin kuvia myös ulkonta, mutta tietokone/kamera ei suostu lataamaan
niitä. Yritän ottaa huomenna uusia, jos aurinko paistais...


Sitten tänään kävin ostaa apteekista paraffiiniöljyä. Leimun kakka oli
tosi kovaa, ja se ei saanu sitä tikistettyä loppuun asti, joten jouduin
kantamaan sen sisälle, ja lähin ostamaan paraffiiniöljyä. Sitten annoin
paraffiiniöljyn.

Tänään tehtiin pitkästä aikaa hieno ohitus koirasta! Kuivatun maksan avullahan se ohittaminenkin onnistuu. ;)


Äsken käytiin kiertää Valkeinen ympäri Becon kanssa. Aluksi halusin
vain roikkua ja riekkua Becossa, mutta Beco sitten vähän murahti, niin
en mä sitten uskaltanu muuta kuin siinä vierellä häslätä... Mutta
alkumatka oli vaikea, loppua kohti meni paremmin. Becolla oli yllättän
hyvät hermot! Kiitos Beco! Leimu teki juuri pihalle kakat, eli suolisto
on kunnossa. :) Koirien ohittamista ei sitten äsken harjoiteltu, kun ei
tullu yhtään koiraa vastaan.

Leikit


Leimu on kyllä oikeesti välillä tosi fiksu. ;) Nimittäin oon opettanu
sille yhden leikin, eli missä lelu? Aluksi näytin sille sen
lempparilelun, ja piilotin sen maton alle. Sitten osoitin mattoa ja
sanoin missä lelu? Sitten Leimu etsi maton alta lelun! :) No tänään
taas tein sitä. Ja keksin, että hoksaako se, jos piilotan sen muualle
kuin maton alle. Näytin lelua ja laitoin sen lelulaatikon alimmaiseksi
(Niin unohdin kirjoittaa alkuun, ostin eilen Leimulle uuden
lelulaatikon. Se on sellainen muovinen, ainakaan vielä ei oo edes
yrittänyt hajottaa sitä.), ja sitten sanoin missä lelu? No sieltä
laatikostahan se kaivoi sen lelun, mikä pitikin etsiä... Nyt ehkä pitää
vaikeuttaa siten, että en näytä mihin piilota, vaan että se oikeesti
etsii. Mutta ei ehkä ihan vielä. Tiina sano, että jos Jaavalle
piilottais lelun, niin se kattois, että mitä, pitäiskö mun ettiä joku
lelu? Jaava ajattelee, että mä en etsi mitään muuta kuin makkaraa, ja
siinä mä olenkin hyvä. ;)



Eilen illalla iltalenkki ei menny niin hyvin kuin viimeksi. Siis se oli
jälleen "irrallaa", kun käveltiin Valkeisella. Se jätti kaks kertaa
tulematta mun luokse kun pyysin, tai se oli vähän sillee, että en
tuu... Mun pitää hommata paremman makuisia makupaloja, jotta se
kiinnostuis niistä enemmän kuin muusta ympäristöstä, silloin kun pyydän
sitä.



Tänään oli vähän ajatuksena mennä kiertämään Valkeinen ympäri Tiian ja
Becon kanssa. Ajattelin, että jos se oppis kävelemään hihnassa
paremmin, kun kattois Becolta mallia. Siis lähinnä ohitukset ilman
koiria ja koirien kanssa. Toivottavasti vain Beco ei tänään temppuile.
;) Ja muutenkin, että kun mennään eteenpäin, niin mennään eteenpäin.
Tiina vähän pohti sitä, että nyt Leimu on määränny tahin, vaikka mun
pitäis määrätä tahti.  Toisaalta olen antanut sen haistella hajuja
ihan rauhassa, koska se ei pääse irrallaan olemaan kuin todella vähän,
niin ei ole reilua, että se sitten talutushihnassa, vaan köpöttelis
eteenpäin.



perjantai 1. joulukuuta 2006

aamulla


Leimua nukutti, se ei ois millään jaksanu herätä niin aikasin... Pissit
ja kakat teki hyvin ulos, mutta sen jälkeen se ei halunnu tehä muuta
kuin maata ja syödä puun oksaa. Mutta oikeastaan oli ihan hyvä, että se
ei kauheesti siinä piristyny.



Äsken taas käytiin tossa takapihalla. Siellä se retuutti ihan
innoissaan mun hanskaa. Se alue vaan saisi olla isompi. Nyt siinä ei
ollu niitä lintujakaan, ne oli vähän eri kohdassa. Sen jälkeen kun
sieltä tultiin, ni mä ihmettelin, miten sisällä haiskee p..ska. No mun
housun lahkeet oli ihan p..skassa. Ärsyttää kun muut ketkä käyttää
koiria siinä takapihalla, ni ei putsaa koiriensa jätöksiä. No se ei ole
hoidettu piha-alue, mutta kyllä siinä muitakin käy,tai ainakin ottais
niiltä poluilta jätökset pois. Itse kyllä äsken juoksentelin siinä
"niityllä" Leimun kaa.



torstai 30. marraskuuta 2006

vikasta lenkistä positiivinen fiilis


Iltalenkistä jäi todellakin positiivinen fiilis. Kierrettiin jälleen
Valkeinen ympäri, mutta koska tähän aikaan ei ollut enää kauheesti
ihmisiä, annoin Leimun olla suurimman osan matkasta "irti". Eli hihna
perässä, sen takia, jos jostain syystä pitäisi saada se nopeasti
kiinni. Saatiin muutamia loistavia luoksetuloja. Muutama vähän empien,
mutta tuli todellakin aina luokse, kun pyysin, ja tietysti palkkasin
siitä. Muitten koirien ohitus sekä nyt jopa jo ihmisten ohitus on
vaikeaa... Mutta luulen, että se siitä lähtee sujumaan, kun tarpeeks
ohitellaan.



Äsken yks naispyöräilijä vihelsi Leimulle, ja sitten ihmettelee, että
miten se koira meinaa alle jäädä... Argh, äly hoi! Mutta kyllä olen
tyytyväinen, pitää vissiin alkaa iltaisin käymään Valkeisella, ni
siellä ei oo oikeesti paljoo ketään, mutta äskenkin kyllä olin tosi
tarkkana, tuleeko ihmisiä edestä tai takaa, ja tuleeko ne koirien kaa
vai ilman. Olihan siellä toki ihmisiä, mutta murto-osa, mitä päivisin /
iltapäivisin.



Tavallista


Annoin sen taas äsken irrallaan juosta tossa takapihan "metsässä". En
tiiä, mistä sinne on tullu jotain harakoita (ehkä) ihan älyttömästi.
Leimu meinaa osoittaa hieman lintukoiran piirteitä... Ei se kertaakaa
kyllä lähteny tai kerran lähti, mutta tuli takasin kun pyysin.
Ärsyttää, kun ei oo parempaakaan paikkaa. Kasvais vähän ja tottelis
paremmin, niin vois viiä sinne pururadalle. Sinne on vaan vielä vähän
turhan pitkä matka kävellä ja siellä on myös muita koiria, joten se
koirien ohittaminenkin pitää oppia ennen sitä.



Yleensä, kun se on ollu itekseen, ni se on joko nukkumassa matolla tai
omassa pedissään, mutta tänään kun tulin kotiin (olin ollu noin 4
tuntia poissa), niin sepä olikin oven edessä istumassa. Toivottavasti
ei oo haukkunu  rappukäytävän äänille... Toisaalta, en usko, koska
kun tulin, niin se oli ihan hiljaa, eikä kukaan naapurikaan sanonu
mitään.



Huomenna pitääkin herätä tuntia aiemmin kuin yleensä, ku mulla on
aamulla tentti. Voi Leimua vielä nukuttaa siihen aikaan. Kun nyt se on
tottunu heräämään tuntia myöhemmin eli seittämältä. Viime yönä se
okseni, nyt se ei ollu syöny luuta, ni en tiiä, mistä se johtu, jotain
sopimatontahan se oli kuiteski syöny.



keskiviikko 29. marraskuuta 2006

Kuvia


Tässä muutama kuva, kun Leimu leikkii kahdella pallolla samanaikaisesti. ;)













Iltalenkki meni jo vähän paremmin. Laitoin sille valjaat, ja ne tuntu
ainakin omasta mielestäni paremmilta kuin panta, ainakin tällä
hetkellä. Ei se kyllä nytkään kuunnellu yhtään kun koira tuli
vastaan... Mutta eiköhä se siitä.



Tiina lukee varmaan silmät pyöreinä, mutta kun se kumpi käsi -temppu
päätettiin hylätä, ettei se sekota sitä siihen katsekontaktiin, niin
yllätys aloin opettaa sille uutta "turhaa" temppua, eli pamausta. ;) En
kyllä tosin tiiä, miten se pitäis opettaa, kun siihen ei mulla ole
yksityiskohtaista ohjetta, mutta ehkä mä kehittelen  jotain,
ainakin alku näytti lupaavalta.



veijari


Leimulla kyllä on ihan omat leikit.. Äsken se leikki palloilla sillä
lailla, että toinen pallo oli suussa, ja toista sitten tassuilla
liikutteli. Taitaa jätkästä tulla jalkapalloilija. ;)



Musta alkaa tuntua, että voin epäonnistua Leimun koulutuksessa, tai
sitte tänään ei mikään onnistunu ulkona. Yleensä on ollu suhteellisen
helppo ohittaa muut koirat, se joko jää istumaan mun viereen tai jopa
ollaan kävelty ohi. Mutta tänään se alko joka kerta riuhtomaan kohti
toisia koiria, ja olin ihan varma että se tukehtuu. Luulen, että joudun
alkaa käyttää valjaita myös lenkeillä, koska sen riuhtominen on aika
voimakasta. Lopulta jouduin ottamaan sen syliin aina kun uusi koira
tuli vastaan. Siis se ei yhtään kuunnellu, saman se alkoi tehä myös
juoksijoita kohtaa... No ehkä menee taas kohta paremmin. Ja yleensä on
sen saanu makupaloilla pidettyä kurissa, mutta nyt ei niistäkään ollu
apua.



Yritin maahan-käskyä ulkona, mutta se ei siellä onnistu. Sisällä
onnistuu hyvin. Sivua ollaan jonkin verran taas tänään harjoiteltu.
Ulkona lenkin aikana, herra ottaa välillä katsekontaktia, josta
palkkaan sen joka kerta. Ulkona äsken myös meni sen lempilelu rikki,
miten ne valmistaa niin hepposia saumoja...



 



tiistai 28. marraskuuta 2006

Valokuvia


Tässä kuvia viikonlopusta:



Jaava ja Leimu





Leimu





Jaava ja Leimu match-show:ssa



Jaava ja Titi, Titi ei oo putsannu korviansa...





Leimu ja Musti (+Marjon kauniit hanskat)





Nyt meni kävely ihan kivasti. En ala Leimua kantamaan portaita, vaan
yritän mennä vauhdilla alkumatkan pois pihasta, ja sitä kautta jos se
tekisi tarpeensa vähän kauemmaksi. Osalla ihmisistä ei vissii sitte oo
muuta tekemistä kuin kyylätä toisia...



Äsken vähän kouluttelin sitä, mutta lisää koulutusta tarvitaan.. Kun
nyt tuntuu, että kun se näkee makupalan, niin se alkaa tehdä temppuja,
vaikka en ole vielä ehtinyt käskeä, mitä pitäisi tehdä...



Ärsyttää


Siis mulla menee naapurini kanssa hermot. Joka kerta sillä on jotain
valitettavaa Leimusta. Nyt se sano jotain että Leimu ei sais pissiä
siihen nurmikolle. Pitäis opettaa pissimään kauemmaksi. Sanoin, että ei
näin pieneltä pennulta voi vaatia, että se pidättää niin pitkälle, hyvä
että päästään rappuset alas ilman pissejä. Se vaan jotain, että kyllä
hänen tuttujen koirat pystyy pidättämään.. No joo joo. Ei kai se auta
muu kuin ruveta Leimua taas kantamaan portaat alas ja ulos, niin
pitkälle että ei se voi valittaa. Seuraavan kerran kun sen nään, ni
sanon, että jos on vaa jotain valitettavaa, niin ei tarvii sanoo mitään.



Leimun turkki on alkanut selästä tummua. Siellä on tosi tummaa karvaa. Leimu pyrki tänään pissille ja kakalle ulos. Jes.

maanantai 27. marraskuuta 2006

Ulkoilemassa


Äsken käytiin ulkoilemassa, ja siellä taloni takana olevalla pienessä
metsässä, pidin Leimua taas "irti". Se juoksi ihan innoissaan ympyrää,
ja oli tosi iloinen, kun sai juosta täysillä. Yritän nyt tehdä sillai,
että ainakin kerran päivässä ehtisin valoisan aikaan käydä takapihalla.
Siinä tietysti on omat riskinsä aina kun sen päästää vapaaksi. Mutta
perässä sillä on hihna, niin jos tarve tulee sen saa kyllä kiinni,
vaikka se itse ei haluaisikaan. Hyvin se on kyllä aina tullut, kun oon
pyytänyt sen luokseni, ja välillä tulee hakemaan makupaloja ilman
pyytämistäkin.



Opetin sille uutta temppua, kun luin Kaimion kirjaa... Eli sen tempun
nimi on: Kumpi käsi? Nyt ollaan vasta ekassa vaiheessa, mutta sen se
älysi aika nopeasti, meinasi alussa sekoittaa käskyyn maahan, vaikka en
sanonut yhtään mitään. Sen opettamiseen menee aikaa, mutta haluan
opettaa niin sanotun turhan tempun sille. Siksi sitä sanottiin Kaimion
kirjassakin, mutta kuitenkin se oli neuvottu, että miten opetetaan.
Maahan käskyä kokeilin ulkona, mutta ei onnistunut vielä. Mutta sisällä
se kuitenkin heti onnistui. Sitä täytyy vaan harjoitella lisää. Sivuun
voisin ehkä kohta ottaa käsky -sanan mukaan, mutta en ihan vielä.
Seisominenkaan ei ole ihan helppoa.





sunnuntai 26. marraskuuta 2006

Jälleen Kuopiossa


Viikonloppureissu takana, ja ollaan palattu junalla Leimun kanssa
Kuopioon. Junamatka meni hyvin, ei oikeastaan yhtään uikuttanut, ja
nukkui suuren osan matkasta. Itsekin jopa pystyin lukemaan.
Alkumatkalla Leimu leikki toisen koiran kanssa, mutta sitten se käskin
rauhoittua, ja se kävi nukkumaan. Leimu olisi vielä halunnut Kuopion
pysäkilläkin jäädä nukkumaan, mutta ei auttanut mikään, vaan junasta
oli lähdettävä pois. Se oli mun sylissö ihan unenpöpperössä. Mutta
sitten kun päästiin ulos, niin Leimu käveli hihnassa todella
mallikkaasti kotia asti.


Tänään ei tehty mitään erikoista Leimun tai muitten koirien kanssa.
Leimun kynnet tosin leikattiin. Tiina otti myös kuvia, lisäilen niitä
tänne, jos se lähettää mulle niitä. ;)



lauantai 25. marraskuuta 2006

Match-show



Olin Leimun kanssa match-showta katsomassa. Vielä  ei päästy osallistumaan. Mutta nyt se näki paljon koiria, ja hyvin se siellä oli loppujen lopuksi. Osasi käyttäytyä.

Aamulla kävin lenkillä kaikkien kolmen koiran kanssa. Leimu käveli tosi hyvin hihnassa. Musti tosin pääsi vahingossa irti...  Pitää käydä ehkä huomennakin jos jaksan. Leimu on taas täällä oppinut paljon uusia asioita. Hyvä niin.


perjantai 24. marraskuuta 2006

Mikkelissä


Automatka meni paremmin kuin osasin odottaa. ;) Laitoin Leimun apukuskinjalkotilaan, ja sitten menin kuskin paikalle ja käynnistin auton, niin Leimu kävi nukkumaan. Se nukkui melkein koko matkan, muutaman kerran heräili, mutta ei riehunut yhtään.

Täällä on hyvä opettaa Leimulle luoksetuloa, kun sitä voi pitää ulkona irti. Hyvin se aina tuli luokse, kun pyysin sitä, toki olen vielä joka kerta antanut makupalan, kun se on tullut luokseni. Leimu riitti paljon energiaa juoksemiseen, ja se kyllä nautti, kun sai olla vapaana ulkona. Harmi vain kun Kuopiossa ei voi pitää sitä irti.

Jaavaa ja Mustia Leimu on myös jaksanut kiusata, mutta ei niin paljoa kuin aiemmin. Ja hyvin on tottunut taas täällä oloon.

Huomenna mulla on tavoitteena lähteä lenkille kaikkien kolmen koiran kanssa, siis talutushihna -lenkille, jotta Leimu oppisi hieman paremmin kävelemään hihnassa. Se voisi ottaa mallia Mustista ja Jaavasta.

torstai 23. marraskuuta 2006

Tämmöstä


Viimeinen iltalenkki sujui hyvin, kerrankin se käveli todella hyvin,
alkua lukuunottamatta. Kuulin toiselta koiran  omistajalta
sekä  yhdeltä tutulta aika outoja juttuja yhdestä eläinlääkäristä
Kuopiossa, onneksi en sinne erehtynyt viemään koiraa rokotettavaksi.
Kyseinen henkilö oli pistänyt samalla neulalla eri koiria sekä
kissoja!!!



Tiia kävi kylässä moikkaamassa Leimua. Leimu oli ihan innoissaan.
Yllättäen. Hyvä, että vieraita käy, niin Leimu tottuu myös niihin, ja
pitää normaalina sitä, että vieraita käy.



Tänään en ole ehtinyt kauheesti kouluttaa Leimua, mutta ehkä
viikonloppuna se saa koulutusta senkin edestä. Mulla meni myöhään
koulussa, olin vasta neljän jälkeen kotona. Oloni oli jännittynyt, kun
mietin mitä, se on ehtinyt tehdä, mutta ihan hyvin se oli ollu, eikä
mitään tehnyt. Varmaan oli kamala nälkä, no mutta huomenna mulla on
varmaan lyhyt päivä. Että sellaista tänään.

keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Äskesestä vielä unohtui


Olin jättänyt yliopistolle lähtiessäni alimmaisen lipaston laatikoista
auki. Ei olisi kannattanut. Laatikosta oli purtu yksi kulma
mielenkiintoisen näköiseksi. Onneksi puremajäljet ei näy kauhean hyvin,
kun laatikko on kiinni. Mutta omapa oli mokani.



Tänään oli taas vuorossa kaupungilla käynti. Se alkaa jo sujumaan ihan
hyvin, mutta teiden ylitykset ovat huonoja, varsinkin isompien teiden.
Niitä pitää alkaa harjoitella, ehkä sillai että ainakin kerran päivässä
kävisi ylittämässä Puistokadun. Muuten se kävelee hihnassa melko hyvin,
silloin kun ei jumita. Ohi-käsky alkaa jo myös toimia. Toisten koirien
ohitus ei vielä onnistu hyvin. Paitsi silloin kun edes huomaa, että
koira tulee vastaan. Oikeesti, äsken katsoin vain, että ihmisiä tulee
vastaan, ja sanoin ohi, ohi, ohi ohi, ja hyvinhän se meni ohi. Sitten
kun katsoin taaksepäin huomasin, että niillä oli koira. Se meni ehkä
hyvin sen takia, että niidenkin koira ohitti hyvin, eikä pyrkinyt
Leimun luo ollenkaan. Nyt se ei kiinnittänyt mitään huomioita
liukuoviin, mikä on hyvä asia.



Olen harjoitellut jo teiden ylitystä siten, että käsken Leimun istumaan
tien reunaan, ja sitten kun ei tule autoja sanon yli, ja annan
makupalan kun ollaan ylitetty tie. Oikeastaan hoen koko ylityksen ajan
sanaa yli. En tiedä, opetetaanko tuo asia tuolla tavalla, mutta näin
olen opettanut. ;) Siihen pitää ottaa sitten kun se noin osaa hyvin
mennä, niin katsekontakti, kun saa mennä tien yli, mutta mun mielestä
se on vielä liian vaikea. Aluksi aloitin tien ylityksen sillä, että
hoin pelkästään yli-sanaa, kun mentiin tien yli.



Sivuakin ollaan harjoiteltu, mutta vielä ilman sitä sivu-sanaa. Se on
kyllä vaikee, kun se aina istahtaa väärään kohtaan, ja sitten se
hermostuu, kun ei saa makupalaa.... Mutta katsotaan viikonloppuna
Tiinan kanssa sitä sitten. Mulle tulee jännä automatka, koska menen
Mikkeliin Leimun kanssa kahdestaan autolla. Oi joi. No ehkä se on hyvin
siellä apukuskin jalkatilassa, ja jos ei ole, niin laitan valjaisiin ja
takapenkille turvavöihin.



 

Mistä aloittaisin...


Leimun vatsa oli sekasin viime yönä. Vähän löysää kakkaa tuli jo eilen
iltalenkillä. No aamulla tuli taas vähän kiinteämpää kakkaa. Kävin
kuitenkin ostamassa Canikur, en tosin anna sitä nyt, mutta onpahan
vastaisuuden varalle. Luulen, että sen maha meni sekaisin siitä, ku
olin vahingossa antanut vähän vanhaksi menneitä lihapullia makupaloina.
Nyt päivällä sen kakka oli suhteellisen normaalia, joten en aloita
Canicuria.



Aamulla vastaan tuli samat pinserit, joiden luokse se eilen illalla
karkasi. Toinen on tavallinen pinseri ja toinen kääpiöpinseri.
Tavallaan kun ollaan jo tuttuja, niin se niiden pinsereitten omistaja
päästi ne haistelemaan Leimua. No Leimu sitten juosta kipitti karkuun..
No ei siinä sitten mitään.



Olisi vaan pysynyt lumet maassa, ku oikeesti ropakkoa tulee ihan
älyttömästi sisälle. Ite tuon ja Leimu tuo. Pitäis taas siivota, mutta
ku siitä ei oo mitään hyötyä.



Leimulle pitää opettaa jotenki vähän itekseen oloa. Tänä aamuna oli eka
kerta, kun se muutaman kerran vinkaisi, kun laitoin takkia päälle.
Mutta mun oli vaan lähdettävä, mutta ei se ees tullu ovelle. Pitää tehä
yhen kerran sillai, että laittaa takin päälle, ja käväsee vaan
ulko-oven takana, ja ei tavallaan mene ollenkaan ulos. Sen voisin tehä
vielä tänään. Ku nykyisin kun oon lähteny, niin oon ollu aina useamman
tunnin poissa.



tiistai 21. marraskuuta 2006

yäk


Mä en tykännytkään mamman tekemästä puurosta, vaan jätin sen
syömättä...Täytyy kyllä myöntää, että tekemäni yrjölän puuro oli kyllä
aika liisteriä.



Sain jo melkein sydärinkin. Lähettiin kiirellä ulos, kun Leimu pyrki.
Panta oli irti, joten laitoin sen kiinni, ilmeisesti jotenki
huolimattomasti. Ku päästiin ulos, ni meidän kohalla oli kaks koiraa
emäntänsä kanssa. Leimu sitten repäisi ittensä irti. Panta aukesi. No
onneks se meni niitten koirien luo, niin sain sen syliin. Iski jo
paniikki, että nyt se karkaa kunnolla. Koirien emäntäkin otti asian
hyvin, ja ei ottanut sitä pahalle, että Leimu karkas.



Nakertelu


No viime yönä Leimu sitten nakerteli jatkoroikan rikki. Telkku ei näy,
ellei käy ostaa uutta jatkoroikkaa, ja se on käytävä ostamassa, koska
tänään tulee sekä OC että Pako. Onneksi otan johdot irti seinästä aina
yöksi ja silloin kun jätän Leimun itekseen, niin ei se saanu sähköiskua.



Aamulenkillä sattui myös hauska juttu. Keskellä jalkakäytävää oli auton
pölykapseli. Leimu haukkui sille, ja hyppäsi taaksepäin. Miä sitten
sanoin Leimulle, että mennään kattomaan, mikä se oikein on. Varovasti
Leimu sitten uskaltautui tulla katsomaan pölykapselia. Mutta ei se sitä
pitkään halunnut katella.



maanantai 20. marraskuuta 2006

Mielenkiintoista


Olipa kävelylenkillä tosi liukasta. Valkeisen lammen ympäri menevä
polku oli ihan jäässä. Sattui myös hauska juttu. Mummo tulee koiran
kanssa vastaan fleksi pitkällä. Sanoin tai oikeastaan huusin mummolle,
että älä päästä koiraa Leimun luo, koska Leimulla ei ole vielä kaikkia
rokotuksia. En tiiä, mitä sitten tapahtui, mutta mummolta irtosi fleksi
kädestä. ;) No otin Leimun syliin, ja onneksi sen koira oli tosi
rauhallinen, se kun huomasi että Leimu on sylissä, niin se vaan jatkoi
tyynesti matkaansa. Mummo köpötteli meidän ohi ja yritti ottaa fleksia
maasta, mutta juuri kun kyykistyi niin koira jatkoi matkaansa. No mutta
kohta koira pysähtyi riittävän pitkäksi aikaa haistelemaan, jolloin
mummo sai fleksistä kiinni. Olisin auttanut mummoa fleksin ottamisessa,
ellei mulla olisi ollut Leimua sylissä...


Leimun yks lelukin piti jo pestä, ku sillä oli se suussa, ja sitten
meni tekemään paperille pissejä, ja kuinka ollakaan tiputti lelun
paperille ja pissasi suoraan sen päälle.

Opetin äsken sille
uutta asiaa. Eli istumista, ja että siitä saa lähteä pois vasta, kun
kuulee vapaa-käskyn. Tämän opettelemiseen menee ehkä hieman aikaa.
Sivulle käskyä opetin myös, mutta vielä ilman varsinaista sivu
-käskysanaa. Se onkin ihan hyvä vihkonen, se Orionin Koiran hoito-opas,
jonka sain farmasian päiviltä. Vaikka se ei tavallaan ole mikään kovin
virallinen, mutta siinä on selitetty lyhyesti perusasiat, mitä
koiranpennun ja koiran kanssa yleensäkin tehdään, ja mitä sille
kannattaa kouluttaa.

Lisäksi tässä vielä kuvia viikonlopusta. Tiina on ottanut kaikki kuvat.

Koko konkkaronkka eli Musti, Jaava ja Leimu


Halli ja Leimu leikkii.


Jaava ja Leimu leikkii. (Mites se Jaava nyt sillai innostui leikkimään??)


Vielä yksityiskuva Leimusta.


sunnuntai 19. marraskuuta 2006

Takasin Kuopiossa


Olipa rankka viikonloppu... Mulla oli tuliaisia farmasian päiviltä
Leimulle (sekä Jaavalle ja Mustille). Leimulle oli sellaisia puruluita,
jotka desinfioi hengitystä sekä heijastin talutushihnaan. Heijastimet
oli myös Jaavalle ja Mustille. Heijastimet mainostaa Canexia ja
Mirrixia... mutta ovat käytännöllisiä. Iltalenkillä testasin jo
heijastinta Leimulla, ja se oli hyvä.


Leimu hokasee ruuan nykyisin tosi nopeesti. Ei mee ku muutama sekuntti,
ei ees meinaa keretä laittaa sillä aikaa takkia ja kenkiä jalkaan.


Automatkat meni Leimun kaa tosi hyvin. Menomatkalle Mikkeliin piti
pysähtyä kerran, kun Leimulle tuli pissahätä, mutta tulomatkan se
nukkui kokonaan. Kun oltiin jätetty kaikki muut pois kyydistä
koteihinsa, mietin mitenköhän loppumatka menee kahestaan Leimun kaa.
Mutta Leimu nukkui apukuljettajan jalkotilassa itekseen kans tosi
hyvin, eikä alkanut riehumaan.

Leimulla oli ollu
"kiireinen" viikonloppu. Se tapasi ensimmäistä kertaa Veetin, joka on
dalmatialainen. Veeti oli leikkiny innoissaan Leimun kaa, ja oli ollu
hyvin varovainen, ettei satuta Leimua. Leimu leikki myös Hallin kanssa.
Ja Jaavakin jopa oli leikkiny Leimun kaa. Tosin Jaavalla oli kai menny
hermot, kun se oli karannut lauantaina Kokkosenlahdentielle... Se ei oo
"koskaan" karannu. ;) Se varmaan vaa ajatteli, että enää en jaksa tota
yhtä penskaa, pakko päästä jonnekin rauhoittumaan.



Leimu ei olisi mielellään halunnu lähtee autoon ja takasin Kuopioon,
kun kaikki kamut on Mikkelissä. Ajattelin, että Leimu olisi voinu tehdä
pissit heti kun päästiin Kuopioon. Niin ei voinu millään tehdä pissejä,
kävi vaan istumaan. Lopulta kannoin sen sisälle... Annoin Leimulle
yhden suuhygienia puruluun ja sitä se sitten jaksoi pureskella, ja sai
purtua sen kokonaan. Vähän myöhemmin annoin iltaruuan, ja sen se söi
nopeasti. Sitten mentiin iltakävelylle, ja silloin se jo käveli ihan
normaalisti, eikä paljoa jumittanut. Joten eiköhän se elämä Kuopiossa
taas ala sujumaan. ;)

perjantai 17. marraskuuta 2006

12-viikkoinen


Leimulle tulee tänään 12 viikkoa täyteen. Unohdin mainita sen
aikaisemmassa kirjoituksessani. Eli suurin oppimisvaihe on
periaatteessa mennyt ohi (Kaimion kirjan mukaan). Mun pitäisi varmaan
taas välillä lukee sitä kirjaa, kun en oo pitkään aikaan sitä lukenut.
Että mitä pitikään opettaa 12-16 viikkoiselle ja tarkastaa, oonko
opettanu tai yrittänyt opettaa kaikki asiat, mitä oli 8-12
viikkoisille.



Leimu taas aamupäivällä pyyti ulos. ;) Tuli sekä pissit että kakat. Jos
se nyt tajuais, että pyytämällä pääsee ulos tarpeilleen. Kotia kun se
pääsee, niin se on varmaan unohtaa taas sen, ku siellä ei kerkee pyytää
ulos... Kun on Jaava ja Musti, joita pitää kiusata... Siellä vaan pitää
tarkkailla sitä, että millon sillä on hätä, tai yleensä käy niin, ettei
sitä ehi huomata, vaan tarpeet on lattialla. No tänä viikonloppuna itse
en ole sitä vahtimassa, saa nähä miten muut kerkee tarkkailee sitä.



jes


Eilinen ilta oli historiallinen... Nimittäin olin ajatellut, että annan
Leimulle kohta ruuan ja vien sen sitten ulos. No sitten se rupes
vikisemään ja meni ovelle. Eli se pyys ulos pissille, mitä se ei oo
tehny, kuin ruuan jälkeen. No äkkiä siitä lähdin ulos ilman takkia. Kun
se teki pissit, niin nappasin sen syliin ja kannoin sisälle. No miä
siinä jatkoin telkun kattomista, ja sitte se rupes vikisee uudestaan,
no nyt laitoin sitte takin päälle, ni sillä olikin kakka hätä. Mamma
oli vaa liian hätäinen ekan ulosmeno kerran kanssa.



Tänä aamuna annoin Leimun leikkiä kettuterrierin kanssa... Vaikka en
ois saanu, se kysy, että voisko se kettuterrieri (2-vuotias) tulla
haistelemaan, kun se teki totaalisen stopin... No kysyin sitten sen
rokotukset ja ne oli kunnossa, sanoin myös että Leimu on saanu vasta
ekan rokotuksen, että ne ei oo vielä kunnossa. No sitten me päästettiin
ne haistelemaan. Leimu ois halunnu leikkiä, mutta kettuterrieri ei.
Mutta sitten jatkettiin  vaan matkaa.



Leimu päätti ottaa sohvatyynyn itsellensä makuualustaksi... Ja miä en kiellä....



torstai 16. marraskuuta 2006

Rokotus


Eilen illalla Leimu sai rikottua lelulaatikon kokonaan palasiksi... Eli
lelut on kivasti lattialla ympäri kämppää. No seuraavan kerran kun käyn
kaupassa, pitää kattoo oisko siellä jotain pientä pahvilaatikkoa.


Tänään siis käytiin eläinlääkärissä ottamassa ensimmäiset rokotukset.
Rokotus meni hyvin, ja eläinlääkäri tutki koiran muutenkin, ja kaikki
oli kunnossa. Eläinlääkäri vain sano, ettei Leimu taida olla sylikoira.
;) Kysyin oksenteluista, mutta se sanoi, että on ihan normaalia, että
pentukoira oksentelee, sitten vasta tarvii huolestua, kun se on
jokapäiväistä. Harmittaa vaa, ku just pesty mattto, on oksennuksessa.
Leimu oksensi siis viime yönä taas. No toisen kerran.


Huomenna Leimu menee Mikkeliin ja mä jatkan matkaa Helsinkiin. Ja
sunnuntaina otan Leimun paluumatkalla kyytiin takaisin Kuopioon. Leimun
viikonlopusta tulee varmaan mukava, koska se pääsee taas leikkimään
muiden koirien kanssa. No kohta Leimu pääsee täälläkin leikkimään,
kunhan saadaan neljän viikon kuluttua vahvistusrokotus ja sitten siitä
vielä kaksi viikkoa, että vaikutus on alkanut.

Leimu painoi 7,2 kg, eli on jo aika iso koira... Tältä Leimu tänään näyttää:


keskiviikko 15. marraskuuta 2006

Äippä kylässä


Eilen äippä tuli illaksi hoitamaan Leimua. Leimun häntä ja peppu heilui
puolelta toiselle, kun äippä tuli eteiseen. Pikkasen se oli huippu! Se
oli siis oikeesti tosi iloinen, ja tunnisti äipän. Äipällä ja Leimulla
ilta meni ihan hyvin. Leimu sitten nukkui sohvalla äipän vieressä.. Oma
peti ei enää ollukaan niin kiva. Eikä sitä raaskinu sohvalta ottaa
poiskaan. ;)



Tänään oli tarkoitus mennä äippää saattamaan junalle, mutta koska
matkantekomme oli niin hidasta, niin äippä meni edeltä. Me mentiin
kuitenkin Leimun kaa kaupungille ihmettelemään millaista siellä on.
Ihmisiä oli paljon, mutta hyvin Leimu niitä katteli, ja ei pyrkiny
ketään kohti. Liukuovet oli pelottavat aluksi, mutta kun niitä pidemmän
aikaa kateltiin, niin se tottui myös niihin. Sen takia oli hyvä myös,
että käytiin ihan keskustassa, niin harjoiteltiin paljon ohi käskyä, ja
se sujuu hyvin makupalan kanssa,, ja melko hyvn pelkällä käskylläkin,
että annan makupalan vasta kun ollaan menty ohi, siis jos on menty ohi.
Tähän mennessä olen tehnyt ohi käskyä vain sillä tavalla, että makupala
on Leimun nenän edessä.



Nyt on taas vaihteeksi riehumisvaihe käynnissä... Se onki tänään ja
eilen nukkunu tosi paljon, mikä johtuu siitä, että viikonloppuna se ei
malttanut nukkua päivällä oikeastaan yhtään. Musta tuntuu, että sen
jalat on kasvanu ihan älyttömästi nopeassa ajassa, ja muutenki se on
paljon isompi kuin neljä viikkoa sitten.



Leimu tykkää nukkua sängyn alla, se on sen mielestä ilmeisesti
turvallinen paikka. Luita on järsinyt tosi paljon, ja niitä olen
antanutkin paljon, jotta ei jyrsisi huonekaluja ja muuta sellaista mitä
ei saa purra. Parempi on purra puruluita.



maanantai 13. marraskuuta 2006

iloinen


Oon iloinen, koska Leimu ekan kerran ruuan jälkeen meni ulko-oven eteen
istumaan, ja pyytämään, että nyt ulos pissille ja kakalle. Jes. Se ei
oo sitä aiemmin tehny, on se ulos tullu, mutta vain mun käskystä.



Äsken Leimulta tuli hauska reaktio. Mulla meni "hermot", kun se puri
mua kädestä, vaikka mulla oli lelu kädessä. No sitten keksin sen
vesisuihkepullon, ja sumautin Leimun naamalle. Vähänkö se men siitä
hämilleen. Se ei oikee tajunnu, mistä se vesi tuli, ja että höh. No
eipä purru käsiä enää, vaan tarttu leluihin.



Iltapäivä


Jätin Leimun ekan kerran yksin, kun se oli hereillä. Nimittäin en
ehtinyt oottaa sitä, että se ehtii nukahtaa, ku tuli kiire
yliopistolle. No pelkäsin, mitä se on sillä aikaa sitten tehnyt... No
ihan nätisti se oli ollu, kun tulin se oli nukkumassa sängyn alla, eikä
ees tullu pois ku tulin. Mutta se oli levittänyt vähän vaatteitani
lattialle. Olin vielä ne laittanut sängylle, että se ei pääse niihin
käsiksi, mutta olipa se päässy. Onneksi se ei kuitenkaa ollut mitään
vakavaa. En usko että se on mitään ääntä pitänyt. Positiivista oli se,
että se oli rauhoittunut nukkumaan.



Aamupäivän se vikisi ja nukkui. Sillä oli varmaan ikävä Mustia ja
Jaavaa. Nyt se on ihan hyvin sopeutunut taas tänne. Käytiin just äsken
vähän pidemmällä lenkillä, ja hihnassa kävelykin alkaa jo sujua. ;),
aina välillä se toki jumittaa.



Tiina käski opettaa Leimu seisomaan, ja sitä ollaan hieman harjoiteltu,
mutta sen oppimiseen voi mennä jonkun verran aikaa. Leimu haukkuu
leikkiessään... Mutta onneksi ei aina. Muutama haukku aina silloin
tällöin kesken leikin.



Reissu takana


Viikonloppu siis vietettiin Mikkelissä, ja se meni ihan mukavasti.
Lauantaina ostin Leimulle valjaat, sellaset tukevat, että niitä voi
käyttää esim. just kun ollaan  menossa junalla. Ne on säädettävät
ja tällä hetkellä kaikista pienimmillään, eli ne menee vielä jonkun
aikaa. Mantteli saatiin myös valmiiksi, ja siitä tuli ihan hieno.
Kallein osa manttelia oli heijastin nauhat... Muuten se olikin tehty
iskän vanhasta haalarista...


Paluumatka junalla meni tosi hyvin (jos juna olisi ollut ajoissa, mutta
oli 50 minuuttia myöhässä), vaikka kissa oli ihan lähellä. Aluksi Leimu
olisi halunnut mennä lähemmäksi, mutta lopulta rauhoittui ja kävi
nukkumaan ja nukkui koko matkan, vaikka ihmisiä kulki tosi paljon ohi
(tupakkaosastolle).

Eilen Leimulla oli leikkikaveri, kun
Musti ja Jaava ei vielä suostu leikkimään Leimun kaa. Titi oli
käymässä, ja se leikki Leimun kaa. Mutta silläkin melkein meinasi
hermot mennä, kun Leimu oli koko ajan kimpussa räkyttäen.



Viikonloppu oli  todella hyödyllinen Leimulle myös siinä mielessä,
että se näki paljon vieraita ihmisiä. Sitä kautta se sitten oppii
vieraisiin ihmisiin.

perjantai 10. marraskuuta 2006

Mikkelissä



Junalla tultiin tänään moikkaamaan Mustia ja Jaavaa. Matka meni hyvin, vaikka oli muita  koiria lemmikkivaunussa. Vähän piipitti, mutta rauhoittui lopulta, ja jopa nukkuikin. Loppumatka autolla sujui mainiosti nukkuen. Jaava ja Musti ei taaskaan jaksa/halua leikkiä Leimun kanssa, vaikka Leimu kuinka paljon haluaisi...

Eilen oli hauska lenkki, kun kierrettiin Valkeinen. Ensinnäkin siellä oli joitan hulluja pilkillä. Jää on ehkä aika ohutta ja keskellä on vielä sulia kohtia, ja toiseksi en edes usko, että koko lammessa on  kaloja... No mutta niitä piti vähän haukkua ja ihmetellä. Ja kun oltiin menty jo ohi, niin piti kääntyä takasinpäin ja haukkua pilkkijöille.

Leimu on jo oppinut aika hyvin kävelemään hihnassa. Välillä tulee pitkiäkin matkoja hyvin, ja välillä tosin tekee stoppeja. Äippä kävi illalla Leimun, Jaavan ja Mustin kanssa lenkillä, sillä lailla että kaikki oli hihnoissa, ja tällöin Leimu ei ollu ollenkaan pysähdelly vaan oli mennyt koko  ajan eteenpäin Jaavan perässä. Mustihan kävelee aina viimeisenä. ;)

Koko iltana Leimu ei ole malttanut oikeastaan yhtään nukkua, toivottavasti se malttaisi nukkua yön. Tiinan kanssa ollaan tehty Leimulle manttelia, huomennä pitää käydä siihen ostamassa vielä heijastinkanttinauhat. Leimun turkki on niin ohut mahasta, että se jäätyy, jos on vähänki enemmän pakkasta. Ja kuitenki sen kanssa pitäis olla paljon ulkona, ku kämppä taas on aika pieni. Onneks nyt viime aikoina on ollu lämmempää.



keskiviikko 8. marraskuuta 2006

Voi vitsi mikä yö...


Elikkä yöllä heräsin kakan hajuun, no Leimu oli tehnyt kakat lehden
päälle. No nousin sitten niitä siivoamaan, ja astuin sen pissiin.
Pissit ei siis ollu lehtien päällä. Leimu vain
heilutteli iloisesti häntäänsä. Siivosin sotkut ja pesin
jalkani ja takaisin nukkumaan. Aamulla Leimu halusi kävellä portaat
alas, no mikäs siinä. Tänään sitten se tapahtui, että se kerkes pissiä
portaikkoon. Joten mun piti siivota pissit myös sieltä. No mutta muuten
aamu menikin hyvin, ja Leimu jäi nukkumaan, kun lähdin yliopistolle.



Tältä näyttää Tiinan tekemä lelulaatikko:





Täällä tykkään olla (vielä kun mahdun, en oo viittiny kieltää...)




tiistai 7. marraskuuta 2006

Vierailu


Iltalenkillä käytiin Anniinan luona. Leimu ei oikee tykänny ku sinne
oli niin paljon portaita. Mutta mun mielestä oli hyvä, että käytiin,
niin se tottuu eri paikkoihin ja tilanteisiin. Tosin ei oltu pitkään,
jotta pissahätä ei kerenny tulla. Ja  Anniinan kenkiä ois ollu
kiva pureksia.



Oon opettanu sille myös tassua, mutta se on vaikee. Yhen kerran se
anto, ja sit lopetin sillä kertaa siihen, huomenna taas jatketaan.
Istua se osaa jo töksäyttää, mutta en tiiä johtuuko se makupalan
asennosta vai siitä että sanon istu. ;) Voi olla että se on se
makupala. Pitää huomenna yrittää että makupala ei oiskaan sillä
tavalla, miten pidän sitä nytten. Maahan on myös vaikea. Ihan
piruuttani kokeilin myös pallolla, että hae! No se ei onnistunu kovin
hyvin tai se toi kyllä palloa, mutta ei ihan minulle asti tai jos toi
ni sit se ei halunnu antaa palloa mulle.







maanantai 6. marraskuuta 2006

Vähän lämmempää


Leimulle ihan hyvä, että ny toli vähän lämmempää kuin pari viime
päivää, ni sekin tykkäs olla ulkona ja oltiin hieman pidempään. Kun
viime aikoina se on vähän vastustellu ulosmenoa, koska sillä on siellä
kylmä, kun pentukarva ei nyt niin paksu ole. Mutta tänään siis meni
hyvin. Kun nyt se kulkee jo jotenkin hihnassa, niin aloin opettaa sille
että ei vedä. Otin siihen yhen taktiikan, mikä oli yhessä koirakirjassa
(ei Kaimio). Eli kun koira vetää, pysähdyn ja ootan niin pitkään kunnes
hihna löystyy ja koira ottaa katsekontaktin, ja sitten sanon että saa
mennä ja matka jatkuu.


Leimu on jo niin iso mies, että se haluu mennä ite portaat alaskin
päin. Mammaa vaa aina jännittää kerkeekö pissit tulla jo portaikkoon.
No onneks ei vielä tähän mennessä oo tullu. Siis Leimu on alaspäin
kahdesti kävellyt portaat.

Sain postissa ensimmäisen
Lapinkoira-lehden. Se on vanha, mutta kuitenkin. Kasvattajahan maksaa
mulle ekan vuoden jäsenyyden Lapinkoirayhdistykseen. Tänä vuonna
ilmestyy vielä yksi Lapinkoira -lehti.

Tänään meni myös
hermot kaikkeen pissiin ym. sotkuun, joten siivosin kämpän kunnolla eli
imuroin sekä pesin lattiat (mikä on aika harvinaista) ;) Nyt on sitte
vähä aikaa siistiä. Matonkin laitoin pesukoneeseen, ku se on alkanu
haisee. Leimu on muutaman kerran siihen pissannu... Mutta ei tää oo
siistiä, ku ehkä aamuun asti, jos sinnekään... Täytyy sanoa, että ikinä
ennen ei tässä kämpässä oo ollu näin paljon näkyvää likaa. Ja että
siivouksen jälki näkyy näin selkeesti. Mutta hyvä näin. ;)

sunnuntai 5. marraskuuta 2006

Muita lappalaisia


Käytiin kattomassa, miten lappalaiset treenailee Kuopiossa. Kivan
paljon oli koiria. Leimulla oli vain kylmä, joten ei oltu siellä
pitkään. Mennään sitten uudemman kerran kun ollaan vähän kasvettu.
Oltiin pikkasen liian pieniä.



Mamma on ainakin ihan poikki. Edelliseen kirjotin, että ehtisin tehdä
jotain järkevää, no se järkevä tekeminen oli sitten nukkumista. Ihan
hyvä, että nukuin, koska mulla on univelkaa jonkun verran Leimun
pidettyä mua öisin hereillä. Lähinnä silloin, kun se piristyy, ja alkaa
leikkiä.



Aamulenkki


Vähän oli hauska, ku yks mies sano, että hän tossa äsken just laski
parvekkeelta, monta askelta kerkeen ottaa ennenkuin Leimun perse on
maassa, keskimäärin 5 askelta!!! Tällästä se meidän meno siis on.
Onneksi mulla on lämpimät toppahousut, jotka siis ovat kovassa käytössä.


Opetin Leimulle jotain, mitä olin päättänyt, että en opeta ;). Näin ne
päätökset sitten kumotaan. Nimittäin opetin sille leikkimään hanskalla.
Se oli vaan pakko opettaa, ku mulla ei ollu lelua mukana (mikä yleensä
on aina, kun mennään ulos pitemmäksi aikaa), ja sitten piti leikittää
sitä, että sain sen innostumaan, no mikä kävis leluksi sen paremmin
kuin hanska, ja vielä kaiken lisäksi suhteellisen uusi hanska.. No ei
pidä ottaa tavaksi, pitää muistaa ottaa se lelu mukaan, niin hanskaa
voi pitää kädessä.

Nyt se taas väsähti, ihan hyvä. Saan tässä
itekin jotain tehdä rauhassa. Tänään siirryn antamaan vaan kolme kertaa
päivässä ruokaa, kun se päiväruoka on vähän vaikea viikolla järjestää.
Joten aamulla annoin jo hieman isomman annoksen, ja kyllä se sen
kerralla söi kokonaan.

lauantai 4. marraskuuta 2006

Riehun....


Aamulla käytiin vähän pidempi lenkki, ja osittain meni ihan hyvinkin.
Oltiin vähän syrjemmässä, ja se sai olla "vapaana", eli hihna perässä.
No sitten tuli toinen koira ihan irrallaan vastaan, ja mun oli pakko
ottaa Leimu syliin. Se oli aika jännännäköinen koira, siinä oli
japaninpystykorvaa ja joitain muita rotuja, se oli sellanen
karvamoppi...



Nyt sitten Leimulla riittää energiaa, ja kaikki lelut on lattialla.
Kohta muuten Tiinan tekemä lelulaatikko on entinen laatikko... Sitten
kun se on rikki, ja hommaan uuden, niin sitä ei sitten Leimu saa
rikkoa... Mutta periaatteessa Tiinan oma vika, kun se anto Leimulle
luvan siihen, ja ei sitä enää voi kieltää.



Eilen Laura ja Simo kävi kylässä kattomassa Leimua. Ai kun ne Lauran
kengät ois ollu mukavat, niissä oli sellasta karvaa, voi kun ois mieli
tehny purra niitä... Simon kengät ei ollu yhtään niin kiinnostavat.
Ekan kerran se pissas mun sängyn alle, en ymmärrä, miten se mahtu sinne
kyykkäämään. Just olin sanonu Lauralle ja Simolle, että Leimu tekee
pissat hyvin lehtien päälle. ;)



Tänään tulee varmaan Soile kattoo Leimuu! Voi olla että Leimu vetää sikeitä siihen aikaan, kun nyt se purkaa kaiken energiansa.

torstai 2. marraskuuta 2006

Pentukurssi


Ilmoittauduin tänään pentukurssille, olin jo ihan paniikissa, että en
mahdu, kun niiden nettisivuilla, oli että vuoden 2007 pentukursseille
ilmoittautuminen alkaa 2.11. klo 11.00. No minä sitten aloin
soittamaan, ja koko ajan varattua kello 11 alkaen. No vihdoin
kahdeltatoista pääsin läpi, ja mahduin kurssille. Eka kurssi olisi
alkanut 2.1, mutta se ohjaaja oli myös sitä mieltä, että Leimu on vielä
silloin liian pieni, joten menen sitten kakkoskurssille, jonka
ajankohta oli vielä avoin, tod.näk. helmi-maaliskuussa. Mutta ihanaa
että mahduin sinne, siellä kuitenkin opetetaan, että miten sitä koiraa
koulutetaan. Mulla ei kuitenkaan ole kauheesti kokemusta siitä.

Tänään otin vähän valokuvia, mutta tämä kamera, mikä minulla on niin on huono. Ei tule laadukkaita kuvia.








Nyt se oppi jotain mitä ei olisi tarvinnut oppia. Se rupes haukkumaan
kello seittämän aamulla ihan täysillä, kun laitoin sille ruokaa. En
olisi saanut huomioida sitä ollenkaan, mutta pakko se oli komentaa
hiljaiseksi. No sitten sain annettua ruuan. Ajattelin, että tämä oli
vain joku poikkeus, no päivällä toistui sama. Nyt en kiinnittänyt
huomiota ja annoin ruuan vasta sitten, kun se oli hiljaa. No
iltapäiväruualla se ei onneksi haukkunut.

Pidin sitä
irrallaan vähän syrjemmällä kadulla, ja hyvinhän se perässä pysyi ja
tuli myös luokseni, kun pyysin sitä. ;) Nyt se taas nukkuu...  

keskiviikko 1. marraskuuta 2006

Tavallinen päivä


Tänään oli ihan tavallinen päivä. Olin yliopistolla aamupäivän ja jätin
Leimun nukkumaan, kun aamulla lähdin, siis olin toki syöttänyt ja
käyttänyt ulkona. Minua jännitti, mitä on tapahtunut, kun tulen kotiin.
Yllätys oli mukava, koska ei ollut tapahtunut mitään. Lelujakaan ei
edes oltu levitetty. Pissat oli toki sanomalehden päällä, mutta se
olikin odotettavissa. Leimu oli varmaan nukkunut koko aamupäivän.



Iltapäivällä käytiin sitten kävelemässä. Lumi on aika outoa. Leimu on
ihan innoissaan siitä. Se on aika jännää, siis se lumi. Iltapäivästä
itse olen yrittänyt keskittyä graduun, mutta huonolla menestyksellä.



Leimu kyllä on tosi oppivainen. Se kyllä tuntee jo nimensä, ainakin
välillä. Istumistakin jo yritin opettaa, ja yritin myös opettaa
maahanmenoa. Se on kyllä vaikeampi kuin istuminen. 

tiistai 31. lokakuuta 2006

Kierrettiin Valkeinen


Tänään kierretiin Valkeisen lampi ympäri, matkaa on ehkä puolitoista
kilometriä, jos sitäkään. Siihen meillä meni aikaa tunti viisitoista
minuuttia. No tietenkään tarkoituksena ei ollut mennä vauhdilla, mutta
ajattelin, että olisi hyvä vähän tutustua ympäristöön hieman
kauempaakin. Matkan varrella oli paljon jännittäviä asioita. Koiria
tuli vastaan, oli juoksijoita ja sauvakävelijöitä. Nyt täytyy alkaa
opettaa Leimulle ohi käskyä, kun Leimu on keksinyt juosta jokaista
vastaantulijaa päin tyyliin, että rapsutuksia kiitos.


Annoin Leimulle Kongin, jossa oli maksalaatikkoa, kun lähdin
iltapäivällä kouluun. Se on ehkä vähän vaikea, koska suurin osa
maksalaatikosta oli vielä tullessanikin syömättä.



Tässä yritän syödä maksalaatikko kongista....









Leimu näyttää jo rauhoittuneen tältä päivältä. Ihan kiva. Olen
yrittänyt tänään kouluttaa nimeä ja luoksetuloa. Minusta tuntuu siltä,
että se alkaa jo nimeen reagoimaan suhteellisen hyvin. Luoksetulo onkin
sitten vaikeampi, mutta tästä se lähtee. Tänään tarpeet on tehnyt ulos.
:) Tietysti muutamat pissit on päässyt sisälle, mutta vähemmän kuin
aiemmin. Johtunee siitä, että olen sitä vienyt ulos todella
aktiivisesti.



Beco kävi myös tänään moikkaamassa, mutta Beco ei yllätttäen kauheesti
välittänyt Leimusta. Leimu olisi kyllä tykännyt Becosta. Beco on
japaninpystykorva, ja se on kaverini Tiian koira.

maanantai 30. lokakuuta 2006

Junamatka


T'änään tultiin Leimun kaa ekan kerran junalla Kuopioon. Leimu nukkui
melkein koko matkan, ja olimme ainoita lemmikkieläinvaunussa, joten
matka meni oikein mukavasti. :)



Viikonloppu Jaavan ja Mustin sekä muiden kavereiden kanssa oli
ilmeisesti melko rankka, koska Leimu on nukkunut tänään tavallista
enemmän, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Vähän ollaan käyty ulkona.
Jätin Leimun yksin, kun kävin yliopistolla, ja ihan mukavasti kai Leimu
oli pärjäilly poissaoloaikani. En ainakaan kuullu lähtiessäni enkä
tullessani vinkunaa. Luulen, että Leimu on vain nukkunut. Sekoittelin
juuri uutta ruokaa, kun kasvattajan antama alkaa loppua, ja vaihdan
ruuan toiseen merkkiin, niin pitää pikku hiljaa totuttaa Leimu uuteen
ruokaan.

perjantai 27. lokakuuta 2006

Matka Mikkeliin moikkaamaan "serkkuja"


Tänään  iltapäivällä lähettiin autolla Mikkeliin. Automatka sujui hyvin. Nukkui koko matkan jalkojeni juuressa. Mikkelissä on ihan huippua, kun saan juosta vapaana, ja vielä kaksi isoa mustaa koiraa on seuranani. Harmi vain, että ne eivät suostu leikkimään kanssani, vaikka kuinka yritän. Malttaisinpa jo rauhoittua. Jännittää vähän jättää Leimu tänne muutamaksi päiväksi. Mutta eiköhän sillä ihan hyvin täällä mene. Sitten on taas ikävä palata Kuopioon, ku ei saakkaan juosta vapaaana...

torstai 26. lokakuuta 2006

Pissalla käynti


Käytin Leimua pissalla takapihalla, ja arvaatka mitä? Kävi vähän
klassinen juttu. Vedin lipat koiranpaskaan... Vähän menee hermot, ku
ihmiset ei putsaa koiriensa paskoja... Ite kyllä oon putsannu aina,
vaikka ruohikko ei olisikaan hoidettu. No nyt on sitte vaatteet
pyykkikoneessa.

Aurinkoinen päivä


Tänään siis aurinko paistoi, joten otettiin muutamia kuvia ulkona, kun äippä tuli tänne vähän auttamaan mua.



Välillä Leimu kuuntelee ja tekee hyvin, mitä käsken, mutta aina välillä ei sitten yhtään... Sellastahan se koiran koulutus on.





Tällä kameralla ei tule niin hyviä valokuvia kuin Tiinan kameralla....



Leimu käveli ihan hyvin, se kävelee aina paremmin silloin, kun on kaksi
sitä taluttamassa. Vähän se juoksi myös "irrallaan" puistossa. Täällä
asustaa aika paljon muita koiria, jotkut on ihan kauheita räksyttäjiä,
millasia oikein niiden kasvattajat ovat... ;), no katsotaan sitten
aikuisena kuin paljon Leimu haukkuu muille koirille, toivon tietenkin
ettei yhtään, mutta nyt se saa huonoa mallia niiltä toisilta koirilta.
Toki täällä asuu myös mukaviakin koiria, jotka nätisti ohittavat Leimun.