Eilen oli siis Pohjoismaiden Voittaja -näyttely Messukeskuksessa. Leimun kanssa lähdettiin aamulla junalla Lappeenrannasta kohti Helsinkiä. Aamulla rautatieasemalla Leimu oli aika hyvä. Kun tultiin asemalle sisälle, Leimu oli ihan innoissaan: ihmisiä! Ja kaikki istuu penkillä sitä varten, että hän saa rapsutuksia. No minä sitten yritin pitää innokkaan koiran lyhyellä hihnalla, mutta toinen oli siis ihan innossaan. Yksi matkustaja sitten halusi silittää Leimua ja Leimu oli ihan onnessaan. Matkustaja kysyi, että minkä ikäinen tämä on, minä sitten sanoin, että kolme vuotias, johon matkustaja totesi, että vaikuttaa ihan pennulle! No ihan pennun tavoinhan se käyttäytyikin. Junamatka Helsinkiin meni hyvin, tosin Leimu olisi halunnut tehdä tuttavuutta parin pinserin kanssa, mutta nukkui kuitenkin suuren osan matkasta. Tiina tuli loppumatkan samalla junalla, niin sitten saatiin Leimun kanssa seuraa ja oli helpompi kun toisella oli koira ja toisella häkki.
Itse näyttelyalueella olimme jo yhdentoista jälkeen. Siinä sitten kierreltiin ja shoppailtiin odotellessa lapinporokoirien kehää. Leimu oli ainoa avoimen luokan uros. Leimu käyttäytyi hyvin. Tuomarina oli Gunnel Holm ja Leimu sai EH:n. Tässä vielä Leimun arvostelu:
Uros, jolla hyvä pää. Hyvä purenta. Seisoo hieman ranskalaisittain edestä. Hyvin kapea eturinta. Hyvin suorat polvikulmaukset. Hyvä runko. Karvapeite ei parhaassa kunnossa tänään. Kantaa häntänsä melkein rullalla liikkeessä. Saisi liikkua voimakkaammalla askeleella. AVO EH.
Kylläpä Leimun arvostelusta tunnistaa. Leimun ravaaminen oli vähän sellaistä hölköttelyä... Mutta ihan tyytyväinen olen arvosteluun. Tuomari ei tällä kertaa tykännyt Leimusta niin paljoa kuin pari vuotta sitten.
Tässä vielä muutama Tiinan ottama kuva Leimusta.
Junamatka takaisin Lappeenrantaan sujui leppoisasti. Leimu nukkui koko matkan, eli oli myös Leimulle rankka reissu. Reissu oli ihan mukava, joten sitähän voisi harkita, josko lähtisi myös ensi vuonna koiran kanssa.