perjantai 24. lokakuuta 2008

Eilinen eläinlääkäri


Ensin Leimulta otettiin verinäyte, tänään soitin verinäytteestä tulokset ja mikään arvo ei ollut liian korkea, eli kaikki oli rajoissa. Hemoglobiini oli hieman korkea. Leimun eturauhanen on hieman suurentunut, mutta ei hälyttävästi. Ultraäänellä tutkittiin Leimun rakko ja rakossa näkyi pieniä virstsakiviä. Rakko oli siis täynnä virtsaa, seuraavaksi käytin Leimun pissalla, josta otin virtsanäytteen. Tästä virtsanäytteestä löytyi myös virtsakiviä ja kokkeja, eli tulehdus on päällä. Eli todennäköisesti virtsakivet aiheuttavat jatkuvaa virtsatietulehdusta. Nyt saatiin sitten ravinnoksi erikoisruokaa, jonka pitäisi liuottaa virtsakivet. Virtsakivet ovat niin pienet, että niitä ei ainakaa vielä leikata. Nyt on sitten kolmas antibioottikuuri ja saatiin myös kipulääkettä. Selkeästi Leimun sisäelimiin tai jonnekin sinne koskee, koska eilen Leimu oli paljon pirteämpi, kun oli saanut kipulääkkeen. Toki kipulääke ei poista kivun syytä, vaan lievittää vain oiretta.... No nyt Leimu on saanut tänään ja eilen dieettiruokaa (joka on helvetin kallista), onneksi sentään suostui syömään sitä. Kuukausi pitäisi syödä sitä. Maanantaina pitää taas soittaa eläinlääkäille, siitä onko Leimu yhtään parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti