torstai 26. huhtikuuta 2012

Hyppytekniikkaa ja muuta

Tänään tehtiin hyppytekniikan etäisyyden arviointia. Sujui hyvin. Ensi kerralla jatketaan tätä. Etäisyys oli siis 9, 10, 11, 12, 11, 10 ja 9. Sen jälkeen keppejä ohjureilla. Treeniä treeniä. Ensi kerralla vain neljä keppiä. Lopuksi putki - hyppy takaakierrolla. Hyvä meininki.

Tänään Tonttu, joka ei ole tuhonnut muuta kuin omia lelujaan (ne toki ihan silpuksi), tuhosi mun mp3-soittimen. Hemmetti. Olin juuri kaivanut soittimen esille monen käyttämättömän vuoden jälkeen ja jätin sen rahille. Niin johan Tonttu ehti sen laittaa silpuksi. Normaalisti se ei silppua tavaroita, kanniskelee vain... No eihän se toki kallis ole, mutta ei viitti kyllä uuttakaan ostaa.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Häiriöherkkää treeniä

Lauantaina kävimme ottamassa puomin alastuloa, keskityttiin pelkästään alastuloon. Hyviä toistoja. Pystyin juoksemaan ohi. Sen jälkeen ihan muutamat niistoharjoitukset putkesta molempiin puoliin + muutaman hypyn hyppysuora. Hyvin kulki. Paikallaolot oli vähän hakemista.

Mutta tämän päivän ryhmätreenit ne vasta häiriöherkkää olikin... Puolensa ja puolensa. Sitten kun Tonttu keskittyy, niin herra tykittää aika kovaa ja keskittyy ohjaukseen, mikäli ohjaus on kunnossa niin tykittää oikein. :) Haastavinta on siis lähdöt, silloin Tontun pää pyörii ja ei millään malttaisi istua. Kuitenkin kun päästään siihen vaiheeseen, että sanon sille jättökäskyn (istu), niin siinä vaiheessa ei enää karkaa, mutta se, että sen saan siihen vaiheeseen, voi kestää minuutin tai kaksi tai kolme.

Kuitenkin tänään oli meille todella hyödylliset treenit. Tehtiin siis takaaleikkausta. Kahdesta viiteen estettä. Tämä harjoitus oli erinomaisen hyvä irtoamisharjoitus. Tosin Tontulla ei ole irtoamisongelmaa, mikäli edessä on namilautanen. Tänään tosin irtosi myös putkeen (edessä ei siis ollut namilautasta). Toinen hyvä juttu oli, että oli lyhyt pätkä, jota otettiin monta kertaa joka kerta aavistuksen pidentäen. Eli tuli monta paikallaolo -harjoitusta samalla. Loppua kohden Tontun keskittyminen lähdöissä parani huomattavasti.

Tämän päivän suurin häiriöherkkäosa oli se, kun Tonttu kävi rusauttamassa treenikenttien välissä olevan aidan alas... No onneksi ei päässyt toiselle puolelle.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Aksaa, aksaa

Maanantain ryhmätreeneissä teemana niistoa ja takaakiertoja ekalla pätkällä, tokalla pätkällä suorat pätkät, joissa muun muassa rengas, muuri ja pituus. Tontulla rimat 30 sentissä, rengas maksi. Tonttu tekee todella hyvin, kunhan vaan keskittyy. Keskittyminen on vaikeaa. Tonttu siis ottaa häiriötä koko ajan. Tälläkin kertaa meitä oli vain kaksi koirakkoa, mutta siitä huolimatta huh huh. No ei pidä hermostua, ottaa vain rauhallisesti. Sitten kun Tonttu ottaa kontaktin, niin päästään tekemään.

Torstaina käytiin myös aksaamassa. Tehtiin hyppytekniikan taipumista. Opetin, että puomin jälkeen rata voi jatkua. Ei olisi ehkä vielä kannattanut, seurauksena kontaktilla töpötystä ja haukkua, eli komennusta minne seuraavaksi. Tehtiin pari kertaa suora pätkä, jossa hyppy - rengas - hyppy, hyvin meni. Lopuksi ohjureilla kepit, ne teettää vielä töitä paljon.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viikon treenailut

Tiistaina käytiin treenaamassa agia. Tehtiin ensimmäisen kerran hyppytekniikan taipumusharjoitus "helpotettuna" (eli rimat vinossa). Tonttu teki tosi hyvin molempiin suuntiin. Ei ongelmia. Ensi kerralla otetaan rimat suorassa. Sen jälkeen tehtiin A:n kontaktia. Ekana muutama alastulo, sen jälkeen kokonaisena ja lopuksi tehtiin putki + A. Kontaktit oli superit.

Myös torstaina käytiin aksaamassa. Tontulle kolmas keppiharjoitus. Ekana oli kaikissa verkot, sen jälkeen vaihdoin kahteen keskimmäiseen väliin ohjurin. Menee ihan ok. Itsellä menee hermot verkkojen kanssa, joten ensi kerralla laitan pelkästään ohjurit, on se sen verran tajunnut, että siinä pujotellaan, joten tehdään näin. Keppejä tehtiin eri kulmista ja molemmilta puolilta. Sen jälkeen muutama A (puomia en jaksanut kasata). Lopuksi tehtiin muutama vauhtiharjoitus pari suoraa putkea ja hyppy.

Kotitokoissa ollaan edistytty. Jee. Vaihdoin kapulan juuttipatukaksi, sillä tykkää enemmän patukasta. Ajattelin, että opetan noudon ekana patukalla, ja sitten vaihdan vain siihen kapulan. Nyt siis jo istuu ja ottaa suuhun patukan (eikä nouse seisomaan samanaikaisesti kuin avaa suunsa). Tämä oli pitkän harjoittelun tulos, joulusta asti olen tätä yrittänyt opettaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt sitten pikku hiljaa jatketaan eteenpäin. Ekana pitäisi päättää opetanko tuomaan suoraan sivulle vai eteen. Ehkä suoraan sivulle. Lisäksi on treenattu kakeja (kaikkia asentoja), paikallaoloa, perusasentoa ja seuraamista. Kaksi viimeiksi mainittua ovat vielä ihan vaiheessa.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Agitreenit

Parin viikon tauon jälkeen oltiin tänään normaaleissa agitreeneissä. Meitä olikin vain kolme koirakkoa paikalla, joten treenit olivat erittäin antoisat. Treenattiin valssia, ennakoivaa valssia ja takaaleikkausta. Yksittäisenä esteenä keinua. Minulla on joku pakkomielle ohjata Tonttua vastakkaisella kädellä, vaikka luonnollisesti pääsääntöisesti tulee ohjata koiran puoleisella kädellä. Mutta todella hyvä, että meillä on kouluttaja, joka puuttuu näihin asioihin, ja nyt pystyikin hyvin puuttumaan, koska kaikki eivät olleet paikalla. Tänään Tontun ja mun treenaaminen oli aika mahtavaa ettenkö sanoisi. En tiedä, johtuiko se siitä, että ei ollut juurikaan häiriötä, vai siitä että Tontun häiriön sieto on kehittynyt. Vai siitä, että minä yritän olla häsläämättä. Tänään pystyin jättämään Tontun ihan kevyesti esteen taakse. Vain pari kertaa meinasi lähteä, mutta joka kerta toisella kerralla onnistui. Vau! Ja silloin kun jätän Tontun rauhallisesti paikalle istumaan, se keskittyy paljon paljon paremmin ohjaukseen, eikä vouhota täyttä päätä miten sattuu. Aiemmin vähän ajattelin, että rauhallisuus ei ole hyvä (-> vauhti kärsii), mutta ei Tontulla. Vauhdin kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka jätinkin Tontun paikalle. Ja se pysyi. Ja monta kertaa. Jee!!! Se oli tämän kerran paras juttu.

Kuulumisia

Tontun kanssa en ole viikkoon tehnyt oikeastaan muuta kuin lenkkeillyt, sillä viime viikko vietettiin lomatunnelmissa Ylläksellä. Sää oli hieno koko viikon. Rentouttavaa. :)

Ilmeisesti kivulias ulostaminen johtui tukkeutuneista anaaleista, sillä anaalien tyhjentämisen jälkeen ei ole oireillut mitenkään. Hyvä niin. Toivotaan vain, ettei tämä uusiudu.

Pääsiäisen vietosta muutama kuva. Jäällä tulikin lenkkeiltyä paljon. Kantohanki ja auringonpaiste.