torstai 31. toukokuuta 2007

Leimu jäniksen perässä


Sunnuuntaina tapahtui se, mitä pelkäsinkin, eli Leimu lähti jäniksen
perään... Korvat meni off-asentoon. Minä tietenkin pelästyin, että no
sinne meni. Oli jäniksen perässä ehkä kaksi minuuttia ja ei lainkaan
haukkunut. Onneksi oli noin vähän aikaan, mutta tästä sitten seurasi
se, että en ole pitänyt sitä enää irti. Täytyy nyt hommata sellainen
liina, jotta sitä voi taas pitää irti ja sen avulla opettaa, ettei
niiden jänisten perään lähdetä. Täällä on kyllä ihan helvetisti niitä
jäniksiä...



No nyt kun se on ollut vain hihnassa, sillä on ihan älyttömästi
ylimääräistä energiaa. Olen yrittänyt käydä pidempiä hihnalenkkejä ja
keksiä kaikenlaista pientä tekemistä sen aivoille. Mutta viime yönä se
oli tehnyt reiän eteisen seinään! Siis ei reikää reikää, vaan
pikemminkin kolon (ei tietenkään läpi asti). No onneksi se ei ole kai
kallista laittaa siihen hieman laastia ja maalata. Mutta se ehkä
tehdään vasta sitten, kun muutan pois tästä asunnosta.



Yksinolot on edelleen sujuneet hyvin, mutta tänään vähän hirvittää
jättää sitä yksin, mutta pakkohan se on. Mulla on vasta iltavuoro, ja
onneksi on vain seitsämän tunnin päivä. Pitää jättää sille
maitopurkkiin nameja ja muutama muu herkku syötäväksi.



sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Kaikenlaista


Viikonloppuna oli serkkuni vierailemassa täällä, joten Leimulla oli
ihan jännittävää! Eilen Leimu oli aika väsynyt. Se oli oksentanut sillä
aikaa, kun oli hakemassa serkkuani rautatieasemalta. Leimu oli aika
flegmaattinen koko päivän, mutta iltaruuan söi normaalisti. Eilen yöllä
jonkin toisen koira haukkui ehkä pari tuntia yhteen menoon siinä
kahdentoista aikaa.



Aamuruuan Leimu söi ihan normaalisti ja oli tänään paljon pirteämpi
kuin eilen.Tänään käytiin muutamaan otteeseen lenkillä aamupäivästä,
kun ei ollut vielä niin kuuma. Iltapäivästä jätettiin Leimu sisälle, ja
oli ihan nätisti parvekkeella, kun minä ja serkkuni oltiin nurmikolla
istuskelemassa. Otin Leimun mukaan, kun lähdin viemään serkkuani
rautatieasemalle. Mietin, että miten Leimu suhtautuu junaan, kun vähään
aikaan se ei ole asemalla käynyt. Siellä se oli ihan rauhallisesti ja
nätisti. Ei ollut mitään ongelmaa, paitsi ehkä alussa se oli vähän
rauhaton, mutta kun tottui, että siinä vaan ootellaan, niin sekin
rauhoittui. Junaan se ei ragoinut mitenkään. Nyt pitäisi lähteä vielä
käymään pienellä kävelyllä ja iltaruoka.



torstai 24. toukokuuta 2007

Päivityksiä pitkästä aikaa!!!


Leimu oli siis kahdessa näyttelyssä tässä viime aikoina. 13.5 olimme Haminassa näyttelyssä, jossa Leimu oli PEK1 KP, ROP-pentu. Minä esitin Leimun ensimmäistä kertaa, ja no ei mennyt kauhean hyvin, vaikka saimmekin kunniapalkinnon (eli kunniapalkinnon tuomari antaa sellaiselle pennulle, joka on hänen mielestään erittäin lupaava). Leimulle tuli kesken jokin paniikkikohtaus ja alkoi vetää kehästä pois. No yritin sitä sitten nameilla houkutella, mutta selviydyttiin kehästä ulos kuitenkin. Tuomari mittasi Leimun ja sai Leimun korkeudeksi 50 senttiä. Helatorstaina olimme Hollolassa, jossa Tiina esitti Leimun. Nyt ei tullut paniikkia, mutta oli heti kehän alusta asti jännittynyt. Täälläkin tulos PEK1 KP, ROP-pentu. Nyt pidämmenkin pientä taukoa näyttelyistä ja harjoitellaan sitä, että vieras ihminen kopeloi Leimua.

On tapahtunut paljon muutakin :) Töiden perässä  muutin siis toukokuun puolessa välin Lappeenrantaan. Leimu tuli viime perjantaina tänne ja viikonlopun ajan totuttelin sitä uuteen paikkaan ja yksinoloon uudessa paikassa. Aluksi Leimu oli ihan pihalla, että mikä tämä juttu oikein on. Mutta nyt vaikuttaa jo Leimu kotiutuneen ja tottuneen ihan hyvin kahdeksan tunnin yksinoloon. Ei ole tehnyt mitään tuhojaan, ainakaan toistaiseksi.

Täällä on todella hyvät lenkkeilymaastot ja Leimua pystyy pitämään päivittäin irti, ilman että täytyisi lähteä kauemmaksi lenkille. Jäniksiä tosin täällä on paljon... Toistaiseksi ei ole päässyt jänisjahtiin ja toivottavasti  ei pääsekään... Oikeasti todella kivat metsät ja kaikkea. Saimaakin on ihan vieressä, jossa Leimu on päässyt kahlailemaan ja vilvoittelemaan kuumina päivinä ja kylminäkin ;) Leimu tykkää myös oleilla parvekkeella, varsinkin aamuista kun se on viileä. Harmi, että illalsta siihen paistaa aurinko ja se on aika lämmin.

Kohta saan kotia netin, joten sitten alkaa tulemaan päivityksiä hieman useammin. Tiedän, että niitä aina odotetaan :). Ai niin ja kuviakin alkaa tulemaan useammin, kun saan Tiinan vanhan kameran!

torstai 10. toukokuuta 2007

Kaikenlaista


Käytiin juuri vesisateessa reilun tunnin metsälenkillä :)  Mua
ärsyttää, kun mulla ei ole vedenkestäviä lenkkareita, mutta kyllä ne
vielä hommaan jossain vaiheessa. Tuulipuku on kyllä ollut hyvä. Leimu
pysyi hyvin mun mukana eikä lähtenyt omille teille. Näin myös tänään
jäniksen noin 70 metrin päässä, mutta onneksi Leimu ei sitä huomannut,
ja sitten käännyinkin toiseen suuntaan. Leimu tuli hyvin mukana!
Viimeiksi Leimu murisi jänikselle, kun se ei varmaan tiennyt, mikä se
on. Silloinkaan se ei lähteny sen perään, kun oli tavallaan käskyn
alla, ja mä olin huomannut jäniksen ekana ja ehtinyt kutsua Leimun
luokse ennen kuin se huomasi jäniksen.



Eilen harjoiteltiin puolikuristavan pannan laittoa. Aion opettaa sen
laittamisen sillei, että joka kerta kun panta laitetaan, tulee nami ja
joka kerta kun otetaan pois tulee nami. Eli tarkoituksena olisi, että
Leimu pujottaisi itse päänsä pannan läpi. Eilen ei vielä suurta
menestystä tässä. Ei ois millään halunnut pantaa päähän ja ei aluksi
suostunut syömään nameja pannan ollessa kaulassa.



Lautasharjoitusta tehtiin myös eilen. Ja täytyy kyllä sanoa, että Leimu
on ainakin toistaiseksi ollut hyvin kuuliainen. Eilen tein sillei, että
laitoin lautaselle namin ja käänsin selkäni. Odotin, että Leimu kiertää
eteeni ja ottaa katsekontaktin, kun teki näin, annoin luvan mennä
ottamaan lautaselta ja kehuin kovasti. Riskihän tässä oli se, että kun
käännän selkäni, käy Leimu syömässä makupalan ilman lupaa, mutta näin
ei onneksi käynyt. Vaikeutin harjoitusta vielä siten, että käänsin
selkäni ja kävelin eteiseen. Silloinkin tuli eteiseen ottamaan
katsekontaktin, eikä syönyt lautaselta makupalaa ilman lupaa. Katsoin
tosin varovasti, että mitä se tekee, ja kovasti olisi mieli tehnyt
syödä makupala; katseli makupalaa pitkään ennen kuin tuli pyytämään
luvan makupalan syömiseen.



maanantai 7. toukokuuta 2007

Leippaa väsyttää ;)


Leimu onkin ollu aika väsyksissä oltuaan reilun viikon Mikkelissä. Se
nukkui aamulla puoli yhdeksään, ja en edes käyttänyt pissillä myöhään,
vaan siinä kahdeksan aikaan vaan. Jalka on edelleen noussut silloin
tällöin. Aamun ekan pissin kyykkäsi, mutta seuraavassa nosti jalkaa
lehtikasaan. Nyt se on taaskin vaan nukkunut. Yksin oli myös hyvin, ei
mitään ongelmaa, kävin koululla ja kaupungilla. Oli varmaan nukkunut
koko ajan. No antaa toisen nyt nukkua. Huomenna suunnittelin käyttäväni
Leimua lenkillä Neulamäessä. Muuta aktiviteettia se ei sitten huomenna
tarvitsekaan. Tänään en tee mitään erikoista, antaa Leimun vaa levätä.


Aamulla tosin kouluttelin sitä hieman sisällä. No nyt meillä alkaa ehkä
olemaan pieni ongelma. Leimu onkin nykyisin niin innokas, että alkaa
kuulua kesken tekemisen piippausta. Toiminta loppuu heti, kun piippaus
kuuluu ja jatkuu vasta sitten kun on ollut muutaman minuutin ihan
hiljaa. Pitää olla tarkkana, ettei pääse tulemaan tapaa piippauksesta.
Mutta hienosti ja innokkaasti se teki perusjuttuja, muun muassa
lautasharjoitusta.

Eilen kotona harjoiteltiin agilityä...
Meillä on siis kotona putki, jonka Tiina on ostanu/saanu Jaavalle. Nyt
Leimu ei enää pelännyt putkea ja meni putken läpi monta kertaa.
Kokeiltiin myös rengasta. Ja meni myös renkaan läpi hyvin. Saa nähdä,
päästäänkö milloin agility-kurssille. Koiran täytyy olla vuoden ikäinen
ennen kuin pääsee kurssille, ja osa seuroista vaatii, että täytyy
läpäistä hallittavuustesti. No me ei ainakaan vielä läpäistäisi
hallittavuustestiä, mutta koko ajan Leimu kuuntelee paremmin. Välillä
jopa tottelee yllättävän hyvinkin. Mutta katsellaan syksyllä, onko
LPR:ssä jotain kurssia silloin.

torstai 3. toukokuuta 2007

Jalka on alkanut nousta


Juu! Leimusta on tullut mies. Eilen nosti jalkaa monta kertaa, välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän... Mutta teki muutamat kyykkypissatkin vielä. Se on ollut huvittavan näköistä. Vähän on horjunut. Mutta pitkiäkin pissejä on tehnyt jalka ylhäällä!

Nyt ollaan oltu siis Mikkelissä. Pelloille on ajettu paskaa, ja se onkin eräiden herkkua... No onneksi tänään pelto kynnetään, jolloin paskat peittyy. Tänäänkin oli mukava herätä, kun alkaa haista paskalle huoneessa, kun joku nimeltä mainitsematon tulee herättämään... Iskä oli sen aamulla päästänyt ulos ja ei ollut tietenkään vahtinu, että mitä se siellä tekee. No tietysti se oli mennyt syömään paskaa.