Eilen oli ryhmätreenit. Tehtiin hyppy-putki-hyppy- sarjaa, jossa ei ihmeellisiä ohjauskuvioita. Tontu irtoaa hyvin putkeen. Hyppyjä ei osaa hakea. Sen jälkeen otettiin keinua eteenpäin. Eli alkuun pelkkä rämäytys -> muistuteltiin mieleen, mikä keinu on. Sen jälkeen koko keinu, ja avustaja hidasti pamautusta. Erittäin hyvä. Tonttu ei ota painetta keinun liikkeestä ja hyvin pystyy tekemään 2o2o:n keinun loppuun, vaikka periaatteessa en sitä edes vaadi, mutta taidan kuitenkin vaatia, sillä se onnistuu luonnostaan. Lopuksi tehtiin vielä vauhtiasarjaa.
Kuvassa vauhtisarjan mittasuhteet eivät ole oikeat. 4-6 hyppyjen välit olivat pitkät (kuusi metriä). Alkuun lelupalkka oli ennen seiska putkea, ja sinne irtosi hyvin. Muutama toisto näin ja sitten ihan lopuksi lelupalkka vasta viimeisen putken jälkeen. Tällöin tosin lähetys oli suoraan kolmosputkeen, eli alun pari hyppyä jäi pois. Rimat ovat olleen minien alimmalla tasolla. Treenien lopuksi seuraava ryhmä oli jo tulossa, ja minä sanoin Tontulle, että Tonttu, mennään. Seuraavan ryhmän treenaaja ihmetteli ääneen, sanoitko koiraasi Tontuksi? Juu sanoin, sen nimi on Tonttu...
Tänään aamulla käytiin vähän treenaamassa. Treenin teemana oli hyppytekniikka ja kontaktit. Alkuun tehtiin muutamia puomi alustaja, jotta saan Tontulle keskittymiskykyä. Sen jälkeen 5 toistoa hyppytekniikan perussarjasta. Eka toisto oli hyvä. Mulla oli siis hyppyjen päässä namilautanen, jonne lähetin koiran. Itse pysyin paikoillaan. Tokalla toistolla otti häiriötä toisella puolen treenaavasta koirakosta, jolloin yksi rima tippui. Kolmannella toistolla oli varovainen ja keskittyi hyvin. Neljäs ja viides toisto olivat taas hyvät. Lopuksi tehtiin kokonaisena muutaman kerran A ja puomi. Molemmat sujui hyvin. Puomilla juoksin vielä ohi, eli en pysähtynyt, mutta Tonttu pysähtyi hienosti. Kivat aamutreenit!
PS. Eilen oli tullut lasku omakoiraan, jonka maksoin heti. Joten tulokset tulee varmaan huomenna?