tiistai 12. elokuuta 2008

Eilen pientä treeniä ja tänään möllikisat


Eilen kävin itekseen agikentällä ottamassa vähän agia. Ihan vähän. Eli putken kautta kepit, yritin saada vauhtia, kerran meni vauhdilla ja lopetin siihen. Erilaisia hyppyjä ja kiemuroita, että Leimu oppisi pikkasen irtoamaan, tähän tarvitaan lisää harjoitusta.. Sitten otin myös paikallaoloa esteen takana. Sain tehtyä peräti niin että menin kolmen esteen taakse (suoralinja) ja sitten kutsuin koiran luokse. Pysyi hyvin. Oli lyhyt, mutta hyvä treeni.

Tänään osallistuimme sitten seuran möllikisoihin.Voi että. Paluu Kotkan nollaradalta maan pinnalle... Eli siis minä varmaan ohjasin jotenkin tosi huonosti. Ensin en meinannut saada jätettyä Leimua ekan esteen taakse, no lopulta pysyi. Sitten alku menikin hyvin vauhdikkaasti. Sitten tuli hypyille muutama kielto peräkkäin. Ekan kerran meni hypyn ohi ja oli menossa kentältä poispäin, ja heti seuraavan hypyn ohi myös. Käskytin sen olemaan hiljaa ennen kuin jatkettiin menoa. A ja muuri meni loistavasti samoin keinu. Renkaalle ohjasin todennäköisesti huonosti ja meni ali. Sitten hyppäsi renkaan toisesta suunnasta... -> hylky. No renkaan jälkeen putki hyppy ja pöytä. Ennen pöytää kävi haistelemassa numerolapun... No sitten taas putki, hyppy ja kepit. Kepeille meni loistavasti, mutta ensimmäisen välin jälkeen kävi jälleen haistelemassa numerolapun.... Loput kepit tuli kuitenkin vaudikkaasti. Lopuksi oli enää putki ja hyppy, ne menikin.

No huomenna pitää ottaa treenit rennosti ja kehua Leimua paljon. No tästä taas jatketaan. Saapi nähä, miten sunnuntain kisat menee...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti