torstai 27. helmikuuta 2014

Luonnetesti -video

Löytyy täältä.

Kelkka on edelleen hieno ja pimeä huone on hauska. Testin kulku näyttää edelleen ihan Tontulta. Toivottavasti saatte videon näkyviin.

torstai 20. helmikuuta 2014

Syviä lihaksia

Tontun kanssa ollaan kohta kaksi viikkoa treenailtu syviä lihaksia. Parin viikon päästä on seuraava kontrolli. En oikeen tiedä, mutta edelleen tuntuu siltä, että Tonttu ei ihan normaalisti liiku takaosastaan. Olenko vainoharhainen vai mitä, mutta katsotaan.




Viime viikolla käytin Tonttua Tikalla, ja onneksi sain ajan samalle illalle, sillä jouduin kantamaan Tontun lenkiltä kotiin. Tonttu alkoi voimakkaasti vetää nenää sisään, ja ihan kiljui... No onneksi ei tainnut olla muuta kuin nenäpunkit, sillä nyt ollut jo parempi, vaikka vieläkin vähän on vedellyt sisään. Kahden viikon karenssi ei hetkauta yhtään, sillä taukohan meillä jatkuu ja jatkuu.

Sen verran tehtiin ennen tätä nenäpunkki-episodia tokoa, että Tonttu osaa mennä merkille sisällä metrin päästä ilman apuja. Jee!


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mitä jäbä duunaa?

Ei niin mitään....

Tontun kanssa käytiin fyssar(e)illa viime viikolla. Tonttu oli paljon paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Tonttu seisoi suorassa! Mutta kun fyssari nosteli takajalkoja, Tonttu käänsi itsenä vinoon. Tästä voidaan siis päätellä se, että vika on toiminnallinen eikä rakenteellinen. Tonttu on oppinut vetämään itsenä vinoon mahdollisten kipujen takia. Tontun takajalkojen refleksit olivat huomattavasti paremmat kuin viimeksi. Toinen oli normaali ja toinen ei, mutta sekin parempi kuin viimeksi. Nyt saatiin jumppaohjeita syville lihaksille seuraavaksi neljäksi viikoksi, jonka jälkeen on seuraava käynti. Edelleenkin meillä on ohjelmassa noin tunnin mittaisia fleksi -lenkkejä.

Vähän ihmetyttää mistä kaikki johtuu. Tontun rakenne ja luusto yms. ovat terveet. Ainoastaan rakenteellisesti ongelmallisin kohta on luisu lantio. On mahdollista, että Tontulle on tapahtunut joku trauma (törmäys / liukastuminen) joskus, ja se ei ole sitä oireillut. Nyt anaalirauhasleikkauksen jälkeen veti itsenä ihan jumiin, jolloin paljastui aiemmatkin ongelmat, joita se ei siis ole oireillut. Muuten ehkä kuin se, että rimojen nostaminen maksi-korkeuteen oli haasteellista. Silloinkin Tonttua tutkittiin ja vikaa ei löytynyt. Tai ajateltiin johtuneen anaaliongelmien aiheuttamista kivuista.

Tuntuu jotenkin uskomattomalle, että mulla on 3-vuotias koira, joka on siis rakenteellisesti ja luustollisesti terve, jota on huollettu fyssarin käynneillä säännöllisesti, joka on hyvässä lihaskunnossa, ja jonka kanssa on agia treenattu erittäin säästellen ja varovaisesti ja kaikesta huolimatta koiraa joudutaan kuntouttamaan useampi kuukausi ja ei ole varmaa, kestääkö Tonttu kuntoutuksen jälkeen agia tai edes tokoa. Mä en meinaa pystyä millään käsittämään tätä. Onneksi Tonttu on siis kuitenkin sellaisessa kunnossa, että  pystyy "kotikoiran" elämää viettämään kivuttomasti.

Linkkaan tähän tämän surullisen tarinan Plikasta, mikä oikeasti kannattaa lukea. Ja samalla pohtia miten treenaa koiraa, missä treenaa koiraa, miten huoltaa koiraa, miten lämmittää koiraa ennen treeniä, mitä treenaa pennun kanssa, miten paljon treenaa pennun kanssa jne.