sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Verijäljet


Molemmat saivat ajaa tänään verijärjet. Jäljet olivat noin 22 tuntia vanhoja. Ensin Tontulle noin 20 metriä pitkä suora jälki. Olin tehnyt tämän jäljen viimeisenä, joten sienessä oli verta kaikkein eniten. Tonttu ajoi hyvin keskittyneesti jälkeä, kunnes huomasi mörön kesken jälken (sellainen lavakasa noin 20 metrin päässä). Hyvin sain kuitenkin Tontun vielä keskittymään loppujälkeen, joten päästiin kaadolle asti. Sen jälkeen käytiin sitten tsekkaamassa mörkö, ja ei se nyt sitte kuitenkaan ollut niin paha... Leimulle oli ehkä 150 metriä suoraa ja sen jälkeen kulma, jonka jälkeen noin 20 metriä. Leimu ajoi ihan hyvin, mutta oli jotenkin ihan kuutamolla, eli meni tosi paljon sivusta. Tosin oli aika tuulinen paikka, eli jälki on voinut siirtyä jonkin verran. Kulman meinasi oikaista. Mutta muuten todella iloista menoa. Tontulle oli vielä toinen jälki, noin 20 metriä suoraa ja sen jälkeen kulma ja noin vajaa kymmenen metriä kulman jälkeen. Muuten meni hyvin, mutta Tonttu otti ehkä puolessa välissä ilmavainun loppupalkasta. Päästiin kuitenkin lopulta jälkeä pitkin loppupalkalle. Nämä kaksi kyllä jäljestää ihan eri tavalla. Leimu menee koko ajan häntä (ja peppu) heiluen eteenpäin, sillein hauskasti tohottaen. Kun taas Tonttu laskee hännän ihan alas, ja erittäin keskittyneesti ajaa jälkeä, häntä ei todellakaan liku kesken jäljestyksen. Mun oli pakko tehdä Leimullekin jälki, koska nyt on alkanut vaikuttaa se, että ei oikein ole ollut pariin kuukauteen kunnollista aktiviteettia.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kuulumisia pitkästä aikaa


Edelleenkään ei ole kauheesti mitään erikoista tehty. Leimu on ollut lenkeillä mukana hihnassa, mikä on helpottanut arkea jonkin verran, kun ei ole tarvinnut erikseen koiria lenkittää. Leimulla on ensi viikolla kontrolli, toivon mukaan paraneminen olisi edennyt hyvin. Leimun kanssa olen treenannut vain paikallaoloa, mutta sitäkään en ole ottanut paljoa, sillä siitä se niin kovin innostuu ja alkaa hyppimään jne. Eli aikaa vaikeeta on toisaalta.


Tonttu oli torstaina Leimun vuorolla treenamassa. Leimun ryhmä on siis vuoroveto ryhmä, ja mulla oli torstaina vetovuoro. Ryhmästä ei ollut kuin kaksi koiraa, joten Tonttu sai ottaa vähän agia myös. Tonttuhan ei ole kahteen kuukauteen käynyt hallilla ja sitäkään ennen hallilla ei ole muuta tehty kuin leikitty. Päästin Tontun kentällä vapaaksi, niin se oli aivan huippu, veti kauheeta hepulirallia ympäri kenttää! Muut olivat vaan, että tällä ei ainakaan oo mitään hajua mitä täällä pitäisi tehdä. No ei sillä ollutkaan! :D Muutaman lyhyen putken otettiin avustettuna. Tonttu vähän jänskättää putkia. Mutta nyt pitäisi siis pikku hiljaa alkaa treenata Tontun kanssa ohjauskuvioita ja putkia. Lisäksi haluaisin hyppytekniikkakurssille Tontun kanssa ennen kuin alan sitä hyppyyttämään (eli ensi keväänä). Tonttu oli kivasti hallinnassa vapaana kentällä, vaikka kentällä oli muitakin koiria.


Itseasiassa viime aikoina olen jonkin verran miettinyt agin mielekkyyttä. Siis laji on minusta aivan huippu, mutta onko se liian riskialtis koiran terveydelle? No olen tullut lopputulokseen, että jos hyppytekniikka on kunnossa, nivelet terveet, kunnolliset alku- ja loppuverryttelyt sekä säännöllinen hieronta, niin kyllä koiran fysiikan pitäisi kestää. Eli Tonttu tulee treenaamaan agia.


Yksi päivä Tonttu treenasi noutoa kolmen kilon käsipainolla ihan itsenäisesti. ;) En tajuu, se on kyllä aika mahdoton, otin kyllä käsipainon heti pois, kun huomasin, mitä se on tekemässä. Loman jälkeen Tonttu oli hieman tottelematon lenkeillä, karkasi pari kertaa toisen koiran luokse, mutta nyt on taas ollut hyvin kuulolla.


Mun pentu on myöskin ilmeisesti kadonnut ja olen saanut teinin. Tonttu nostaa jo jalkaa, ja välillä jopa ruovittelee merkkauksen jälkeen. Ja välillä ruovitusten jälkeen tekee ympyrähypyt, että näkikö kukaan...

torstai 7. heinäkuuta 2011

Lomailua


Ei oo tehty oikeestaan mitään, joten kuvia voi sitten päivittää... :)