torstai 31. tammikuuta 2013

Keskiviikon agit

Kouluttaja oli ottanut mallia Anne Saviojan radalta, kun yksi ryhmäläinen on menossa viikonloppuna kisaamaan Saviojan radoille. Eli tehtin ihan ratatreeni, radalla oli 17 estettä ja suoraa pätkää kolmeen eri otteeseen. Tontulla rimat 50-55. Hyvin meni niiden puolesta. Kouluttaja sanoi ekan kerra, että Tontulla oli hauskaa, sillä se kuulemma kiihdytteli aina esteille. Jei! Keinu oli hidas. Kepit väärältä puolelta eivät tuntuneet väärältä puolelta, vaan parin ekan sähläyksen jälkeen sujuivat hyvin. A oli super, ja puomillakin alkoi olla vauhtia. Tonttu myös oli aika villillä päällä, kivat treenit!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Oho tokoa ja yhdet agit

Olen ilmoittautunut Tontun kanssa 10.2. tokokoulutukseen, joten nyt on tullut motivaatiota treenata tokoa. Eilen töiden jälkeen kävin ihan itsekseen yliopiston parkkiksella treenaamassa. Mulla ei ollut oikein suunnitelmaa, ainoa asia oli, että seuraamista. No seuraamisella aloitettiin. En tiedä, oliko minulla huono takki (pitkä) vai mitä, mutta Tonttu oli vähän kaukana. Eli vahvistelin sitten oikeaa paikkaa lähempänä. Ihmisistä otti vähän häiriötä, mutta mitään ei tapahtunut ennen kuin otti kontaktia, joten sinällään oli hyvä treeni. Seuraavaksi päätin ottaa luoksetuloa. Alkuun lyhyemmällä matkalla ja sitten pidemmällä. No pidemmällä matkalla sitten Tontun oli pakko vinkaista liikkeelle lähtiessä. Tässä siis paluu lyhyempään matkaan. Sen jälkeen vielä luoksetulon stoppeja, ihan ok. Kotiin käveltiin jäätä pitkin, ja Tonttu rallatteli ihan innoissaan täysiä edestakaisin.

Tänään aamulla itsenäiset agit ja yllättäen teemana oli hyppytekniikkaa. Tehtiin perussarja ensin kuudella hypyllä, rimat vinossa 4 toistoa ja viides toisto suorassa. Tämä oli hyvä. Set point -treeni: 35, 45, 50, 55, 50, 45, 35. Meni myös hyvin. 50:set oli hyvät, mutta 55:ssä nykäisi. Mutta kaikki yli. Sen jälkeen vielä perussarja, rimat heti suorassa ja viisi hyppyä. Tämä meni hyvin. Lopuksi vielä tehtiin keinua. Keinu vaatii paljon treenaamista! Hidas ja epävarma. Ihan vika toisto oli jo iloisempi. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Fyssari

Tänään meiltä jäi ryhmäagit välistä, sillä minulla oli iltavuoro. Jotta päivä ei olisi ollut ihan turha, niin Tontulla oli aamulla fyssari. Tonttu oli nyt ihan hyvässä kunnossa, ei juurikaan jumeja eikä toispuolisuutta havaittavissa. Hyvä juttu. Koska kuitenkin nyt treenataan säännöllisesti, niin varasin Tontulle reilun puolentoista kuukauden päähän uuden ajan. On tärkeää pitää koiran lihaksisto kunnossa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Tonttu eilen 2-vuotta!

Tonttu täytti eilen jo kaksi vuotta. Aika menee todella nopeasti. Ja kyllä vain, ei ensimmäistäkään starttia missään lajissa vielä...Eilen mietin, että en taida enää maksaa lpky:n jäsenmaksua, kun en kuitenkaan pk-puolta aio treenata. Aikani siinä mietittyäni, muistinkin että minähän treenaan tokoa Tontun kanssa! Joten luonnollisestikin jäsenmaksu meni maksuun. Muistettuani, että treenaan tokoa Tontun kanssa tehtiin muutama tunnari sisällä. Ekalla kerralla oma oli 20 sentin päässä vierasita. Pitkään haisteli vieraita kunnes huomasi oman kauempana, ja oman toi. Sen jälkeen vielä kolme toistoa, jossa oma vieraiden joukossa. Joka kerta toi oman. Loistavaa. Loppuun vielä treenattiin luovutusta omalla.Tänään käytiin heti töiden jälkeen tekemässä hyppytekniikkaa ja vähän muutakin. Alkuun perussarja, viides toisto rimat suorassa ok. Sen jälkeen set point: 30-35-40-45-40-35-30. Eli tällä kertaa ei menty lähelläkään maksimikorkeutta. Vapun mukaan maksimikorkeuteen saa mennä noin joka kolmannella treenillä. Eli ajattelin, että ensi kerralla 55 ja sitä seuraavalla kokeillaan 60. Nyt meillä on siis tähän asti set point -harjoitus ollut 100 % onnistumista. Nyt on kuitenkin varmuutta tullut todella paljon. Sen jälkeen vielä perussarja 5 toistoa, joista viimeinen rimat suorassa, ok. Sen jälkeen muutamat kepit ja puomin alastulot. Mukavat treenit!





lauantai 19. tammikuuta 2013

Parit agit

Tiistaina itsenäisesti hyppytekniikkaa. Perussarja vinossa, viides toisto suorana, ihan ok. Set point: 35-45-50-55-50-45-35. Ok. Hyppäsi vähän nykäisemällä korkeimmat korkeudet, mutta muuten ihan varmaa. Eli ei kieltäytynyt hyppäämästä. Uudestaan vielä perussarja, ekat vinossa ja viides toisto suorassa, edelleen melko ok. Loppuun vielä muutamat kepit, kun Tonttu niitä niin innokkaasti tarjoili.

Keskiviikon ryhmätreeneissä alkuun oli vähän vaikeampi rata ja sen jälkeen helpompi juoksu pätkä. Radalla oli myös puomi pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä Tonttu laukkasi ylösmenon, jee! Toki tasaisen osuuden ja alastulon ravasi, mutta tämä oli jo paljon eteenpäin. En ole siis ottanut mitään stressiä puomin hitaudesta, sillä meillä on ollut muitakin ongelmia, joihin olen panostanut. Tonttua on siis alusta asti jännittänyt puomi, kun sitä on tehty kokonaisena. Tonttu oli ihan kivassa vireessä ja teki hyvin töitä. Eka rima oli 45, muut 50 ja yksi oli 55. Kaikki meni hyvin.

Loppuviikko olikin sitten kovaa pakkasta, joten ei olla treenattu. Tontulla joutuu käyttämään yli 20 asteen pakkasilla takkia lenkeillä, sillä Tontulla ei ole pohjavillaa (ei ole ikinä ollutkaan). Se alkaa heti palella ja nostella tassuja, vaikka olisi liikkeessä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pienet agit

Eilen oli "pakko" käydä vielä töiden jälkeen treenaamassa pikkasen agia. Me ollaan siis viime aikoina käyty kerran viikkoon ryhmätreeneissä ja noin kerta viikkoon itsenäisesti. Ryhmätreeneissä keskittyminen menee pitkälti häiriön sietoon ja itsenäiset treenit ovat olleet hyppytekniikkaa. Nyt halusin Tontulle vähän erilaisen motivaatiotreenin. Eli aloitettiin leikillä, sitten yksi hyppy ja palkaksi leikkiä. Tätä tehtiin siten, että joka kerralla tehtiin useampi este. Tonttu teki älyttömän hyvin ja palkkautui lelulla. Tosin vaihdoin leluakin, ettei olisi kyllästynyt. Ja ennen kuin annoin este käskyn, niin laitoin Tontun istumaan, en sivulle, koska ei mennyt, mutta nyt malttoi mennä istumaan ja siitä sitten heti estekäsky. Näitä tehtiin yhteensä kaksi settiä. Pisin setti oli ehkä seitsemän estettä mukaan lukien kepit. Tonttu haki myös hienon avokulman, toki olimme jo aiemmin tehneet saman, mutta kulma oli pienempi. Hienot treenit ja ei ainuttakaan nakkia. Osasin lopettaa treenin myös oikeaan aikaan, kun intoa oli vielä jäljellä. Ei Tonttua pelkällä lelupalkalla kouluteta, mutta pitää muistaa, että sitäkin voi käyttää.

torstai 10. tammikuuta 2013

Keskiviikon agit

Treeneissä oli muun muassa muurille takaakierto, kepit, puomi ja väärän pään putkia. Tontulla rimat oli 50:ssä. Ihan ok meni. Väärän pään putkia pitäisi treenata. Tosin aavistuksen vekkaamalla sain Tontun tulemaan hyvin ohi, mutta siihen pitäisi riittää pelkkä veto. Jostain syystä Tonttu ei hakenut putkia kunnolla, vaan katsoi minua ja haukkui (=komensi). Lisäksi puomia pitää treenata, se on aivan liian hidas. Mutta hyviä ideoita tuli. Minusta vain tuntuu, että mulla ja Tontulla olisi ihan älyttömästä itsekseen treenattavaa, ettei ihan tiedä mihin keskittyisi. No ensisijaisesti keskitytään hyppytekniikkaan.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Itsenäiset agit

Kävimme aamulla tekeässä hyppytekniikkaa ja muutamat kepit. Alkuun perussarja vinossa, ei mennyt ihan suoraan, kuudes toisto suorassa, meni aika hyvin, joten lopetettiin siihen. Sen jälkeen set point -treeni. Takarimat: 30-40-45-50-40-35-30. Teki hyvällä temmolla, eikä epäröinyt 50:iä. Tämä oli siis hyvä. Sen jälkeen vielä kepit molemmin puolin ja yhden hypyn takaa. Hyvin meni. Treenistä jäi positiivinen fiilis. :) Ensi kerralla sitten kokeillaan 55.

torstai 3. tammikuuta 2013

Vuoden ekat agit

Meidän kouluttaja oli kuumeessa, joten minä jouduin suunnittelemaan treenin, joka sitten toteutettiin. Tehtiin yksi vanha treeni viime vuodelta. Radalla oli slalomit, keinu ja kepit. Plussaa treeneissä oli se, että Tonttu hyppäsi 50 sentin rimat ihan ok (eka hyppy oli 45) ja kepit ilman ohjureita molemmin puolin häiriösä meni hyvin. Miinusta oli sitten ihan älyttömän hidas keinu. Tosin keinua ei olla treenattu pitkään aikaan, varmaan kahteen kuukauteen, joten keinu pitää siis ottaa tehotreeniin. Se oli jo vallan mainio yhdessä vaiheessa. Radan pätkä tehtiin kahteen eri suuntaan ja kolmannella kierroksella otin Tontun kanssa pelkät kepit muutamaan otteeseen.