sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Touhuilua


Tänään oli jälleen agitreenit, meillähän oli nyt kahden viikon tauko,
kun viime viikolla ei päästy treeneihin. Tänään oli kahdenkymmenen
esteen rata. Sai palkata välillä, rata oli sinänsä vaikea, että siinä
oli sekä keinu että rengas, jotka on vaikeita Leimulle. Hypyt olivat
edelleen medikorkeulla, oikeastaan ajattelin Leimun kanssa pitää koko
talven (jos päästään talvitreeni ryhmään) hypyt medikorkeudella, ja
vasta keväällä nostaa rimoja korkeammalle. Haluan, että Leimu on varma
hypppäämisestä, ettei tule sitä, ettei se "uskallakaan" hypätä
maxi-korkeudelta.



No rata alkoi sillä, kolmella hypyllä, mutta Leimu meni vain kaksi ja
jatkoi matkaa puomille. Leimu siis irtoaa hyvin, ja olin todella
myöhässä, en siis saanut Leimua kääntymään hypylle, vaan se meni
puomin, jonka keskeltä se hyppäsi alas, koska alkoi ihmetellä, että
minne se mamma jäi...Tehtiin aloitus uudestaan ja olin nopeampi, joten
Leimu ei ehtinyt karata puomille! Puomi meni hyvin, ja ekan kerran
Leimu malttoi syödä namia, siten että se seisoi vielä puomilla.
Aiemminhan Leimu on tullut vauhdilla alas, eikä ole kyennyt pysähtymään
syömään namia puomilla, vaan vasta syönyt namia sitten, kun on maassa.
Sitten oli mukava pätkä, muutama hyppy ja muutama putki, sen jälkeen
oli kepit. Kepeissä edelleen ohjaan kädellä, eli Leimu ei ole vielä
yhtään ymmärtänyt keppien ideaa ;) Mutta hyvin se menee, vauhtia on
tullut siihen lisää. Sen jälkeen oli keinu, Leimu meni sen ihan hyvin
(avustaja piti keinusta kiinni). Muutama hyppy ja A-este, ne meni ilman
ongelmia, A:lla olin itse myöhässä, enkä ehtinyt palkata kontaktilla,
vaan vasta maassa. Uudelleen kepit ja rengas. Rengashan on se ongelma.
Nyt näytti jo paremmalta. Leimu jopa kurkki renkaasta, mutta eihän se
läpi tullut. No sitä pitää vaan yrittää treenata... Tämän ohjaajan
mielestä ei kannata enää tehdä mini-korkeuden rengasta, koska Leimu jo
osaa sen, vaan pitäisi saada se jollain keinoin hyppäämään
maxi-korkeudelta- Luulen, että kerran kun Leimu hyppää sen läpi, niin
sitten se menee myös uudestaan. Lopuksi oli vielä A ja muutama hyppy,
ne meni hyvin. Leimu komensi minua melkein koko radan ajan... No
ohjaaja sanoi, että se on oikeastaan ihan hyvä. Lopuksi otin
yksittäisenä esteenä keinua, ja Leimu juoksi sen täysillä läpi... Olin
varma, että enää se ei suostu menemään keinulle, mutta ei se siitä
ollut moksiskaan. Sain sen tehtyä yhden kerran ilman avustusta
onnistuneesti. Eli Leimu painoi itse puomin alas. Jee! Jotta treeneistä
jäisi hyvä mieli, otin vielä pätkän, jossa oli muutama hyppy ja muutama
putki, se meni hyvin, ja Leimu oli ihan innossaan!



Eilen tein Leimulle makkarajäljen. Leimu ei edellenkään ymmärrä, mitä
sen pitäisi haistella, mutta nyt se eteni hitaammin, ja söi melkein
jokaisen makkaran. Mutta katsotaan jos ehtisi ennen talvea tehdä vielä
muutaman makkarajäljen, saisi sen siihen malliin, että Leimu "tietäisi"
mitä sen pitää haistella (eli ihmisen jälkeä).



torstai 25. lokakuuta 2007

Onnistuneita ohituksia


Vihdoinkin toisten koirien ohittaminen alkaa sujua! Eli nyt on jo viisi
peräkkäistä ohitusta onnistunut. Onnistuneena ohituksena pidän sitä,
kun Leimu malttaa syödä namia koko ohituksen ajan kiskomatta yhtään
minnekään. Tänäänkin ohitettiin onnistuneesti koira, joka kiskoi ja
mekasti, mutta Leimu söi vain namia. Eipä tässä ole kuin noin vuosi
näitä ohituksia harjoiteltu.



Naksuun olen edelleen ehdollistanut. Nyt ollaan jo tehty muutamia
juttujakin naksun avulla. Pitää vielä sitä lisää ehdollistaa naksun
ääneen ja että mitä se tarkoittaa (naksu = nami).



tiistai 23. lokakuuta 2007

Kaksi makkarajälkeä


Tänään siis käytiin tekemässä kaksi makkarajälkeä. Aluksi oli vaikea
löytää täältä hyvä alue, siis sellainen metsä, jossa ei ole
aluskasvillisuutta. No lopulta löytyi. Tein kaksi makkarajälkeä, ja ei
mennyt kauhean hyvin. Otin Leimun taas kesken jäljen pois, kun oli
mennyt muutama makkara hyvin. Siis sillä on liian kiire, se vetää ihan
älyttömästi, ja niitä makkaroita jää syömättä... No mutta pitää tehdä
ehkä seuraavan kerran ihan vaan pellolle tai nurmelle, joka on ihan
tasaista...

maanantai 22. lokakuuta 2007

Kuulumisia


Olipas rankka viikonloppu... Lauantaina Musti kerkesi käydä näyttämässä
Leimulle vähän maailmaa. Leimu idiootti seuraa Mustia kuin hai laivaa.
Ne oli vahingossa jääneet kahdestaan ulos, ja Musti oli innoissaan
tilaisuudesta viedä Leimu kauas pois ;) No onneksi naapuri soitti, ja
karkulaiset saatiin kiinni. Itse en siis ollut kotona siinä vaiheessa
kun ne olivat karanneet.



Sunnuntaina käytiin lappalaiskoirien erkkarissa turisteina. Leimu
käyttäytyi ihan nätisti. Oli vilskettä ja vipinää. Meiltä jäi sen takia
agi välistä, mutta ei se nyt yhteen kertaan kaadu. Leimulle teki ihan
hyvää pitkästä aikaa nähdä kerralla paljon koiria. Nuoremmille
uroksille Leimu vähän äijäili, eli se ei välttämättä enää tule kaikkien
kanssa toimeen.



Tänään otin äsken vähän tokoa. Mutta Leimulle on todella vaikea opettaa
paikalla oloa, koska se alkaa piippaamaan... Mutta pikku hiljaa.
Seuraamista otin myös, olen vähän jo varmaan sitä pilannutkin, en tiedä
yhtään miten siihen saisi sen katsekontaktin... No mutta treenaillaan.
Huomenna ajattelin aamusta käydä tekemässä Leimulle muutaman
makkarajäljen.



torstai 18. lokakuuta 2007

Leimu ensimmäisen kerran jäljestämässä


Tänään saatiin opastusta jäljen tekemiseen. Leimu ajoi kaksi
ensimmäistä jälkeään. Itse en ole uskaltanut aiemmin tehdä jälkeä, kun
en ole yhtään tiennyt miten aloittaa. Eli kaksi makkarajälkeä.
Jokaisella askeleella makkara. Leimu meni vähän liian nopeasti ja
makkaroita jäi syömättä. Pitää itse vain hidastaa sen menemistä. Mutta
aika hyvin se idean tajusi. Leimu otettiin pois jäljeltä kesken kaiken,
siis siinä vaiheessa kun se oli syönyt muutaman peräkkäisen makkaran.
Ohjaaja sanoi, ettei Leimulle kannata laittaa isompaa kekoa jäljen
loppuun, koska se nyt jo meinaa mennä liian nopeasti. Jäljestäminen on
välineurheilua ja nyt pitäisi ostaa jälkivaljaat ja sitten pitäisi
ostaa erivärisiä nauhoja ja pyykkipoikia jäljen merkiksi. Niin ja ne
kolmioliivit esineruutua varten.



Vähän muutakin, unohdin jättää Leimulle eteiseen valon, niin raukka
joutui kököttämään pimeässä huoneessa, kun olin iltavuorossa....



maanantai 15. lokakuuta 2007

Kaikenlaista puuhastelua


Elikkäs viime viikon torstaina kävimme Leimun kanssa ensimmäisissä PK
(palvelukoira) -puolen treeneissä, toisin sanoen niiden pentukurssilla.
Siellä koirat ovatkin autossa ja koiria treenataan yksi kerrallaan. Syy
miksi olen hakeutunut PK-puolelle on se, että haluaisin oppia miten
harjoitellaan jäljestämistä. Pentukurssilla kuitenkin harjoitellaan
PK-tottista, eli vähän niin kuin tokoa. Olisi yhdet
jäljestämisharjoituksetn, mutta niihin ei Leimun kanssa päästä. Ekalla
kerralla harjoiteltiin saalisviettiä ja vähän seuraamista. Leimun
kanssa olen nykyisin jaksanut paljon paremmin touhuta, koska sitä on
alkanut makkara kiinnostaa! Seuraaminen on jo siinä vaiheessa, että
otan jopa 8-10 askelta, tosin mulla on makkaraa kädessä, jota Leimu syö
koko liikkeen ajan.



Eilen aamulla sitten ajoin Mikkelistä agilityyn Lappeenrantaan. Ja en
ajanut turhaan. Leimu oli oikein näpsäkkä. Tosin rengasta se ei
vieläkään mene. Yritin vaihteeksi maksi-korkeudelta, mutta ei. Minien
korkeudelta meni renkaan oikein näpsäkästi. Muutenkin Leimu lukee
todella tarkasti merkkejä, eli mun pitää olla todella tarkkana kehon ja
eleiden käytössä. Kepit meni ihan hyvin, tosin vielä ohjaan ihan
reilusti kädellä.  Mutta "vaikean" hyppy-sarjan (edelleenkin
hyppyytän medien korkeudella) meni aivan loistavasti. Komentohaukku on
edelleen mukana, ja siinä mun pitää itse vain on nopeampi käskyttämään,
ettei Leimu ehdi ajatella, että minne seuraavaksi...



Päätin ehdollistaa Leimun kunnolla naksuttimeen, joten tänään sitten
aloitin naksuttelin. Naksuttelin noin 2 kertaa kymmenen naksua, ja
naksutin katsekontaktista. Pitää vaan naksuttaa muutaman viikon ajan
joka ilta, että se muistaa että naksu = nami. Muutenkin tykkään
vaihteeksi puuhastella Leimun kanssa kaikenlaista. Viime viikollakin
joka ilta tehtiin tottista iltalenkin jälkeen. Ja jopa Leimu teki
innostuneesti. Seuraamisessa olen jo saanut otettu yhden askeleen siten
että Leimu oli myös katsekontaktissa. Seuraava vaihe meillä
seuraamisessa on juuri katsekontaktin liittäminen "vierellä" kävelyyn.



Tänään oli toinen kerta PK-puolen pentukurssia. Siellä tehtiin samat
jutut kuin viimeksi eli seuraamista ja saalispalkkausta. Leimu pitäisi
saada enemmän taistelemaan tai siis vetämään lelua, sekä kantamaan
sitä. Mutta kyllä se siitä pikku hiljaa. Seuraamista makupala kädessä
meni yllättävän hyvin. Leimu oli oikeasti innokas.



sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Syksyisiä kuvia Leipasta :)


Kerrostaloasuntoni on taustalla näkyvän talon takana.

































Ja vielä Leimun nassu.



Agi


Tänään oli ekan kerran sunnuntaina agi. Meillä vaihtuu joka kerta
ohjaaja, mikä ei ehkä ole välttämättä kauhean hyvä asia, koska ei ole
suunnitelmallista kokonaisuutta jatkokurssista. Toisaalta jokainen
ohjaaja on erilainen ja antaa erilaisia neuvoja, mikä on taas ihan hyvä
asia. No mutta tän päivänen treeni... Leimu on keksinyt uuden jutun.
Eli kun mennään radalla, niin se komentaa mua koko ajan eli siis
haukkua sellaista komentohaukkua. Ohjaaja sanoi, että olen liian hidas,
että koiran ei pitäisi keretä haukkua, vaan mun pitää antaa koiralle
koko ajan ohjeita. Kun nyt siis se haukkuu sitä, että mitä seuraavaksi.
Enpä olisi alkeiskurssin alussa uskonut, että meillä voi olla
tälläinenkin ongelma, tosin mun mielestä positivinen ongelma.
Takaaleikkausta kokeiltiin ekan kerran (ohjaus kuvia, jossa koira menee
edeltä esteelle ja ohjaaja ei mene vierellä vaan jää taakse, tai jotain
sinnepäin ;)). Se meni toisella yrittämällä, tosin sitä pitää vielä
harjoitella paljon! Mutta toinen radanpätkä, jossa oli kuusi estettä.
Leimu meni täydellisesti! Siis olin itsekin nopeampi, jolloin Leimu ei
kerennyt haukkua. Ja siis Leimu meni todella täydellisesti (hyppy,
hyppy, putki, hyppy, putki ja puomi). Ohjaajakin sanoi, että
täydelliseen suoritukseen on hyvä lopettaa! Leimun kanssa en ole tehnyt
rengasta pitkään aikaan, sitä pitäisi tehdä. Tällä kertaa otin myös
kepit muutaman kerran, niissä on kyllä vielä todella paljon
harjoiteltavaa.



Tokoilusta sen verran, että Leimua on vaihteeksi kiinnostanut tehdäkin
jotain. Eli ollaan harjoiteltu seuraamista, sivulla oloa ja vähän
paikallaoloa. Niitä pitää tehdä melkein joka päivä ja vain lyhyen
aikaan, ettei Leimun motivaatio nyt mene pilalle.



tiistai 2. lokakuuta 2007

Leimulla ripuli


Leimulla on ollut ripulia. Eilen kävi lääkärissä. Antibioottikuuri sai,
ja vatsakipuun litalginia sekä inupektia. Eilen ei saanut lainkaan
antaa ruokaa, ja tänään on saanut antaa vain riisiä. Huomenna voi
riisin sekaan lisätä jauhelihaa ja raejuustoa. Ripuli oli kestänyt noin
neljä päivää, joten sen takia sen käytin eläinlääkärissä. Tosin välillä
tuli kiinteääkin kakkaa. Mutta nyt siis riisit on pysynyt sisällä.
Tablettien ottaminen oli aluksi hankalaa, mutta nyt kun vain avaa sen
kuonon ja työntää tabletin tarpeeksi syvälle kurkkuun, niin sen on
pakko se nielasta. Aika tiiviisti kyllä yrittää pitää suuta kiinni ;)
Mutta sellaista täällä. Nythän tuo agility siirtyi sunnuntaille, koska
arki-illat ovat jo aika pimeitä. Samoin tokokin siirtyi sunnuntaille,
saa nähä miten käydään sunnutaisin treeneissä, kun harvemmin olen
täällä. Mutta nyt on yritettävä olla täällä vähän enempi...