keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Agiliitelyä
Tänään oli sitten vuorossa agitreenit. Leimu meni ihan jees. Puomille pysäyttämistä pitää harjoitella, ei pysähdy, mutta sitä pitää siis treenata. Ei loikkaa yli kontaktinkaan, mutta sitten jos joskus tulee vauhtia lisää, niin koira pitää saada pysähtymään kontaktille. Pussiin ei uskaltanut ekalla kertaa, jälleen, mutta toisella meni! Keinu menikin läpi juoksuksi. Siihen pitää ottaa uusi käsky. Mulla on ollu kaikki kiipeämiset kiipeämisiä, mutta keinulle otan sanan keinu. Lopulta meni suht. ok. Irtoamista ja vauhtia pitäisi Leimulle vielä saada, eiköhän se taas tästä. Nyt aloin taas miettiä sitä, että miksi kerkesin ilmoittaa Leimun virallisiin... No mutta onhan tässä melkein kuukausi aikaa treenata. Ai niin, pitkästä aikaa kepit meni suht. hyvin. Niillekin lisää treeniä!
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Verijälki
Tänään käytiin Maaritin (Rinon omistaja) kanssa tekemässä koirille verijäljet. Rino on tehnyt verijälkeä viime syksynä jonkin verran, Leimulle verijälki oli ensimmäinen. Leimulle tehtiin ihan suora noin 50 metriä pitkä verijälki. Verijälkihän tehdään siten, ensin alkuun kaato ja loppuun kaato. Ja veristä sientä vedetään narun perässä väli. Näin niinkuin yksinkertaistettuna! No Leimulle kun laitoin valjaat päälle, oli se ihan innoissaan. Kiskoi alkupaikalle, annoin sen kiskoa. Aluksi Leimu haisteli tosi tarkkaan kaatoa, ja oli ihan ihmeissään. mikä juttu tämä oikein on. Sitten se lähti todella tarkasti haistelemaan jälkeä oikeaan suuntaan. Leimu pysyi jäljen päällä hyvin ja se ei haittaa vaikka vähän menisikin jäljen sivussa. Leimu kerkesi kusta kesken jäljen, en puuttunut siihen mitenkään. Toivottavasti ensi kerralla ei kuse. En halua sitä kieltääkään, ettei se ymmärrä väärin sitä kieltoa. Sillä ei mitenkään voinut olla kusihätä, kun olin sen juuri ennen jälkeä kusettanut. Lopussa jäljen päässä oli kaato, jossa jauhelihaa. Ja lopussa kehuin paljon Leimua. Oli se vaan niin taitava! Itse kyllä innostuin verijäljestä, koska se on kuitenkin paljon helpompi opettaa kuin ihmisjälki. Tässä siis periaatteessa koira tajuaa idean tai sitten ei tajua. Ja Leimu kuuluu joukkoon, joka tajuaa idean. Ainakin ekan jäljen perusteella. Voi vitsi oli kyllä mukava.
Lopuksi käytiin vielä toko-kentällä ja otin Leimulle muutaman vapaan luoksetulon, eli Maarit piti Leimun pannasta kiinni ja juoksin patukka kädessä kauemmaksi ja kutsuin Leimun luokse suoraan leikkiin. Leimun luoksetulot olivat todella vauhdikkaat, ihan yllätyin! Kyllä se taas tästä.
Päivän päätteeksi käytiin vielä pienellä lenkillä koirien kanssa, saivat vapaasti peuhata. On se niin mukavaa, kun ne tulee niin hyvin juttuun.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Agia taas
Tänään oli siis taas agia. Oli paljon putkia ja niitten ohittamisia, eli ansoja (putken väärä pää). Leimu on siis sinänsä todella hyvä koira, lähes aina tehdään puhtaita ratoja,vauhti on sitten vain se ongelma... Mutta nytkin puhtaat radat lähes joka kerta. No pussiin ei meinannut heti mennä, kerran meni putken väärän pään (minun ohjausvirhe) ja yhden kerran tuli putkesta pois. Mutta muuten se kyllä menee hyvin, ja vauhtia on alkanut tulla vähän lisää. Irtoamista myös harjoiteltiin ja sitä pitää harjoitella joka treeneissä. Ei vie koiraa ihan kädessä joka esteelle. Mukavat treenit joka tapauksessa.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Tokotusta
Kävin illalla ihan huvikseen Tapiksen kentällä tokoilemassa. Tarkoituksena oli ottaa hyppyä. Mentiin kentälle. Aluksi otin seuraamista. Leimu seurasi innokkaasti, mutta hiljaa. Palkkailin lyhyin välein, kokeiltiin vähän käännöksiä, mutta niitä pitää vielä treenata. Paikalla olot sekä istuallaan että maassa noin puoli minuuttia. Ne sujui loistavasti. Sitten mentiin hypylle. Minun ei tarvinnut kuin laittaa namikippo hypyn toiselle puolelle, niin alkoi suuri suuri haukku. Hommasta ei meinannut tulla yhtikäs mitään. No lopulta Leimu kykeni tulemaan sivulle ja sai siitä heti palkan. Sitten sanoin hyppy ja näytin myös kädellä. Taitavasti Leimu hyppäsi hypyn ja söi namin. Tehtiin vielä muutaman kerran. Sitten otin hypyn, sanoin odota, ja hyppy uudestaan. Mutta tein virheen. Alokas luokassa koiran ei tarvitsekaan hypätä takaisin: kannattaisi varmaan säännöt lukea... No ei muutamasta kerrasta voi haittaa olla... Sitten leikitin patukalla, Leimu leikki hyvin. Sen jälkeen otin uudestaan hyppyä, meni suht hyvin, nyt pysyi hiljaa paremmin. Sitten otin vielä kaket läheltä, eli Leimulle vain maa ja istu. Hyvin teki. No sellaista tällä kertaa, pitää vielä tässä illan kuluksi lukea tokosäännöt läpi. ;)
Hakutreenit
Illalla oltiin hakuilemassa. Leimulla oli ensimmäisen kerran päällään ihan oikeat hakuvaljaat! Ne ei Leimun menoa haitanneet. Leimu oli ihan innossaan, kun otin sen ulos autosta. Kiskoi ihan sikana ihmisten luo. En todellakaan kieltänyt sitä kiskomasta. Aluksi teimme sillein, että Leimu näki kun maaliukko meni piiloon ja toinen maaliukko meni piiloon, ettei Leimu nähnyt. Maaliukon piti antaa äänimerkki ennenkuin Leimu muisti mistä oli kyse, sitten lähti käskystä suoraan maalimiehen luokse. Maalimies toi joka kerta Leimun takaisin keskilinjalle hieman vinoittain. Loput kaksi maaliukkoa tehtiin äänimerkin kanssa, hyvällä vauhdilla Leimu lähti maalimiesten luokse ja tuli niiden mukana takaisin. Pikkuhiljaa Leimulle pitäisi alkaa opettaa rullailmaisua tässä sivussa. Mutta siinä on se ongelma, että kun Leimu ei nouda. No mutta ei se mitään, kyllä se tästä pikku hiljaa.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
No niin, möllikisoissa startattu kaksi rataa
Leimun kanssa osallistuttiin tänään seuran järjestämiin möllikisoihin. Eka rata oli möllirata, eli radalta puuttui keinu, kepit ja rengas. Leimun kanssa tehtiin nollarata ja olimme toisia! Alitimme myöskin ihanneajan, tuloksemme oli siis -4,98. Todella tyytyväinen olen Leimun menoon. Ohjaaja itse kyllä vähän mokasi. Kiersin yhdessä kohtaa nimittäin ihan väärälle puolelle, kun hyppy tuli liian nopeasti eteen. Mutta hyvin sujui ohjaajan mokasta huolimatta. Toinen rata oli kisaavien rata, eli se oli vaativampi kuin virallisissa kisoissa ykkösten rata. Leimun kanssa myös se rata meni todella hyvin. Emme saaneet kuin vitosen keinulta. Leimu siis hyppäsi keinulta ja ei ottanut siinä kontaktia. Johtui pitkälti ohjaajan häsellyksestä. Leimu myös moikkasi tuomaria ihan yllättäen, ihme ettei siitä tullut myöskään vitosta. Mutta yliaikaa meille tuli sitten ihan reilusti, eli tuloksemme oli +23,89 (aikavirhettä siis 18,89 s.) Tällä tuloksella olimme kuitenkin kuudensia, eli ei hullumpi sijoitus. Niin ja kepit myös menivät hyvin. Leimu jaksoi hyvin mennä kaksi rataa ja olen siihen todella todella tyytyväinen. Leimu vain meinaa alussa alkaa haukkua, ja ei meinaa jaksaa keskittyä. Mutta kun radalla ollaan, niin keskittyy hyvin yhdessä tekemiseen.
Tässä linkki möllirataamme, jolta siis nollatulosa.
http://s249.photobucket.com/albums/gg223/mkpesonen/?action=view¤t=mllikisat001.flv
Sain ladattu toisenkin videon nettiin, se piti laittaa youtubeen, koska oli niin iso. Tässä linkki siihen. Tältä radalta siis yliaikaa + vitonen keinulta.
http://www.youtube.com/watch?v=eKYTIQ6-sWk
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Agia
Tänään käytiin omalla ajalla hieman treenailemassa. Treeniseurana oli Titi lapinkoirien Tuiskun ja Pyryn kanssa. Otettiin hyppyjä, S-putkea, keppejä, keinua ja rengasta. Leimu hyppäsi renkaan kuin vanhasta muistista, siis ei mitään ongelmaa!!! Keppejä tehtiin aika monta kertaa. Ongelma on ehkä siinä, että minä en osaa niitä ohjata. Leimu meni paljon paremmin ja nopeammin Titin kanssa... Mutta edelleen se Leimu kuumuu ja haukkuu aika paljon. Huomenna on taas epäviralliset kisat. Meinasin startata sekä mölliradalle että niin sanotusti kisaavien radalle... Nythän Leimu tekee jo kaikki esteet, suurin ongelma lienee tällä hetkellä kepit. Katsotaan miten huomenna käy!
torstai 5. kesäkuuta 2008
Agia agia
Eilisestä agista jäi kyllä hyvä mieli :). Teemana meillä oli takaaleikkaus. No sehän on Leimulle vaikeaa, kun se ei meinaa irrota. No pari ekaa radanpätkää oli vaikeita, sellaista tahkoamista. Ja loppujen lopuksi mun piti valssata, jotta saatiin esteet tehtyä. Tänään meillä oli myös keinu, jonka Leimu suoritti ihan itse! Myös pussin Leimu meni reippaasti. Mutta viimeinen rata (noin 10 estettä) meni ihan täydellisesti. Voi vitsi, että Leimu oli taitava. Ensimmäistä kertaa onnistui takaaleikkaus. Leimu irtosi hypylle. Myös keinu sujui Leimulta ihan itse. Vähänkö on taitava pieni mies. Ainoa juttu, mikä on vaikeaa tai mun hermoja raastavaa: on Leimun haukkuminen. Siis se haukkuu koko ajan. Aloittaa ennen kuin edes ollaan lähtöpaikalle. Sitten sen haukku vähän hiljenee, jos tulee käskyjä sitä tahtia, että ei enää kerkeä haukkua, vaan pitää keskittyäkin agilityyn. Marilta kysyin silloin tiistaina, että mitä mieltä se on Leimun haukusta. Se sanoi, että hänen mielestään Leimu on vaan tykkää niin paljon agilitystä, että se haukkuu sitä kun on niin kivaa! Toivon mukaan tuo haukkuminen jäisi pois, ei vaan pidä kiinnittää siihen mitään huomiota.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Leimu hyppäsi renkaan!!!
Tänään olin treenaamassa agia Hulkkosen Marin (os. Valtonen) kanssa. Tavoitteena oli opetella rengas, joka on siis ollut ongelma lähes vuoden. Leimu ei ole siis hypännyt rengasta maxi-korkeudelta. Marin kanssa saatiin Leimu hyppäämään maxi-rengas! Jee! En enää tarkalleen muista, miten se tehtiin, mutta ensin näytin Leimun kanssa, mitä Leimu tekee, eli vähän yrittää kurkkia renkaan läpi. No Mari otti sitten ohjat käsiin ja houkutteli Leimua hyppäämään, no vähän otti pakkoakin, mutta ei. No sitten Mari meni makkaran kanssa toiselle puolelle ja minä nostin Leimun tassut renkaan päälle. Olin ihan varma, että kohta Leimu ei enää tule lähellekään rengasta. No mutta sittenhän Leimu meni renkaan läpi ja Mari sai sen heti palkattua. No muistaakseni vielä toisellakin kerralla Leimun tassut piti nostaa renkaalle, mutta sen jälkeen se hyppäsi renkaan ja sai heti palkan Marilta toisella puolella. Alussa tassut vähän osui renkaaseen, mutta muutaman kerran jälkeen hyppäsi renkasta melkein kuin vanha tekijä ;) Lopulta tehtiin siten, että Mari meni koko ajan kauemmaksi ja minä palkkasin Leimun renkaan jälkeen. Voi että oli hyvät treenit!
Mari ei ollut käynyt Masin kanssa kahteen vuoteen agikentällä, mutta Masi oli aivan mahtava! Toki oli vähän hakemista, mutta Masille ei esim. rengas tuottanut mitään ongelmia. Kepit meni myös vauhdikkaasti. Leimun kanssa otin muutaman kerran kepit, kiersi ihan hyvin, mutta vauhti puuttui. No sitten otettiin myös keinua Leimulle. Lopulta Leimu suoritti keinunkin ihan itse. Eikä se edes sitä "rämähdystä" mitenkään säikähtänyt. Leimu ei ehkä kuitenkaan ole aivan niin lössykkä kuin mitä olen luullut. Eli toisin sanoen kaksi ongelma estettä meni tänään loistavasti!!!!
Sunnuntaina käytiin hakutreeneissä toisen kerran ikinä. No ne meni ihan hyvin. Leimulle tehtiin makkararinki ja sen jälkeen ihan että maalimies juoksee puun taakse ja minä lähetän Leimun maalimiehen luokse. Nyt tehtiin jo sillein, että maalimies tuli yhdessä Leimun kanssa pois metsästä. Toisella kerralla tehtiin haamu. Eli maalimies meni puskaan valmiiksi, ja kun huusin haamu, niin nousi puskasta ja piti ääntä, jonka jälkeen lähetin Leimun maalimiehen luokse. Myös se sujui hyvin.
Eilen käytiin lenkillä vanhan kaverin flätti Rinon kanssa. Hyvin pojat tulivat juttuun reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Oli mukava lenkki ja kiva että Leimulla on taas täällä Lappeenrannanssa joku kaveri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)