keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Pissanäyte ja eläinfysioterapeutilla käynti
Eilen käytiin toistamiseen eläinfysioterapeutilla. Leimun lihakset eivät olleet läheskään niin jäykät kuin ekalla kerralla. Nyt oli vaan se hankala puoli, että kun Leimulla on pissatulehdus päällä, niin takapään lihaksista eläinfysioterapeutti ei pystyntyt varmaksi sanomaan, mikä johtui lihaksista ja mikä rakon kivuista. Mutta seuraavaa kertaa päätettiin siirtää viikolla eteenpäin, jotta saataisiin ensin pissatulehdus hoidettua.
Leimun näyte ei ollut lainkaan kasvanut, eli viljelyä ei voitu tehdä. Toisaalta se ei ole ihme, koska samana päivänä olin antanut vielä antibiootin, mutta toisaalta taas antibiootti ei ole tehonnut, joten sen mukaanhan näytteen olisi pitänyt kasvaa. Huomenna mennään aamulla 9:30 tarkempiin tutkimuksiin, mm Leimu ei saa pissata kahdeksaan tuntiin, eli virtsarakon pitää olla täynnä. Toivoin, että Leimulle tehtäisiin ultraäänitutkimus, eli silloin näkisi onko siellä kuitenkin niitä virtsakiviä tai onko esimerkiksi virtsarakko oudon mallinen. Ilmeisesti myös kuvataan virstsarakko röntgenillä, saa nähä mitä löytyy vai löytyykö mitään. Jos nyt ei löydy mitään ja muutenkin olen tyytymätön huomiseen eläinlääkärin käytiin, niin seuraavaksi auton nokka suuntaa kohti Kouvolaa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti