lauantai 28. syyskuuta 2013

Mush B.A.R.F Vaisto-ateria

Tonttuhan on ollut barffilla / raakaruokinnalla jo maaliskuusta asti jatkuvien anaaliongelmien takia. Vaikka raakaruokinta ei ole juurikaan helpottanut oireita, olen siitä huolimatta jatkanut koiran ruokkimista raa´alla. Pääasiassa Tonttu syö eri eläinten lihoja, kasvissoseita, kananmunia, lihaisia luita, siipiä, kauloja, sisäelimiä, eli yritän pitää ruokavalion mahdollisimman monipuolisena. Tontun ruokavaliossa lihaisten luiden osuus on alle puolet, eli pääpaino on lihoissa.

Huomasin mainoksen Mushin B.A.R.F. Vaisto -ateria kampanjasta: http://www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria. Olin hakenut ilmaisen aterian Tontulle jo muutama viikko sitten Rahulan Rehusta, mutta vasta eilen aamulla muistin ottaa pyörykät sulamaan, jotta sain ne iltaruokana annettua. Vaisto- ateria maistui oikein hyvin Tontulle. Ateria on siitä hyvä, että siitä saa annosteltua pienemmällekin koiralle sopivan kerta-annoksen. Tonttukaan ei saanut koko pussia kerralla, vaan 250 grammaa. Olen siinä käsityksessä, että Vaisto-ateria sisältää noin 70 prosenttia luita, niin Tonttu sai aterian mukana myös lihaa, sillä en halua, että luiden osuus ateriasta on sen 70 prosenttia. Mutta tosiaan Vaisto-ateria on helppokäyttöinen, niin varmasti tulee jatkossakin sitä käytettyä satunnaisesti. 


100 % luonnollinen koiranruokaa - MUSH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti