Jos lauantai oli jännittävä päivä agilitykilpailujen takia, niin sunnuntain jännityksestä vastasi metsälenkki ihan kunnon metsässä, ei missään kaupunkimetsässä. Lähdimme siskoni, veljeni ja neljän koiran kanssa metsälenkille. Menimme vielä ihan sellaisia reittejä metsässä, että teitä eikä oikeastaan polkujakaan ollut lähellä. No pari tuntia käveltyämme, siskoni katsoo taakseen, ja huomaa mustan kippurahännän. Hän ihmettelee, että miten Tonttu kulkee hänen perässään, kun yleensä menee hieman kauempana ihmisistä. Myrtti on koirista se, joka kulkee välillä pohkeessa kiinni. No sitten hän huomaa, että mitenkä sillä on valkoinen kranssikaula, ei hemmetti vieras koira! Karjalankarhukoira siis kyseessä. No eipä aikaakaan, kun Myrtti ja karjalankarhukoira moikkaavat toisiaan, se oli ihan ok. Minä katsoin, että ei näy palleja ja vaikuttaa aika sirolle, on sen oltava narttu. No seuraavaksi karjalankarhukoira nostaa jalkaa, ei hemmetti se on uros. Sittenhän tytöt lähti juoksemaan kotia kohti melkoista haipakkaa. Tonttu siis kulki edellä, ja ei ollut vielä huomannut karjalankarhukoiraa. Seuraavaksi Jaava huomaa karjalankarhukoiran, ja nostaa ison metelin. Myö vaan huudetaan Jaavalle, että ole hiljaa, jotta Tonttu ei huomaa. Toki tässä vaiheessa oli jo selvää, että Tonttu tulee näkemään karjalankarhukoiran jossain vaiheessa, sillä sehän siis seurasi meitä. Mettekin ehti moikata koiran, eikä siinäkään vielä mitään. No jonkun ajan kuluttua tulee pieni aukea, ja Tonttu huomaa karjalakarhukoiran, ja juoksee täysiä sen luo. Samalla hetkellä Tiina ottaa Metestä kopin, että se ei ainakaan jää jalkoihin, jos räsähtää tappelu. Myö vaan jatkettiin matkaa eteenpäin, ja kuulosteltiin, että alkaako tappelu vai ei. Pieni räsähdys kuului, mutta ei muuta! Siellä oli siis nelikko Tonttu, Jaava, Myrtti ja karjalankarhukoira. En tiedä, alistiko Tonttu karjalankarhukoiran, vai alistiko karjalankarhukoira Tontun vai hoitiko Jaava tilanteen, että tilanne hallussa, vai mitä siinä tapahtui, mutta ei tullut tappelua. Olin jo ehtinyt ajatella, että pitää lähteä päivystykseen paikkauttamaan koiraa jne. No me jatkettiin matkaa, ja ei aikaakaan, kun Tonttu, Myrtti ja Jaava tulevat perässä. Jatkamme juoksua Tiinan kanssa koirat mukana. Muistaakseni Mette kävi vielä karjalankarhukoiran luona, mutta muut eivät, aika pitkälti käskytin Tonttua eteenpäin. No lopulta päästään lähelle kotia, ja huomaamme, että karjalankarhukoira ei enää seuraa meitä.
Mutta olipahan reissu. Ekaksi raivostutti koko karjalankarhukoira, sillä olin varma tappelusta, mutta kun tappelua ei syntynytkään, niin olen todella iloinen ja tyytyväinen, että Tonttu kykeni kohtaamaan vieraan uroksen ilman tappelua! Teki varmasti Tontun epävarmuudelle hyvää, jos se olisi saanut tapahtuneesta vähän itsevarmuutta. Karjalankarhukoira vaikutti ihan kivalle tapaukselle, ei mikään provosoiva uros, vaan ihan kiltin oloinen. Mutta huh huh. Tulimme takaisin päin puolessa tunnissa saman matkan, minkä olimme kävelleet toiseen suuntaan kaksi tuntia...
Ennen karjalankarhukoiran kohtaamista ehdin ottaa joitain syksyisiä kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti