Maanantai oli Tontulle lepopäivä. Tiistaina kävimme aamulla tekemässä hallilla hyppytekniikkaa + keppejä. Koska Tonttu ei ole pitkään aikaan (koko kesänä) tehnyt hyppytekniikkaa, niin teimme vain perussarjan, josta neljä toistoa. Ilmeisesti osteopaatin niksauttelusta on ollut hyötyä, sillä Tonttu hyppäsi suoraan! Rimat laitoin heti vaakatasoon, sillä ajattelin, että testaan, miten hyppää ja hyvin hyppäsi. Tonttu teki vielä tosi hyvällä intensiteetillä. Sen jälkeen muutamat kepit. Helpotin alkua ja loppua ohjureilla parilla toistolla, ja sen jälkeen muutama vielä ilman. Teki ihan eri tahtia kuin lauantaina kisoissa...
Keskiviikkona oli ryhmäagit. Tehtiin kolme erilaista lyhyttä pätkää. Tonttu meinasi meuhkata odotusajoilla, mutta olin tiukkana, ja sain sen hiljaiseksi. Ei ollut helppoa tällä kertaa. Tonttuhan on ollut ongelmakoirakoulutus-jakson jälkeen tosi hyvin treeneissä, mutta nyt otti kierroksia. Omalla vuorolla otin Tontun aika tiukasti hanskaan, jolloin teki oikeastaan älyttömän hyvin. Tänään ei ottanut kertaakaan häiriötä kesken radan. Kepitkin haki melko hyvin, pari kertaa meni kakkos-väliin, mutta muuten hyvä ja hyvä tahti kepeillä. Mukavat oli treenit!
Eilen olimme lpky:n porukan kanssa tokoilemassa raviradan parkkiksella. Aloitettiin seitsemältä, joten kun Tontun vuoro tuli oli jo pimeää. Emme antaneet kuitenkaan sen haitata meitä. Tonttu teki kaksi pitkää seuraamispätkää, joissa molemmissa palkka vasta lopussa. Ja tosi hienosti tekikin. Pari kertaa vain kontakti tippui. Täyskäännöksiä helpotin sivu-sanalla. Mutta siis oli tosi hyvä, ja jaksoi kaksi pätkää. Näitä lisää! Toisena liikkeenä oli luoksetulo, ja siitä nillitys äänestä. Nyt sain myös hyvän vinkin, itse pitää olla rauhallinen. Kun olin superrauhallinen, niin Tonttu tuli hyvää laukkaa ääneti, siihen oli hyvä päättää treeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti