sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Teemu Linnan agilitykoulutus 15.9.2013

Olimme Tontun kanssa tänään Mikkelissä Teemu Linnan agilitykoulutuksessa. Rata oli profiililtaan kolmosluokan tasoa, mutta ei se niiiin vaikealta tuntunut. En tiedä, mutta minulla oli tänään ihan eri koira kuin eilen. Siis se koira, mikä mulla on normaalistikin ollut. Eli Tonttu teki hyvällä vireellä, irtoili esteille jne. Onneksi! Muuten fiilikset olisivat huomattavasti huonommat. Itse mietin myös sitä, että miten Tonttu jaksaa, sillä kävimme aamulla parin tunnin metsälenkin ennen treenejä. Se ei ainakaan vaikuttanut. 

Päivän tärkein oppi oli ehkä se, että aina pitäisi tutustua rataan koiran silmin, eli mitä koira näkee milloinkin. Milloin itse peittää seuraavan esteen, koiran pitäisi nähdä koko ajan seuraava este. Linjaaminen, linjaaminen. Tonttuhan kulkee kuin junan vessa suoraan, kun linjaus on tehty oikein, eikä takaaleikkauksissa ollut mitään ongelmia (silloin kun linjaus oli oikein). Tonttu oli oikeasti tosi pätevä. Tänään myös treenattiin se, etä pituuden jälkeen on 180 asteen käännös, ja Tontulle saatiin todella tiukka käännös. Ekalla meni pitkäksi, tokalla kaatui pituuden palikat, mutta kolmas oli täydellinen. Tonttu jaksoi hyvin 2 x 10 minuutin treenin. Tonttu otti kyllä häiriötä toisista koirista, eikä niitä sitten ollut meidän suorituksen aikana ihan lähellä, ja hyvä niin. Vähän kyllä mietityttää ne ensi viikonlopun Mikkelin kisat, jonne olen Tontun ilmoittanut, että onko siellä kuitenkin liikaa häiriötä.

Tässä muutamama kännykällä otettu kuva eiliseltä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti