lauantai 14. syyskuuta 2013

Agin seuranmestaruuskisat

Tänään osallistuimme seuramme järjestämiin epävirallisiin kisoihin, jotka olivat siis seuranmestaruuskisat. Rata oli hyvin mielenkiintoinen profiililtaan. Olemme ehkä tehneet aika paljon suoraa pätkää, ja nyt oli mutkaa tarjolla. Mua jännitti ihan sikana se, että lähteekö Tonttu tappelemaan. Onneksi siitä ei ollut tietoakaan. Tonttu otti kyllä häiriötä, mutta ei se minnekään ollut lähdössä. Jotenkin minulla oli ihan erilainen Tonttu kuin aiemmin epiksissä. Tonttuhan on kulkenut tosi hyvin ja kulkee edelleen treeneissä hyvin. Mutta tänään se oli niin kiinni minussa kuin olla ja voi. Kieltoja siis tuli tosi monta, kun ei se vaan irronnut esteille, ei edes putkelle. Hylkykin otettiin ennen keppejä. Jos positiivisia asioita haetaan, niin puomin kontakti oli hieno, vaikka osittain ravasikin puomin. Samoin positiivista oli iloinen yrittäminen, mutta muuten oli kyllä ihan hirveää meidän meno. Ei lähelläkään treenitasoa tai aiempien episten tasoja.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin oli lauantaina seuranmestaruuskisat.. oli kanssa hirveen tahmeeta menoa jotenkin. En tiedä vaikuttiko ylimääräinen häiriö meidän kentällä, kun oli paljon porukkaa (ja vielä yksi inhokkiuroskoira), vai että avomies oli kuvaamassa, vinkui aivan taukoamatta kokoajan vai johtuiko siitä että meillä oli takana jo tällä viikolla 2 agilitytreeniä vai että mua jännitti niiin paljon. Meni kyllä hyppy- ja agiradat oikein, tuli hyppyradalta 1 kielto putkelta ja 1 rima tippui, mutta jotenkin laiskasti, eikä ollut sellaista normaalia intoa ja vauhtia, mitä tänä syksynä on normaalisti ollut. Välillä oon jopa miettinyt että vois mennä ihka oikeisiin kisoihin, mutta kun tuosta Pyrystä tietäisi millä tuulella se milloinkin on....

    VastaaPoista
  2. Niinpä, kai se vaan aina välillä tälläistä tahmeempaa on... Tontun kanssa olisi jo kisattu, jos pystyisin luottamaan siihen, että se pysyy radalla. Itse asiassa olen ilmoittanut Tontun ensi viikonlopun Mikkelin kisoihin, mutta pitää vielä vähän katsoa, miten ensi viikko menee.

    VastaaPoista