keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ihan paras Tonttu!


Tonttu oli tänään agitreeneissä suorastaan huikean hyvä. Olimme hallissa, ja meillä oli 16 esteen rata, jossa oli pitkät estevälit, suoraa pätkää, mutta myös hitaampi koukero kohta. Radalla oli myös, kepit, A ja pitkästä aikaa okseri. Rata oli siitä kiva, että sai alussa otettu kivasti etumatkaa koiraan nähden, jolloin koira joutui suorittamaan itsenäisesti esteitä ja sai lisää vauhtia, kun ohjaaja oli kauempana. Ajattelin, että kun olen niin kaukana, niin Tonttu alkaa hätiköidä, ja varmasti tippuu esim. rimoja, kun ei keskity tekemiseen, vaan eteenpäin menemiseen. Mutta kaikkea kanssa. Tonttu meni hirveetä vauhtia ja suoritti esteet itsenäisesti, ja vau. Kepit meni oikein joka kerta. Tontulla ei ole ns. oikeaa ja väärää puolta, mutta kepit siis tehtiin ns. väärältä puolelta. Lopussa oli A:n jälkeen suoralla okseri, hyppy ja putki. Minun piti olla kontaktilla samaan aikaan, joten en saanut etumatkaa. Tässä käskytin vain putki putki, niin Tonttu ei vilaissutkaan minuun päin, vaan meni vain suoraan eteenpäin suorittaen eteen sattuvat esteet juuri niin kuin pitikin. VAU!

Olimme käyneet maanantaina treenaamassa vielä vähän keppejä. Tällöin teki hyvin. Alkuun laitoin ohjurit alkuun ja loppuun, mutta sen jälkeen ilman. Otin vain ihan muutaman toiston. Sen jälkeen vielä lyhyt vauhtipätkä. Sitten siirryin ulos, ja tehtiin samoilla lämmöillä vähän tokoa. Otin takapää-harjoitteita, pari luoksetuloa 10 m ja 15 m. Molemmat hiljaa. Ja loppuun vielä paikkamakuu 2x15 sekuntia makupala kädessä. Katse oli eteenpäin. Kotona tehtiin vielä tunnari 3 kertaa. Ensimmäinen oli kokeenomaisena ja muihin laitoin reilusti lisää kapuloita, sillä ekassa toistossa taisi nostaa ekana väärän, mutta jatkoi työskentelyä ja toi oman. Pitää tehdä nyt lisää siten, että kapuloita on enemmän, jotta ei häsellä.

Eilen tehtiin lähikentällä alokas palkatta kokeenomaisena läpi (ei ollut kukaan liikkuroimassa). Tonttu teki ihan hyvin. Parin liikkeen jälkeen ihmetteli, kun palkkaa ei tullut, mutta hyvin lähti kehuihin ja varsinkin siirtymiin mukaan, joissa kehuin paljon. Hypyn tilalla tehtiin liikkeestä istuminen. Paikkamakuita ei tehty. Jäääviä täytyy treenata, teki oikeat asennot, mutta ne olivat aavistuksen hitaat. Olin päättänyt, että minusta ei tule purkki-ihmistä Tontun kanssa. Mutta sellainen minusta taitaa kuitenkin tulla. Eli Tontulla oli siis ekaa kertaa loppupalkka purkissa. Se näki kun kotona tein purkin ja laitoin purkin treenireppuun. Ennen treeniä en näyttänyt purkkia Tontulle, mutta kun liikkeet oli tehty ja olimme menossa siirtymänä vielä istumisen jälkeen (halusin tehdä siirtymään, jotta voin vielä kehua kontaktista). Siinä Tonttu meinasi karata jo repulle, mutta hyvin pysyi, jonka jälkeen vapautin repulle. Ajattelin, ehkä vähän sellaista ideaa Tontulle, joka saattaisi sille sopia, että silloin kun tehdään palkattomuustreeni, niin on loppupalkka, mutta kun taas jos palkkaa tulee enemmän eli ns. tekniikkatreeni, sen jälkeen ei ole loppupalkkaa. Haluan, että Tonttu tavallaan ymmärtää sen, että on ihan normaalia tehdä monta liikettä putkeen palkatta. En tiedä, pystyisikö tällä estämään, että ei tule kehäkoomaa.

Tässä vielä muutama kuva kesäloman ajalta. Menossa mukana olivat myös aina silloin tällöin siskoni koirista Jaava ja Myrtti.

Japutti

Japutti

Myrtti
Myrtti















1 kommentti:

  1. Vautsi miten hienot kukka- ja perhoskuvat!! Jaava ja Myrtti näyttää ihan vaan vähän tympääntyneiltä yhteiskuvissa :D

    VastaaPoista