Olihan se pakko ilmoittaa Tonttu Lappeenrannan näyttelyyn, sillä tuomarina oli Mari Lackman (kasvattaa lapinporokoiria kennelnimellä Tinttaraisen). Lapinporokoirien kehä oli ulkona. Onneksi, sillä sisäkehät olivat todella ahtaat. Ulkona oli paljon tilaa. Tämä oli siis Tontun ensimmäinen esiintyminen avoimessa luokassa. Tonttu esiintyi melko mallikkaasti, pari kertaa haukkui. Tulokseksi Tonttu sai EH/2, johon olen tyytyväinen. Suullisesti tuomari sanoi suurimmaksi puutteeksi lantion seudun (luisu lantio), minkä johdosta häntäkin nousee ylös. Näyttelyssä oli ihan mukavaa, kun näki jonkin verran tuttujakin. Lisäksi ostin Tontulle pari lelua ja uuden noutokapulan. Ei ollut turha reissu.
Tässä Tontun arvostelu:
2 v. erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä pään sivuprofiili. Hyvät korvat. Hieman luisu lantio, muuten hyvin kulmautuneet raajat. Nostaa häntäänsä liikkeessä suoraan ylöspäin. Liikkuu kapeasti kohtuullisella askelpituudella. Esiintyy ja esitetään erittäin hyvin. AVO EH/2.
Oli vissiin Tontulle henkisesti rankka päivä. Ajattelin, että olisi vielä jäälle menty lenkille, mutta toinen nukkuu ihan raatona, joten antaa toisen nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti