Kyllä vain, tähän on tultu. Tänään agitreeneissä Tontulla keitti totaalisesti yli. Olin jo varma, että se teloo itsensä, kun veteli hulluna esteitä ilman ohjausta (seisoin paikallani). Ekalla kierroksella meni hyvin. Tonttu oli sopivassa vireessä. Mutta tokalla kierroksella keitti siis yli. Ensin otti häiriötä toisista koirakoista. Laitoin sen maahan rauhoittumaan, sitten lähdettiin normaalisti tekemään rataa, ja Tonttu veteli ihan omiaan. Huh huh. Multa puuttuu keinot viretilan laskemiseen, nostaa kyllä osaan, mutta miten sitä lasketaan ilman, että motivaatio heikkenee? No vikaksi ihan muutama este, oli vieläkin vähän kierroksilla, mutta esim. A:lla keskittyi ja teki hyvän 2o2o:n.
Eilen aamulla käytiin tekemässä hyppytekniikkatreeni. Perussarjaa, johon jouduin laittamaan rimat vinoon. Sen jälkeen ok. Toisena treeninä tehtiin okseri-treeni (35-45). Mun mielestä ihan ok. Loppuun vielä perussarja rimat vinossa kaksi kertaa, ja kertaalleen rimat suorina. Sanomattakin selvää, että mua huolestuttaa perussarjassa vinoon hyppääminen. Se meni jo suoraan, ja nyt siis taas kaartuu vasemmalle. Loppuun vielä muutamat puomi, meni ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti