Eilen käytiin normaaleissa agitreeneissä. Meitä oli vain kolme treenaajaa. Tontun tehdessä toinen koira oli häkissä ja toinen myös aitojen takana turvassa. Tehtiin kolme lyhyttä pätkää. Itse pätkät oli kivoja, mutta Tontulta puuttui keskittyminen täysin. Kepit oli aika haastavassa kohdassa, sillä Tonttu otti tosi paljon häiriötä , vaikka toinen koira oli häkissä. Ei pystynyt keskittymään keppeihin. Oli paljon ylimääräistä haukuntaa. Viimeisellä kerralla namitin Tontun lähtöpaikalle, niin tällöin keskittyminen oli parhainta. Tonttua ei saa siis yhtään päästää "haahuilemaan". Mutta joo haastetta on vielä paljon.
Tänä aamuna käytiin fyssarin hieronnassa. Oikean takajalan / selän seudulta löytyi jumeja. Tällä kertaa ei löytynyt lainkaan vasemmalta puolelta jumeja, joka on siis yleensä ollut jumissa. Pienet lihakset olivat siis jumissa. Johtunee siitä, että aiemmin Tonttu ei ole käyttänyt kyseisiä lihaksia, vaan nyt sitten hyppytekniikkatreenin myötä on alkanut käyttää kyseisiä lihaksia. Ensi kerran aika menikin kesäkuun puoleen väliin, mutta siihen sitten varattiin heti seuraavalle viikolle yksi ja vielä siitä muutaman viikon päähän kolmas. Muistutuksena, että Tontulle pitää alkaa tehdä ryömimistä, jossa käyttää kunnolla selän lihaksia. Lisäksi juottaminen, Tonttu juo ehkä liian vähän. Kolmantena Back on Trackin pito iltaisin noin puolentoista tunnin ajan, jotta ne pienet lihakset rentoutuisi kunnolla. Sekä tänään ja huomenna kipulääke. Lisäksi agitreeneissä vähennettävä tällä hetkellä hyppyjen määrää, tekee sitten vaikka ilman rimoja. Ei saa olla kokonaan hyppäämättä, mutta ei liikaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti