lauantai 29. lokakuuta 2011

Tokoja & muuta

Keskiviikkona käytiin tokoilemassa jäähallin parkkisella Demin & Jennin kanssa. Enpäs enää muista mitä tehtiin, mutta otettiin muutaman kerran luoksetulo (Jenni piti Tontusta kiinni), hyvin vauhdikkaasti tulee, palkka lelulla. Mulla oli tällä kertaa useita eri leluja mukana, jotta löytyisi Tontulle ns. huippulelu. Narupallo oli aika kiva. Mun pitää pysyä luoksetulossa rintamasuunta eteenpäin, ja vasta sitten kääntyä, että Tonttu oppii juoksemaan täysillä kohti. Muistaakseni tehtiin istumisia, seisomisia ja maahanmenoa sekä seuraamisen alkeita. Enää en muista, miten se pitikään opettaa naksulla, pitää käydä katselemassa edellisestä blogista, että miten se meni, sillä Tonttu tajusi sen sillä menetelmällä. Minä en siis enää muista, missä vaiheessa piti naksauttaa, missä vaiheessa antaa palkka ja missä vaiheessa sanoa "seuraa". Ai niin ja lelun kanssa otettiin vähän noutoa ajatellen sitä, että Tonttu toisi lelun minulle. Toi se sen muutaman kerrran. Sisällähän Tonttu tuo helposti leluja minulle.

Tonttu aloitti tämän päivän syömällä makeaa ja suolaista: se söi pöydältä sipsien jämät sekä palasokerit. Jep jep, pöydälle ei siis voi jättää mitään.

Olipa mukava päästä pitkästä aikaa päivällä metsälenkille. Aurinkokin paistoi, joten kamera oli mukana. Tässä muutamia kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti