maanantai 3. lokakuuta 2011

Erkkari 2.10.

Olin ilmoittanut Tontun Jyväskylän erikoisnäyttelyyn. Paikalla oli runsaasti ilmoitettu lapinporokoiria, joten lapinporokoirauroksille vaihtui tuomariksi Saara Sampokoski. Tuomari oli oikein mukava ja antoi pitkän arvostelun. Tonttu käyttäytyi suhteellisen hyvin kehässä, paitse nyt se keksi, että voi purra mammaa reidestä, kun juostiin kehää ympäri.

Tässä Tontun arvostelu:
Tänään kovin ilmavan vaikutelman antava urospentu. Hyvä pää ikäisekseen, joka saisi vielä kehittyä varsinkin kallo-osasta. Hyvät korvat ja kaunis ilme. Hyvä kaula. Rintakehän tulee täyttyä vielä joka suunnastaan. Sopiva raajaluusto kokonaisuuteen nähden. Hyvä turkin laatu. Köyristää lanneosaa niin liikkeessä kuin seistessä. Ja häntä ylös kiinnittynyt. Kokonaisuutta häiritsee eriparikulmaukset - edestä suora ja takana voimakkaat. Liikkuu tasapainoisesti. Miellyttävä luonne. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti. PEK 7-9 kk, ei sijoitusta.


Tiina oli myös koirien kanssa erkkarissa, ja meidän reissun pääpaino olikin ehkä pentujen leikittäminen. Eli heti kun pennut olivat käyneet kehässä, lähdettiin Laajavuorelle juoksuttamaan ja leikittämään koiria. Tontulla ja Metellä oli kyllä todella hauskaa, hirmu vauhtia peräkanaa vetelivät menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti