tiistai 18. lokakuuta 2011

Toimintailta

Ekaksi vuorossa oli penturyhmä agitreenit. Tontun kanssa aloitettiin keinulla. Tonttua jänskätti paljon enemmän kuin viimeksi, hyvä että kykeni nameja syömään. Tonttua jännätti jo pelkästään kapealla kulkeminen, joten päätin, että jätetään keinu tauolle. Turha Tonttua on vielä tässä vaiheessa ahdistaa sillä, opetellaan ensin puomi, joka on myös kapea. Sen jälkeen keinu voi tuntua helpommalta. Sen jälkeen muutamat hyppy putki rallattelut, ai että Tonttu menee kovaa! Ihan viimeisenä vielä namilautasella hyppyä. Namilautasta pitää kotonakin treenata, sillä Tontulla on ongelmia tehdä, kun se tietää, että lautasella on nami. Loppuun vielä leikkiä. Palkkasin tänään ja aion jatkossakin palkata enemmän namilla, ja vähän vain leikkiä välissä. Turhaan tässä vaihessa nostaa kierroksia liikaa, kun vasta opetellaan asioita.

Agitreenien jälkeen loppuverkka kävellen kotiin, josta melkein heti lähettiin treenaamaan tokoa hoffi Demin ja Jennin kanssa jäähallin parkkikselle. Parkkis oli aika pimeä, mutta pystyi hallin vieressä kuitenkin tekemään. Tonttu teki ekalla kertaa hyvin, tehtiin kontaktia, istumista ja maahanmenoa. Toka setti olikin huonompi, sillä Tonttu ottikin yllättävän paljon ympäristöstä häiriötä. Eli palkkasin pelkästään kontaktista ja tehtiin höpöhöpö -juttuja. Lopuksi otettiin vielä paikkaolotreeni. Demi teki paikkamakuun, ja Tonttu istui, kävin parin metrin päässä ja palkkasin useamman kerran. Lisäksi myös vapautin pari kertaa. Tonttu teki oikein hyvin tämän.

Sitten mentiin vielä koirapuistoon. Yleensä suhtaudun vähän epäilevästi koirapuistoiluun, mutta saatiin Tontulle oikein kiva kokemus. Puistossa oli varmaan yli kymmenen koiraa, kun mentiin, ja mietin että mitäkähän tästä tulee. Tonttu otti tosi rennosti, toki Demi oli myös turvana. Mutta häntä oli koko ajan kippuralla. Tonttuhan on vähän pelännyt isompia koiria. Tosin suurin osa puistossa olleista koirista oli pieniä tai Tontun kokosia. Mutta siinä joutui Tonttu vähän käyttämään aivoja.

Luulin, että minulla olisi väsynyt pentu tämän jälkeen, mutta kun päästään kotiin, niin Tonttu alkaa purra jotain vanhaa luuta. No aika pian kyllä Tonttu sitten nukahti kuitenkin. Oikein mukava päivä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti