tiistai 25. lokakuuta 2011

Aksaa!

Tänään oli vaihteeksi huiput agitreenit. Maltoin tehdä tarpeeksi vähän, ja lopettaa siihen, kun Tontulla oli energiaa. Eli rata oli tämän näköinen. Älkää naurako, minulla ei ole mitään piirrustusohjelmaa, joten väsäsin tämän Paintilla... :p

Eli teemana oli vauhti. Tehtiin ympyrärataa molempiin suuntiin ja ideana, että palkka ei tule ohjaajalta, vaan namilautanen / lelu. Tontulle palkkaa molemmin, ja joo namejen perään on enemmän. Hypyt ovat siis pelkät siivekkeet. Tonttu oli aivan loistavan vauhdikas. Okei, jostain syystä meni väärään päähän putkea, vaikka ohjasin selvästi oikeaan päähän. Mutta Tonttu ehti tehdä vaikka mitä, välillä irtosi hurjan kaukaa putkeen ja välillä tarrasi ohjaavaan käteen kiinni. Jep, jep, miksi olenkaan leikittänyt Tonttua hihalla sekä kädessä olevalla hansalla?? No ainakin tietää, että enää ei leikitä.

Väliajalla tehtiin lähes maassa olevaa puomin ylösmenoa. Tehtiin siihen myös alastuloa oikeaan kohtaan. Tontulle olen siis päässyt naksuttelussa sisällä jo siihen vaiheeseen, että olen alkanut nimetä asentoa sanalla koske.

Tonttu on järkyttävän laiha. Mietin, että seuraavaksi ostan jotain aktiiviruokaa. Nythän se on syönyt Britt Caren lammasriisiä, sekä jauhelihaa yms. muuta raksujen seassa. Tänään Tonttu jätti aamuruuan syömättä, ja melkein jo hajosin. Mutta iltaruuan söi normaalisti, joten ehkä sillä ei ole giardia...

Välillä toisten koirien ohitukset sujuu hyvin, ja välillä ei niin hyvin. Väistäen jonkin matkaa, niin pysy hiljaa. Samalla kadulla ohitukset edelleen kauheita, yleensä sitten vaan mennään, varsinkin jos vastaantulija pysähtyy.


4 kommenttia:

  1. Sportti-Tonttu :)
    Mun on hirveän vaikea kuvitella Katlan lasta laihaksi, kun se on aina itse ollut varsinainen ruokaimuri joka myös lihoo superherkästi. Sen sijaan kokemusta liian laihasta koirasta on tuon mun onnettoman lapinkoiratekeleeni kanssa. Meillä hyväksi ruuaksi on todetut RC:n extra energy. On sen verran tujua, että laiheliiniinkin on saatu tarttumaan pieni kerros nahan alle. Supernirso koira myös kelpuuttaa sen useimmiten (ollaan kokeiltu varmaan parikymmentä nappulamerkkiä ja barffia), joten olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Tonttu on laiha varmaan siksi, että se kuluttaa niin paljon, kun se ei ole hetkeäkään paikoillaan. Minun mielestäni Tonttu oli aiemmin oikeasti tosi ahne, mutta Leimun kuoleman jälkeen se ei enää ole ollut niin ahne, mutta pääsääntöisesti on siis syönyt kaikki ruokansa.

    Ostin eilen kokeiluun Eukanuban agiliy -ruokaa. Ajattelin laittaa noin puolet sitä ja puolet normaalia ruokaa. Jos se ei sovi, niin RC:n extra energyä voisi sen jälkeen kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Salkallahan on myös tuo, että se on hirmu vilkas ja lenkeillä vapaana ollessaan kiskoo menemään korvat rusetillä tuhatta ja sataa ihan loputtomasti. Ikää kuitenkin jo 7,5v :) Kulutus suurta ja lisäksi vielä nirso, niin taistelu alipainoa vastaan on ikuinen ongelma. Tottu varmasti saa massaa kun tulee ikää ja kasvukin loppuu, jos sillä on hyvä ruokahalu. Ei varmaan kannata asiasta vielä murehtia. Terveisiä Haiku-siskolta, kävimme keskiviikkona ottamassa sellaiset reilun kahden tunnin äiti-tytär-painit. Haikukin alkaa hiljalleen kasvattaa kroppaa sen sijaan, että on laiha lapsenluikero :)

    VastaaPoista
  4. Salka kuulostaa hassulle :) Tonttu kiittää terveisistä ja lähettää Haikulle terveisiä takaisin!

    VastaaPoista