torstai 24. lokakuuta 2013

Treenejä

Maanantaina oli Tontun lepopäivä, ei tehty oikeastaan muuta kuin melko lyhyet lenkit. Tiistaina kontakti-kurssilla. Tehtiin puomia pöydällä ja molemmissa päissä putket. Tarkoituksena harjoitella kontaktilla pysymistä, vaikka ohjaaja juoksee ohi, valssaa jne. Tonttu oli ihan ok. 

Keskiviikkona ryhmätreenit, joissa tehtiin yksi helppo pätkä. Tonttu teki puomin melko hyvin siis vauhdillisesti, mutta putki houkutti aika paljon. Saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia. Kepit sujui suljetusta kulmasta hyvin. Kyllä se ne kepitkin osaa. Koska treenit loppui aikaiseen, jäätiin vielä vähäksi aikaa tokoilemaan Veeren ja Donin kanssa. Kerrankin tuli tokoiltua vesisateessa. Tontulle vähän seuraamista ja perusasentotreeniä. Lisäksi paikkamakuuta, jossa häiriköin Donia. Tonttu kesti! Jee. Lisäksi Donin tehdessä paikkamakuuta, leikitin Tonttua irrallaan, eikä Tonttu ollut yhtään lähdössä Donin luo. Ehkä se luottamus Tonttuun kasvaa pikku hiljaa...

Tänään oli tarkoituksena käydä hallilla tekemässä kontakteja, mutta kerta eilen teki ihan ok loppujen lopuksi, ajattelin että ei ehkä kannata. Joten kävimme lähikentällä tokoilemassa heti aamusta. Taaskin satoi vettä. Ja minä menin treenaamaan tokoa. Ilmeisesti minulla ei ole kaikki kohdillaan... Tehtiin ruutua. Aluksi tyhjä ruutu ja vau, Tonttu löysi ruudun! Tonttu saattaa jopa oppia ruudun tai minä jopa saatan osata opettaa ruudun. Selkeästi siis kosketusalusta oli hyvä asia. Sen jälkeen perusasentotreeniä, Tonttu tulee aika usein ekalla vinoon. Lyhyt tauko. Noutoa sekä puisella että metallilla. Ok. Palautuksen vauhtitreeniä tehtävä lisää. Tonttu tosin tekee jotain ihmeellisiä hyppyjä ennen kapulaa (samoin kuin teki ruutuunkiin), mutta ei tehdä niistä vielä ongelmaa. Lopuksi maasta sivulle -tulemista. Sillä siinä on ollut ongelmana, että Tonttu ei nouse ekalla käskyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti