Muutamat tokotreenit on tehty lähikentällä. Keskittyen pitkiin paikallaoloihin sekä istuen että maaten. Metallia tehtiin pitkästä aikaa, hyvin tekee, ei ollut ongelmaa siinä. Luoksetuloja, jääviä ja seuraamista vaihdellen. Ruutu on ollut joka treenissä, sillä tosiaan on tavoitteena, että koira oppisi ruudun.
Tänään oli kolmas kerta kontaktikurssia, ja jee, Tonttu oli hyvä! Tehtiin puomin alastulo - putki ympyrää. Ajattelin, että Tonttu juoksee läpi putkeen, mutta eipäs juossutkaan! Hyvät kontaktit. Kouluttajalta muutama hyvä vinkki itselle. Oon siis jostain syystä alkanut itsekin pysähtymään samaan aikaan kuin koira, eli muistaa juosta ohi. Ja että käy välillä palkkaamassa ja ottaa mukaan vauhdista. Harmi, kun nyt on niin paljon treeniä yms. juttuja, että tällä viikolla ei pysty käymään itsekseen treenaamassa (Tonttu tarvitsee myös lepopäiviä). Ohjelmassa on siis huomiset ryhmätreenit, torstaina epikset ja sunnuntaina Imatran kisat (2 rataa).
Tässä muutama syksyinen kuva Tontusta.
Hienoja kuvia Tontusta!
VastaaPoista