lauantai 20. helmikuuta 2016

Muutamat agit

Viime viikon sunnuntaina Marika piti hyppytekniikka-treenit, joihin osallistuttiin Kaislan kanssa. Tehtiin perussarjaa ja set point -treeniä. Vaikka me ollaan tehty todella paljon hyppytekniikka-treenejä, ne ovat olleet ilmeisesti liian helppoja Kaislalle. Kaisla ei juuri kokoa itseään. Perussarjaa kannattaa vaihdella, viimeisen riman paikkaa sekä laittaa rimoja vinoon. Tällöin Kaisla joutui selvästi keskittymään. Hyvä treeni ja jonkin verran herätti ajatuksia.

Maanantain ageissa meitä oli vain kolme, joten jäi kivasti ylimääräistä aikaa, eikä ollut hirveä kiire per koirakko. Kaislalle tehtiin etupalkalla (namilautanen) rengasta. Teki hyviä toistoja, muutaman kerran meni ali. Sen jälkeen yritettiin puomia, jonka alla oli putki, ei onnistunut. Neuvoksi saatiin mennä taaksepäin, eli tehdä pelkkää maassa olevaa puomia, jolloin Kaisla oppisi, että se juostaan kokonaan. Nyt puomi on vähän kaaosmainen. Vikalla pätkällä tehtiin hypyn kautta keppejä, aluksi oli kuusi keppiä, Kaisla teki hyvin. Sen jälkeen kokeiltiin kokonaisena, ja olisko kolmannella yrityksellä tehnyt kokonaan. Jes. Hyvät treenit oli kokonaisuudessaan.

Muuten viikko menikin kiireisesti, että ei tehty muuta kuin päivittäiset lenkkeilyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti