Eilen oli ensimmäinen kerta agilityseuramme valmennusrenkaassa. Kaislan kanssa siis haimme siihen ja päåäsimme. Treeneiin kuuluu aina agilitytreenit ja ohjaajan fysiikkatreenit ja näitä on noin kuukauden välein.
Ekalla kerralla teimme todella kivoja juttuja. Olisin niin lähtenyt perse edelle puuhun, jos olisin itse lähtenyt viemään Kaislaa eteenpäin. Oli todella hyvä juttu, että pääsimme renkaaseen, niin nyt lähdemme rakentamaan pohjia ihan eri systeemillä. Ohjaajalle lähes kaikki oli uutta. Jotain olimme jo kotona tehneet. Treeneissä tulee siis aina kotiläksyjä, ja niitä tehdään seuraavaan treeni-kertaan asti, josta taas saadaan uudet ohjeet. En viitsi kauheasti avata, mitä tehtiin, mutta siis käytännössä lähdetään opettamaan operantisti.
Samaan aikaan samalla kentällä treenasi kaksi muutakin pentua. Kaisla keskittyi todella hyvin. Pari kertaa meinasi lähteä moikkaamaan kaveria, mutta yhdellä pyynnöllä tuli takaisin. Vau! Meillä siis kolme pentua treenasi irrallaan samaan aikaan. Todella hyvä häiriötreeni myös! Treenit kesti siis tunnin. Kerran käytin Kaislan välissä ulkona pissalla.
Treenin jälkeen pennut sai vähän aikaa leikkiä hallin pihassa. Leikit sujui hyvin. Tänään jo ollaan kotona tehty kotiläksyjä. Aika montaa juttua pystyy tekemään kotona, kun vähän käyttää mielikuvitusta.
Tonttu on ollut jo todella pirteä. Tänään sai viimeisen kipulääkkeen. Antibioottikuuri jatkuu vielä reilun viikon. Viikon päästä maanantaina on kontrolli, miten haava on parantunut. Ajattelin teettää myös Tontulla samoja treenejä kuin Kaislalla, koska treenit ovat sellaisia, mitkä eivät rasita koiraa eivätkä siis ole varsinaisesti agilityä.
Lazy sunday... :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti