Ehkä olen hullu koiraharrastaja, mutta joka tapauksessa eilen ajelin Lahden kautta Kaislan kasvattajan luona käymään, sillä hänellä oli vieraina Kaislan isän Ginin saksalainen omistaja ja Ginin pennun omistaja Itävallasta. Ajattelin, että kerta he ovat tulleet Saksasta / Itävallasta asti katsomaan Ginin pentuja, niin ihan hyvin minäkin voin ajella Rekijoelle.
Lähdettiin kotoa yhdeksältä ja pysähdyin Lahdessa Tiinan luona menomatkalla. Yritetään totuttaa Mette ja Myrtti mahdollisimman hyvin Kaislaan, jotta tyypit tulisivat vanhempinakin hyvin toimeen keskenään. Mette ja Myrtti otti Kaislan tosi hyvin, ei mitään ongelmia. Käytiin lyhyt kävely. Melkein jätin Tontun Tiinalle päiväksi, mutta Tiinan iltaohjelma oli vielä epäselvä, niin ei ollut varmaa, onko hän kotona vai ei, niin sitten valitettavasti Tonttu joutui olemaan autossa koko päivän.
Siitä sitten jatkoin matkaa Rekijoelle pysähtyen Lohjan ABC:llä syömään. Pennuista paikalla olivat vielä "Taisto" ja "Mörkö" sekä kasvattajalle jäävä "Myy". Alkuun muut pennut meinasivat lytätä Kaislan, ja Kaisla vaikutti hieman ujolta. Mutta ajan hieman kuluttua, Kaisla näytti oikean puolensa ja oli aika bitch...mPääsääntöisesti leikit sujui hyvin. Vieraiden kanssa oli tosi mukava jutella, vaikka vähän mun englannin sanasto oli kateissa, mutta hyvin ymmärrettiin. Lisäksi kasvattaja paimensi hieman sekä Loun että Jäynän kanssa. Olimme vajaa kolme tuntia kasvattajan luona, ja oli tosi mukava käydä!
Paluumatkalla pysähdyin kuitenkin Lahdessa, koska Tiina oli kotona. Kaisla pääsi tapaamaan vielä Tiinan kissoja. Kaisla oli Harmista todella kiinnostunut, mutta noin periaatteessa hyvin meni kissojen kanssa. Tonttu ei tällä kertaa nähnyt kissoja, kun ei oikein jaksanut totuttaa sitä... Kotona oltiin yhdeltätoista, eli päivä venyi pitkäksi, mutta ei haittaa sillä, tämä viikko vielä lomaa!
Tonttu, Kaisla, Mette ja Myrtti |
Kaisla, Myy ja Mörkö |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti