Sunnuntaina toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun kävin hakemassa Kaislan kotiin. Virallisesti Kaisla on siis Qma Kaisla. Kaisla on ollut hyvin reipas pentu. Hän tutustuu reippaasti uusiin asioihin, Tonttu on suhtautunut Kaislaan melko jäyhästi, toivottavasti Tonttu hyväksyy Kaislan. Nyt ne ovat olleet eri tiloissa. Mutta tänään Tonttu on jo ollut positiivisella tavalla kiinnostunut Kaislasta. Onneksi autohäkkiin asennettiin väliseina varmuuden vuoksi, se oli ihan hyvä juttu, vaikkakin tila on nyt sitten pienempi.
Yksinolojen ja rauhoittumisen kanssa saa Kaislan kanssa tehdä töitä. Tosiaan kahden viikon loma on hyvä juttu myös sen takia. Kaislalla siis riittää ääntä. Onneksi mekastus loppuu melko nopeasti, mutta kuitenkaan rivitalossa ei ihan hirveästi tarvitse mekastaa. Kävin eilen ostamassa ison metallihäkin, jotta siinä voin opettaa Kaislalle rauhoittumista sekä tutusttaa Tonttua ja Kaislaa turvallisesti toisiinsa. Tiesin, että Tontun ja pennun totuttaminen toisiinsa ei ole ihan helppoa, mutta luulen, että kyllä se tästä vielä tulee sujumaan. Ainakin pennun valinnan suhteen on tehty kaikki mahdollinen, ensinnäkin narttu ja toisekseen ei-dominoiva (ainakaan pentulaatikossa).
Tässä muutamia kuvia sunnuntailta kasvattajan luonta ja eiliseltä "metsälenkiltä". Outoa kun pentu pyörii jaloissa ulkona, siis verrattuna porkkispentuun...
Tässä muutamia kuvia sunnuntailta kasvattajan luonta ja eiliseltä "metsälenkiltä". Outoa kun pentu pyörii jaloissa ulkona, siis verrattuna porkkispentuun...
Onnea vaan Kaislasta :) Mä kun haaveilen vaan toisesta porokoirauroksesta, kun elämä ei ole vielä tarpeeksi vaikeeta :D Saattaapi olla tontun velipuoli..
VastaaPoistaKiitos onnitteluista :) Jos porkkista harrastuksia ajatellen on ottamassa, niin Tontun velipuolissa varmasti potkua riittää! :-)
VastaaPoista