Koska meillä on selkeästi Tontun kanssa hallittavuusongelmia, menimme ongelmakoirakouluttaja Maria Seppäsen (Koirakoulu Homeetta) luokse arviokäynnille. Kouluttaja arvioi Tontun ja minun välistä suhdetta ja testasi Tontun luonnetta. Tonttu on täysin tervepäinen (en ole muuta olettanutkaan), vain todella dominoiva ja tämän hetken tilanne on se, että Tonttu vie ja minä tulen perässä. Analyysi ei todellakaan ollut yllätys, sillä näin olen jo pidempään ajatellutkin ja Elena Kapustinakin sanoi täysin samaa.
Tästä sitten jatketaan jääkaudella, aloitan ensi viikon maanantaina, sillä jääkauden aikana koiran on oltava kotona eikä saa tulla hoitopäiviä. Nyt viikonloppuna olemme menossa Mikkeliin, joten en voi aloittaa aiemmin. Tähän tulee siis vähintään kahden viikon tauko kaikenlaisesta treenaamisesta. Alkuun on siis tilanne nollattava (jääkaudella). Hänen systeemiinsä kuuluu vielä kolme käyntikertaa. Viiden viikon kuluttua Tontun pitäisi olla siinä pisteessä, että Tonttu on vapaana vieraiden koirien kanssa, eikä edes yritä lähteä niiden luo. Katsotaan, päästäänkö siihen pisteeseen. :)
Muut treenit
Maananantaina tokoa lähikentällä. Alokas kokonaan välillä palkaten ilman hyppyä. Paikkamakuu opettava alusta uudelleen. En halua, että pää kääntyilee. Jos pää pysyy paikallaan, keskittyy tekemiseen. Seuraaminen ok. En muistanut tehdä kunnon siirtymiä, vaikka tarkoitus oli. Maahanmeno ok, luoksetulo 7 m ok, seisominen ok. Siinähän ne sitten olikin. Sen jälkeen ruutua 3 kertaa ruokakupilla. Ja vielä luoksetuloa 9 m, 11 m ja 13 m, ei äännähdystäkään. Tämähän vaikuttaa jo lupaavalta.
Tiistaina tokoilimme Marikan kanssa agihallin parkkiksella. Tontulle seuraamista, jääviä ja lyhyt luoksetulo Waaran tehdessä paikkamakuuta. Ihan ok. Seuraamisessa otti hajuja. Marikalta muutamia hyviä muistutuksia, kun kiellän kontaktin tippumisesta, heti palkka kun ottaa kontaktin. Loppuun tehtiin vielä muutama ruutu. Tähänkin Marikalta muutama muistutus, että muistaa ottaa eri suunnista, jotta ei opi hajuvanaa. Ja se treeni, että siirtää ruudun paikkaa ilman että koira näkee -> koira joutuu etsimään ruudun. Loppuun kävely Waaran ja Nemon kanssa. Tonttu meni ihan ok. Mutta tässäkin jos tulee vieras koira vastaan, niin minun pitää ottaa tiukempi ote koirasta. Minulle itselle niiin vaikeaa.
Keskiviikkona normaalit ryhmäagit. Meitä oli vain kaksi treenaamassa. Tehtiin kääntymisharjoituksia. Ja toisena harjoituksena neljän hypyn (joista kolmas rengas) suora ja päässä putki. Tämä tehtiin kerran kutsumalla. Olin renkaan takan. Ja toisen kerran lähtemällä saman aikaisesti, molemmin päin meni superisti. Otin myös lähtöihin tiukemman otteen. Jos ei tullut sivulle, vaan jäi haukkumaan, niin kylmän viileästi siirsin Tontun pannasta kiinni pitäen sivulle. Pysyi erittäin hyvin paikalla, eikä edes haukkunut. Kävin palkkaamassa paikallapysymisestä. Kyllä tämäkin tästä. Tontulle pitää vaan olla jämäkkä, eikä antaa vaihtoehtoja. Jämäkkyys ei vaikuttanut vauhtiin millään lailla. Treenin jälkeen kävimme Reetan ja hänen kahden narttukoiran kanssa jäähdyttelyllä. Tontulla ei minkäänlaisia ongelmia koirien kanssa. Loppuun Tonttu vielä sai leikkiä hihnassa mummokoiran kanssa, ja Tonttu suhtautui positiivisesti vieraaseen leikkattuun narttuun, häntä heiluen ja leikkiin kutsuen, joten ei Tonttu täysin mikään koiraagressiivinen ole.
Kuulostaa siltä, että "olet saanut mitä tilasitkin" eli Tonttu on selvästi Katlan ja Parkun jälkeläinen. Nämähän on kumpikin varsin vahvatahtoisia koiria. Katlan kanssa mun piti olla ensimmäiset kaksi vuotta äärimmäisen mustavalkoinen ihan kaikesta. Sen jälkeen elämä helpottui, koira aikuistui (tosi varhain, se on aina ollut pikkuvanha ja ikäisekseen kypsän oloinen) ja kun marssijärjestys oli ollut aina selkeä, on Kattis sittemmin ollut sellainen "ihmisen mieli" mun kanssa. Unohdan aina välillä, miten haastava koira se olisi ehkä ollut kokemattomammissa käsissä. Onneksi se muistuttaa mua sikailemalla ihan urakalla jos annan sen vieraan ihmisen käsiin :) (se on mm. seissyt keskellä keittiön pöytää syömässä lautaselta ja murissut ihmiselle, joka yrittää komentaa sitä alas... ei se kotona edes haaveilisi moisesta!)
VastaaPoistaHyvä siitä Tontustakin tulee, tsemppiä matkaan!
Juu juu. :) Sain kyllä mitä tilasinkin, siitä olen monenkin ihmisen kanssa jutellut. Kyllä Tontusta vielä hyvä tulee, malttia vaaan.
VastaaPoistaItse en Homeetab opeista pidä, koska kaikkiin ongelmiin ensimmäinen "hoito" on jääkausi.
VastaaPoistaJääkausista en pidä, koska siinä koira tietoisesti laitetaan masennustilaan. Ja itse masennusta sairastaneena tiedän minkälaista helvettiä elämä silloin on, ja en todellakaan sitä koiralleni tekisi.
Vaikka siitä sitten aletaan koiraa takasin ylös nostamaankin.
Myös entinen naapurini kävi kyseisellä kouluttajalla, jossa oli vastaus jääkausi. He tottelivat käskyjä ja tuloksena oli että koira menetti kaiken luottamuksen omistajiinsa.
Tätä uutta ongelmaa naapurini lähtivät sitten korjaamaan toiselle kouluttajalle.
Joten suosittelen miettimään tarkasti lähteekö koiransa kanssa jääkaudelle.
Haluatko "pikaisen" ratkaisun ja pidät koirasi helvetissä. Vai valitsetko muun koulutustavan
Hei! Huomasit varmaan, että kommentoit kolme vuotta vanhaa tekstiä, eli aihe ei ole enää ajankohtainen.
Poista