Aina kaikista asioista ei kannata ottaa stressiä, sillä ne voivat ratketa ihan itsestään. :) Tänään siis käytiin aamulla aksaamassa itekseen. Alkuun putki + kepit yhdistelmää molemmin puolin muutaman kerran. Muutamalla ekalla toistolla oli ohjurit kahdessa viimeisessä välissä, sillä keskiviikkona lopetti pujottelun kesken muutaman kerran. Nyt oli ihan super. Vauhtia toki keppeihin kaivataan lisää. Sen jälkeen pieni tauko, jonka jälkeen puomi - ja neljä hyppyä vähän vinksallaan mutta kuitenkin suorassa, eli täysiä juoksemista. Hyppyjen korkeudet olivat, 50, 55, 45, 55 (siis sekaisin eri korkeuksia) ja viimeisen hypyn jälkeen vielä putkeen. Tämä kaksi kertaa ja toiseen suuntaan vielä kaksi kertaa, eli aloitus putkelta, hypyt ja puomi. Tässä ilmeisesti tuli sen verran vauhtia ja muutenkin Tontulla oli erinomainen vire päällä, niin viimeisen puomin laukkasi kokonaan 2o2o -asentoon. Jihuu! Onneksi joku ongelma ratkeaa ilman suurempia pohtimisia, että miten pitäisi korjata. Kepitkin ovat jo varsin kivalla mallilla. Eli tässähän miettii jo kisoihin osallistumista keväällä. (Kunhan saadaan rimat kunnolla maksi-korkeuteen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti