Tällä viikolla on tokoiltu maanantaina ja torstaina. Olen pidentänyt seuraamismatkaa, ja Tonttu seuraa ihan hyvin. Lisäksi on tehty luoksetuloa, mutta voi että, siinä se lähdön vinkaisu / haukkaisu on aika paha. Silloin kun laitan namit, jotka syö tulee hiljaa, mutta jos nameja ei ole, patoaa energiaa ja haukahtaa tai vingahtaa. Ulkona luoksetulossa ei tule ihan suoraan sivulle, vaikka sisällä on paikkaa treenattu lyhyellä matkalla ihan älyttömästi, sisällä siis lähes 100 % on suoria perusasentoja. Sama on noutokapulan kanssa, nyt olen kädellä auttanut sen oikeaan asentoon, myös sisällä. Noudon perusasentto ei ole sisälläkään niin hyvä kuin luoksetulon. Ja viimeisenä teemana ulkotreeneissä on ollut jäävät. Torstaina teki 100 % kaikki oikein. Eli on oppinut kuuntelemaan, Tontulla on siis ohjelmistossa kaikki kolme jäävää liikettä. Yksin niitä on vähän huono harjoitella, sillä joutu vilkaisemaan koiraa, mihin asentoon jäi. Sen takia yleensä yksin treenatessa tehdäänkin peruuttaen asentoja.
Loppuun vielä ilouutinen. Eli loppujen lopuksi Tonttu pääseekin osallistumaan poropaimennuskilpailuun, vaikka alkuun näytti sille, että ei mahdu mukaan. :) Ihan huippua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti