Kakkosesteellä Tontulla toimi niisto parhaiten, myös sylivekillä meni ihan hyvin. Seuraava haasteellinen kohta oli esteiden 6 ja 7 päällejuoksut. Niitä harjoiteltiin ihan omana ja laitettiin avustavat siivekkeet, jotta saatiin onnistumisia. Päällejuoksua emme ole aiemmin treenanneet, eikä se tule Tontulta suoraan, vaan Tonttu siis tykkäisi mennä vain eteenpäin. Päällejuoksuissa ajoitus on tärkeä + nykäisy, jotta koira hyppää hypyn eikä tule ohi. Sen jälkeen vaikea kohta olisi voinut olla 10 este, mutta meillä ei siinä ollut mitään ongelmia, tuli joka kerta oikein pakkovalssilla. Nyrkkiä itse olin siis 10 esteen A:n puolella heiluttelemassa nykkiä ja kierrätin kauempaa kautta, mikä on nopeampi maksikoirille. Sen jälkeen sujuvaa menoa aina esteelle 20. Tässä ei siis mennyt ansahyppyyn, vaan takaakierto jäi vajaaksi puutteellisen nykäisyn takia. Radan vaikein kohta meille oli kuitenkin este numero 21. Alkuun valssasin myöhässä, jolloin hyppäsi myös hypyn 17, eikä tullut välistä. Mutta vaikka valssasin miten ajoissa tahansa, niin Tonttu hyppäsi aina hypyn 17. Lopulta tehtiin niin, että Kati palkkasi lelulla heti hypyn 21 jälkeen, jolloin Tonttu ei ehtinyt hypylle 17. Jatkossa Kati seisoi siten, että Tonttu ei mennyt sille esteelle. Meidän pitää siis treenata, että aikainen valssi tarkoittaa sitä, että kierretään läheltä este, eikä mennä muille esteille. Lopun pätkä sujui ihan mukavasti ilman ongelmia.
Tonttu teki todella hienosti hommia 2 x 10 minuuttia. En olisi uskonut, että vire riittää niin kauan, mutta ei ollut mitään ongelmia. Todella hyödyllinen koulutus. Pari uutta asiaa pitää opetella, mutta Tonttu on siis teknisestikin jo aika hyvällä mallilla agin suhteen.
Tänään vuorossa oli Tarja Martinpuron tokokoulutus Mikkolan maneesilla Joutsenossa. Vuorossa oli jokaiselle 2 x 15 minuuttia koulutusta.
Tontun kanssa ekassa sessiossa seuraamista ja ruutua. Seuraaminen oli hienoa. Mun pitää vaikeuttaa sitä. Palkata satunnaisesti liikkeestä ja pysähtymisestä. Tehdä käännöksiä. Kävellä normaalisti. Ruutu meni täysin pieleen. Tässä vaiheessa Tonttu huomasi maneesin herkut (eli hevosen paskat). Tiesin, että se ottaa häiriötä, mutta häiriön suuruus oli yllätys. Huh huh. Käytännöss ruutua ei sitten tehty, vaan Tarja suullisesti neuvoi minua. Eli tekee lelulla kaukaa. Silloin kun vie lelun ruutuun, niin reilusti näyttää koiralle sen. Eli koira tietää, että lelu on ruudussa. Taputukset ok. Katso maahan ruutuun, kun taputat, älä koiraa. Ruutuunhan se koira halutaan. Koska Tonttu otti niin kovin häiriötä, niin pari ruutua tehtiin siten, että minä olin ruudussa ja palkkasin sen sinne. -> Saatiin koira juoksemaan ruutuun paskan syönnin sijaan.
Toisessa sessiossa muutiin suunnitelmaani, sillä eka sessio oli katastrofi, ja halusin onnistumisia. Eli tehtiin luoksetuloa ja noutoa, jotka on vauhtiliikkeitä ja Tonttu osaa ne. Vaikeuksia oli paskan syönnin kanssa, mutta teki Tonttu kuitenkin jotakin. Lopuksi lähinnä keskusteliin, miten lähden kokoamaan kisasuoritusta. Palkattomuustreeniä vaan kehiin. Palkattomuustreeni on helppo aloittaa luoksetulolla, joka on jo hyvä. Sekä luoksetulon että noudon loppuasennon paikkaa pitää edelleen treenata, vaikka ne on ollu meillä tehotreenissä koko talven. Itseasiassa Tontulta ei paljon puutu myöskään tokossa. Ei ole mahdoton ajatus alokkaan korkkaaminen tänä vuonna.
Vielä sellainen lisäys, että Tarjan mukaan Tontulle kannattaa tehdä joka toinen treeni vauhtitreeniä (jotta vauhdin puutteesta ei tule jatkossakaan ongelmaa). Lisäksi täytyy keskittyä koiran asenteeseen, jokaisen koiran kohdalla. Myös ei niin viettisten koirien kohdalla täytyy tehdä paljon palkattomuustreeniä, jotta ne pystyvät suoriutumaan koesuorituksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti