Maanantaina Tontulle tuli pakostakin lepopäivä, sillä olin itse päivän töissä ja sitten vielä illan koulutuksessa, joten Tontun kanssa ei tehty muuta kuin peruslenkitys.
Tiistaina olin hoffiporukan kanssa treeneissä. Tonttu treenasi seuraamista, perusasennon paikkaa ja pari luoksetuloa lyhyeltä matkalta. Hiljalleen oikea paikka alkaa löytyä! Treenejen jälkeen käytiin vielä Demin kanssa tunnin hihnalenkillä. Tonttu ja Demi meinasivat aina välillä olla sitä mieltä, että leikitään! Mukava treeni ja lenkki.
Keskiviikon ohjatuissa ageissa treenattiin kääntymistä ja slalomeita. Alkuun Tonttu kulki hyvin, mutta sitten se alkoi ottaa häiriötä todella paljon viereisen kentän treenaajista, eikä mistään meinannut tulla mitään. Toinen asia mikä minua ahdisti oli se, ettei Tonttu halunnut hypätä korkealta. Ahdistaa! Kysyin kouluttajalta, että hyppääkö se oudosti tai jotain, mutta hän sanoi, että ei hyppää. Meinasin jo, että vien Tontun koko vartalo magneettikuviin...
Onneksi olin jo aikoja sitten varannut Tontulle torstaille eläinfyssai Eini Kipinoiselle hieronta-ajan. Hieronnan aikana selvisi se, että todennäköisesti anaalikivut ovat aiheuttaneet Tontulle sen, että sen takapää oli ihan jumissa. Eini sai kuitenkin jumit hyvin. Lisäksi oli puhetta hyppytekniikasta, ja hän oli tyytyväinen kun kerroin, että olemme menossa Vappu Alatalon koulutukseen. Hieronnasta ei löytynyt mitään viitteitä siihen, että mitään muuta olisi pielessä kuin se, että Tonttu on kuitenkin hieman pehmeä, ja korkealle hyppääminen on joskus sattunut (anaaleihin), niin se on jäänyt päälle. Ohjeeksi saimme olla tekemättä hyppyjä vähään aikaan, jotta se unohtuisi. Ajattelin, että pidän Tontun tauolla Vapun koulutukseen asti, eli kaksi viikkoa, enintään käyn tekemässä keppejä hallilla. Ja katsellaan sen jälkeen mitä tehdään.
Tänään satoi ensilumi ja meikällä on tietenkin kesärenkaat. No tarkoituksena oli tänään ajaa Mikkeliin hakemaan renkaat, mutta enpä sitten uskaltanutkaan lähteä ajamaan, joten tehtiin Tontun kanssa pitkä vajaan kahden tunnin lenkki, josta puolet metsässä ja puolet kadulla pimeän tultua.¨
Einin kanssa keskustelu herätti ajattelemaan vielä sitä, että pitäisikö ne anaalit kuitenkin leikata. Toisaalta reilun puolen vuoden aikana Tontulta on tyhjennetty anaalit viisi kertaa (maaliskuu, kesäkuu, elokuu, syyskuu ja lokakuu), ja kolmella kerralla viidestä Tonttu on kiljunut täyttä kurkkua, mikä tarkoittaa sitä, että anaalit ovat olleet todella kipeät. Ruokaa on vaihdettu, kakka on kiiinteää ja sitä tulee riittävästi, mutta vaikuttaa sille, että anaalit tukkeutuvat siitä huolimatta. Tämä on myös ongelmallista treenien kannalta, sillä Tonttu ei aina oireile heti, joten en tiedä, että sen anaalit ovat kipeät ja treenaan silloin kun takapää voi olla kipeä. Ei ole helppoa! Olen kuullut hyvin menneistä anaalileikkauksista sekä huonosti menneistä anaalileikkauksista. Vaikeaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti