torstai 2. elokuuta 2012

Match Show:ssa ja tokoa treenaamassa

Eilen käytiin mätsärissä. Tonttu osallistui isoihin koiriin. Ensimmäisestä kehästä Tonttu sai sinisen nauhan. Sinisten isossa kehässä Tonttu sijoittui hienosti neljänneksi. Sijoitus olisi voinut olla parempi, mutta kun oli enää neljä koiraa kehässä jäljellä, Tonttu päätti alkaa mekkaloida. Siihen asti käyttäytyi tosi hyvin ja hiljaa. Tosiaan sitten varmasti haukkumisen takia sijoitus neljäs. Mutta olihan se ihan hienosti 35 koiran joukosta. Palkinnoksi saatiin viiden euron lahjakortti Trimpettiin, jonka kävin jo tänään lunastamassa ostaen raakapakasteita. Lisäksi saatiin pieni paketti pedigreen niveliä suojaavia stickejä.

Tänään minulla oli vapaapäivä. Aamulla kävimme porokoira Leimun ja Emilian kanssa treenaamassa tokoa jäähallin parkkiksella. Ensin tehtiin ihan vaan kontaktia. Pidimme kunnon välimatkan, sillä molempien koirat ovat vähän häiriöherkkiä. Ja juuri sen takia treenattiin samaan aikaan, jotta saadaan häiriötä. Toisessa setissä teimme luoksetuloa sekä lyhyellä että pidemmällä välimatkalla. Vauhtinoutoa. Kolmannessa setissä teimme vielä kontaktia, perusasentoa sekä maahanmenoja. Mukavat oli treenit. Kiitos Emilialle seurasta. :) Iltapäivällä oltiin jo tulossa metsälenkiltä kotiin, kun törmättiin Hannaan koirineen. Pitihän Tontun ja Sintin päästä leikkimään, joten lähdin takaisin metsään lyhyelle lenkille. Tontulla oli oikein mukavaa juosta Sintin kanssa. Kiitokset Hannalle lenkkiseurasta. :)

Tänään yhdestä syystä selasin Leimun blogin vanhoja merkintöjä, ja löysin kivan tunnelmallisen kuvan Leimusta vuodelta 2008.




















Tonttu on ilmoitettu mh-luonnekuvaukseen Joensuuhun 22.-23.9. Jännää! Lisäksi pääsimme Tontun kanssa  ylempien luokkien  liikkeiden tokokurssille, johon kuuluu viisi treeni kertaa. Loistavaa. Kurssi alkaa  maanantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti