keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tokotusta

Mulla on ehkä liikaa aikaa, sillä olen oppinut muokkaamaan videoita (tosin aika alkeellisesti, mutta kuitenkin). Tässä videolla Tontun treenailua jouluna (leikkiä ja noutoa). Joulun kunniaksi Petteri Punakuono soi taustalla ja peittää valmentajan ohjeet. ;) Oli aika haastavaa aloittaa uuden asian opettelu ulkona ja väsyneenä. Eli uutena asiana oli istualtaan kapulan pitäminen. Ollaan vielä ihan alkuvaiheessa. Tätä ollaan myös tänään ja eilen tehty. Ja kyllä jo melkein istuu, mutta se on aika vaikea, kun heti kun Tontun suu aukeaa, myös peppu nousee...



 

Paukkeen perusteella voisi luulla, että tänään on jo uusi vuosi, tai oikeastaan pauke alkoi jo eilen, kuten aina. Onneksi ei ollut ihan lähellä, ja ainakaan tänään kuuluneisiin paukkeisiin Tonttu ei reagoinut. Hyvä juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti