keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Paljon päivitettävää...


Mitäs tässä onkaan viime päivityksen jälkeen tapahtunut.


Leimu epiksissä


Leimu osallistui LAU:n järjestämiin epiksiin, radan tuomaroi Marjut Pulli. Leimu on niin huippu kisatilanteessa, sillä oli ihan huippu vauhti verrattuna treeneihin ja kepitkin meni laukalla vauhdikkaasti. Ohjaaja kuitenkin sössi radan antamalla koiran valita takaakierron ja helpommam välillä, jolloin Leimun tykätessä takaakieroista, tehtiin takaakierto. Vaikka Leimulla oli erittäin hyvä vauhti päällä, teki kontaktit kuten treeneissä, A oli loistava, puomilla aavistuksen himmaili, mutta pysähtyi kuitenkin oikeaan asentoon. Kontakteista olen supertyytyväinen, sillä helposti olisi saattanut kaahata vauhdilla vaan pysähtymättä. Tuntuu niin epäreilulle Leimun sairastelu, olisi todella mukavaa päästä kisaamaan, sillä tosiaan Leimu on niin eri koira kisatilanteessa.


Mikkelissä


Leimu ja Tonttu oli hoidossa Mikkelissä yhden viikonlopun ja hienosti oli mennyt. Tonttu oli jopa sunnuntaina nukkunut päivällä. :) Tonttu on siis aikamoinen touhottaja.


Leimun agitreenit


Leimun kanssa vaihtui agissa ryhmä, treenipäivä on edelleen sama eli torstai. Kuten normaalisti uudessa porukassa, Leimu otti jonkin verran häiriöitä toisista koirista. Tai ei oikein voi sanoa, että häiriötä, vaan oil kuumempi kuin normaalisti. Leimu oli aavistuksen vaisu ja jostain syystä jäi seisomaan keskelle A:ta, mitä ei ole tehnyt aiemmin. Ja A:n kontaktin osaa siis paremmin kuin puomin. No tähän laitettiin namilautanen, niin saatiin tulemaan alas normaalisti. Muuten tehtiin ihan ok, ehkä Leimu oli vaisu.


Leimun terveys


Tosiaan eläinlääkärissä käytiin ja aloitettiin mahahappolääkitys antibiootin lisäksi. Leimu ei ole ollut hyvässä kunnossa eikä huonossa, ehkä jotain siltä väliltä. Suhteellisen hyvin on syönyt ruuat, mutta paremminkin voisi maistua. Sanoin, että minusta tuntuu, että Leimua koskee suolistoon tai mahaan, koska oikeasti se vaikuttaa sille. Ongelmahan tämä sinällään on, koska Leimulle ei voi syöttää tulehduskipulääkkeitä. Eläinlääkäri suositteli akupunktiota, ja mitä mamma ei tekisi, joten Leimulla oli maanantaina eka akupunktio. Mun mielestä siitä oli hyöytyä. Välillä vaan miettii, että mikä on normaalia ja mikä ei. Nykyään Leimu stressaa jonkin verran eläinlääkärikäyntejä. Mutta Leimu oli ihan huippu akupunktion jälkeisenä päivänä, ihan eri koira. Eläinkääkärikin siis sanoi, että huomenna voi olla pirteä. Siitä sitten tulikin mieleen, että minkä verran Leimun rauhallisuuteen vaikuttaakin sairastelu. Luulen, että aika paljon. No mutta katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toivon mukaan hyviä uutisia.


Tontun pentukurssi


Eilen oli Tontun pentukurssin ensimmäinen kerta. Pentukurssi alkoi teorialla ilman koiria, Ihan hyvää kertausta tuli positiivisesta palkkauksesta. Tontun pentukurssi tulee juuri oikeaan aikaan, sillä Tonttu pitää aikamoista mekkalaa muille koirille. Innolla ootan ensi viikon tiistaitaita, jolloin kurssi alkaa.


Muuta


Tonttu onkin aika itsenäinen. Aiemmin ajattelin, että Tonttu ei ole läheskään niin itsenäinen kuin Leimu, mutta taisin olla väärässä. Tänään aamulla mentiin Leimun kanssa piiloon, kun Tonttu meni liian kauas. Oltiin jonkin aikaa piilossa, kunnes MAMMALLE tuli hätä. No siitä sitten lähdin etsimään Tonttua, niin Tonttu oli noin parin sadan metrin päässä leikkimässä vieraan koiran kanssa... Näin eli sai mukavan palkinnon siitä, että ei seurannut mammaa. No mutta toisaalta olen tyytyväinen, että sai positiivisen kokemuksen vieraasta koirasta. Lopulta Leimukin pääsi leikkimään, ja muuten leikki tosi hienosti toisen uroksen kanssa. Leimu tosin luuli urosta (leikattu) nartuksi, koska liehitteli sitä siihen malliin. Leimu on aiemminkin luullut leikattua urosta nartuksi. Eli Leimu taitaa siis tulla toimeen myös leikattujen urosten kanssa. No tultiin metsästä, niin yhdessä talon pihassa oli koira, jolle Tonttu meuhkasi. No minäpä päätin, että nyt on hyvä tilaisuus treenata. Laitoin Leimun lyhtypylvääseen kiinni istumaan ja Tontun kanssa touhuttiin häiriössä, suhteelllsisen lähelle pihalla olevaa koiraa päästiin. Mutta paljon on tekemistä...


Tässä vielä muutamat aamuiset kuvat :) Tonttu on ehkä koipeliini...






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti