sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Agia + verijäljet


Torstain agit meni ihan ok. Harjoituksen teemana oli suoran putken jälkeinen elämä. Ekaksi suoran putken jälkeen matka jatkui suoraan hypylle, jossa 180 asteen käännös takaisin päin, ideana siis saada koira tietämään, että hypyn jälkeen käännytään, jotta ei hyppää suoraan eteenpäin, vaan kääntyy. Leimulla meni hyvin, kun hiljensin vauhtia ja tein ehkä ennakoivan valssin. Toisella kierroksella teemana oli suorasta putkesta 180 asteen kääntyminen, Leimu kääntyi ekalla kerralla väärälle puolelle, mutta sen jälkeen sain kääntymään oikein. Eli tässäkin siis koiran pitää tietää ennen putkea, että tulee täysikäännös. Mukavat treenit ja Leimullakin oli kivaa.


Tonttu sai hyvää sosiaalistamista Leimun agitreenien jälkeen. Nimittäin Tonttu sai leikkiä toisen pennun (bc Sintin) kanssa sekä meidän ryhmäläisten muutaman aikuisen koiran kanssa. Oli mukavaa antaa Tontun leikkiä "varmojen" koirien kanssa, eli ei tarvinnut pelättä, että jotain sattuisi.


Eilen lenkillä tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten Leimun pentuajan. Sain Leimun huutamalla jäniksen perästä pois!!! En tiedä, kadottiko Leimu jäniksen vai mitä, mutta Leimu oli siis koko ajan näköetäisyydellä, ja sitten yllättäe kääntyi pois. Toisaalta hyvä että kääntyi, sillä perässä tuli vielä pieni musta pikakiituri.


Tonttu ja Leimu hämmästyttivät myös muuten tottelevaisuudellaan. Oli juuri lähetty metsälenkille ja ihan vasta päästänyt koirat vapaaksi, kun heti tuli vastaan toinen koira, koirien välimatka oli alle kymmenen metriä. Minä huusin vain Leimua (koska tiesin, että Leimu ja tulee ja toisekseen tiesin, että Tonttu ei välttämättä tule..). No mutta molemmmat kääntyi niiltä sijoiltaan ja tuli luokse. Vastaantulija sanoi vielä, että onpa sulla tottelevaiset koirat :) No mutta tänään sitten Tonttu karkasi toisen koiran luokse, josta kävin sen hakemassa, toivotaan että näihin saataisiin lisää varmuutta.


Eilen tein ja tänään ajettiin vuoden ekat (ja ehkä viimeiset) verijäljet, jäljellä ikää siis 18 tuntia. Otin Tontullekin heti yön yli jäljen, koska mun mielestä se haju on niin voimakas, että kyllä pitäisi osata seurata. No Leimulla jäljellä kaksi kulmaa, mutta kokonaisuudessaan melko lyhyt jälki. Ekaan kulmaan asti meni älyttömän hyvin, mutta kulmaa Leimu ei millään huomannut, olisi vain jatkanut suoraan, muutenkin kulmien välinen jälki meni huonosti, Leimu kadotti jäljen muutamaan otteeseen. Tokan kulman merkkasi hyvin ja sen jälkeen loppujälki sujui onneksi suhteellisen hyvin. Tontulle oli noin 50 metriä pitkä suora jälki. Tonttu olisi jäänyt alkuun syömään ja nuolemaan verta, eikä olisi lähtenyt liikkeelle millään. Lopulta sitten lähdettiin, mutta oli aikamoista haahuilua, ja kerkesi katsella ohi meneviä autoja ja kakatkin ehti tekemään. Jäljen noin viisi viimeistä metriä kuitenkin sujui, joten päästiin loppupalkalle asti. Oikeasti pitäisi varmaan käydä jokin verijälki -kurssi, ettei noita koiria oikeasti pilaisi tekemällä väärin. Tosin minulle alkuun opetti ihminen, joka oli käynyt opetuksissa  sekä kisoissakin flättinsä kanssa.


Edelleenkään en tiedä, onko Leimu hyvä vai huono. Yhtenä ajatuksena mulla oli ruokailun suhteen kokeilla kerran päivässä ruokintaa, mutta toisaalta kaksi kertaa päivässä mahdollistaa sen, että jos ekalla kertaa ei syö, niin saa ruokaa sitten kuitenkin vielä uudestaan (suurempi mahdollisuus siis että syö edes jotain). Tontulla siirryn myös kaksi kertaa päivässä ruokintaa, sillä yleensä yksi päivän ruuista jää syömättä syystä tai toisesta ja toisekseen työpäivinä kolmen ruokakerran annostelu on hankalaa, koska kaksi tulee aina suhteellisen peräkkäin. Tonttua olen ehdollistanut naksuun sekä panostanut leikkimiseen. Tonttu tuo leluja minulle sisällä. Sanoisin että vau. Kovin harmittaa, että en tajunnut hyödyntää Leimun luontaista pentuajan leikkimistä, en silloin tajunnut, miten tärkeää treenasi mitä tahansa, niin leikki on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti