keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Äskesestä vielä unohtui


Olin jättänyt yliopistolle lähtiessäni alimmaisen lipaston laatikoista
auki. Ei olisi kannattanut. Laatikosta oli purtu yksi kulma
mielenkiintoisen näköiseksi. Onneksi puremajäljet ei näy kauhean hyvin,
kun laatikko on kiinni. Mutta omapa oli mokani.



Tänään oli taas vuorossa kaupungilla käynti. Se alkaa jo sujumaan ihan
hyvin, mutta teiden ylitykset ovat huonoja, varsinkin isompien teiden.
Niitä pitää alkaa harjoitella, ehkä sillai että ainakin kerran päivässä
kävisi ylittämässä Puistokadun. Muuten se kävelee hihnassa melko hyvin,
silloin kun ei jumita. Ohi-käsky alkaa jo myös toimia. Toisten koirien
ohitus ei vielä onnistu hyvin. Paitsi silloin kun edes huomaa, että
koira tulee vastaan. Oikeesti, äsken katsoin vain, että ihmisiä tulee
vastaan, ja sanoin ohi, ohi, ohi ohi, ja hyvinhän se meni ohi. Sitten
kun katsoin taaksepäin huomasin, että niillä oli koira. Se meni ehkä
hyvin sen takia, että niidenkin koira ohitti hyvin, eikä pyrkinyt
Leimun luo ollenkaan. Nyt se ei kiinnittänyt mitään huomioita
liukuoviin, mikä on hyvä asia.



Olen harjoitellut jo teiden ylitystä siten, että käsken Leimun istumaan
tien reunaan, ja sitten kun ei tule autoja sanon yli, ja annan
makupalan kun ollaan ylitetty tie. Oikeastaan hoen koko ylityksen ajan
sanaa yli. En tiedä, opetetaanko tuo asia tuolla tavalla, mutta näin
olen opettanut. ;) Siihen pitää ottaa sitten kun se noin osaa hyvin
mennä, niin katsekontakti, kun saa mennä tien yli, mutta mun mielestä
se on vielä liian vaikea. Aluksi aloitin tien ylityksen sillä, että
hoin pelkästään yli-sanaa, kun mentiin tien yli.



Sivuakin ollaan harjoiteltu, mutta vielä ilman sitä sivu-sanaa. Se on
kyllä vaikee, kun se aina istahtaa väärään kohtaan, ja sitten se
hermostuu, kun ei saa makupalaa.... Mutta katsotaan viikonloppuna
Tiinan kanssa sitä sitten. Mulle tulee jännä automatka, koska menen
Mikkeliin Leimun kanssa kahdestaan autolla. Oi joi. No ehkä se on hyvin
siellä apukuskin jalkatilassa, ja jos ei ole, niin laitan valjaisiin ja
takapenkille turvavöihin.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti