keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Treenejä

Viime viikon perjantaina kävin tekemässä agihallilla hyppytekniikka-treenin. Vuorossa oli voimantuotto -sarja ja kääntyminen. Kaisla pysyi hyvässä vireessä ja teki hyvin. Palkkana luonnollisesti namilautanen. Sen jälkeen teimme vielä muutamat kepit molemmin puolin ja muistuteltiin puomia. Puomi ok. 

Maanantain agitreeneissä jo toistamiseen Kaisla oli sopivassa vireessä! Kerran tai kaksi meinasi keittää yli, mutta muuten pysyi tavoitellussa viretilassa. Tehtiin rataa ja saatiin ihan onnistuneitakin pätkiä. Jos pysähdys, menee yleensä riman ali. Putken jälkeen rengas on vaikea edelleen. Kannattaa ohjata se hiljaa... Kepit teki hyvin kokonaan, muutama aloitus aluksi väärin. Siinäkään ei kiehunut yli. Lopuksi harjoiteltiin vielä takaaleikkausta, sitä ei juurikaan ole tehty pentuajan jäkeen. Olin hyvin tyytyväinen treeniin. Videolta kun katsoi itseään, niin ei voi ymmärtää, miten sitä itse onkaan niin huono...

Eiliset tokotreenit sujuivat myös hyvin. Tehtiin paikallaolot alkuun. Molemmista taisi kerran lähteä. Edeltävän koiran aikana tein sivulla seuraamista ja kontaktia. Se on vaikeaa Kaislalle, koska sitä kiinnostaa todella paljon toinen koira. Varsinkin jos toinen koira tekee jotain vauhtiliikettä. Omalla vuorolla tehtiin: noutoa. Kaislan piti kuunnella, vaikka kapula oli heitetty eteen. Se oli vaikeaa. Tuon tyyppisiä harjoituksia pitää tehdä paljon.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti