torstai 7. toukokuuta 2015

Tontulle myös esteen tarjoamista

Aamulla herättyäni huomasin olkkarin lattialla syödyn kengän. Kaisla oli siis eilisen illan aikana, mun katsoessa telkkaria, purrut mun tennarin. Prkl. Tämä oli jo kolmas syöty kenkä. Eka syöty kenkä siten, että itse olen ollut vieressä. No nyt ainakin opin, että kaikki kengät on jatkossa Kaislan ulottumattomissa.


Tänään kävin agihallilla tekemässä pienet agitreenit. Tonttu teki esteen tarjoamista, ja siinä päästiinkin ekaksi kerraksi yllättävän pitkälle. Eli toiselta puolelta saatiin kolme estettä tehtyä, mutta toiselta ei. Nyt videolta katsottuna ohjaan todella myöhässä toisen puolen, ilmankos ei käänny.... Kaisla teki sylkkäriä hypyllä ja lelupalkkausta.





3 kommenttia:

  1. Mitens toi hypyn tarjoaminen käytännössä menee? Aloitatko yhdellä esteellä vai useammalla? Annat lähtökäskyn ja hyppykäskyt, mutta ohjaat pelkällä kropalla, mutta ei ollenkaan käsiavulla? Onko jotain muuta mitä pitäisi ottaa huomioon tai tehdä? Putken ja hypyn tarjoamista ollaan jonkin verran tehty, mutta ei ihan tässä laajuudessa.

    VastaaPoista
  2. Kaislan kanssa aloitettiin yhdellä hypyllä, johon hiljalleen lisättiin etäisyyttä. Se kun alkoi sujua, niin sitten lisättiin esteiden määrää. Kaislalla päästiin kolmeen esteeseen ehkä noin 10 lyhyen treenin (noin 3 toistoa / puoli). Kaislan kanssa haasteena oli etäisyyden lisääminen, sillä oli hirveä kiire mun luo -> hyppy jäi hyppäämättä. Tähän liittyen tehtiin myös toista harjoitetta lelun kanssa, jossa Kaislan piti malttaa ottaa lelu, vaikka minä juoksin pois päin.

    Tontun kanssa sitten vähän oikasin, kun halusin lähinä testata. Eli ekana kaksi toistoa yhdellä esteellä, ja sitten jo yhdet toistot kahdella esteellä ja heti siihen perään videolla olevat. Tontulle kun ei ole sitä varsinaisesti opetettu, niin joudun kääntämään paljon yläkroppaa (ja käännän sitä myöhässä), jotta Tonttu kääntyy. Kaislalle käännän paljon vähemmän. Haluisin, että ei tarvitsisi sanoa hyppy-sanaa, mutta ainakin vielä tässä vaiheessa pitää sanoa.

    VastaaPoista
  3. Kokeilin Pyrylle kahdella esteellä, ja aika nätisti tulee pienelläkin yläkropan liikkeellä (ei tosin mitenkään kovalla vauhdilla :D ) , Pyrylle tarvi nyt vaan sanoa "tule" alussa eikä muuta, mutta Pyryllehän en muutenkaan sano esteiden kohtaa "hyppyä" niin se ei sitä odotakaan. Mutta katsotaan miten menee kolmella hypyllä myöhemmin. Haltille kokeilin yhdellä hypyllä pelkästään. Pitää käydä kentällä harjoittelemassa kunnon siivekkeellisillä hypyillä ja kunnon suunnittelulla.

    VastaaPoista