maanantai 18. toukokuuta 2015

Treenejä

Eilen tsemppasin ja käytiin lähikentällä tokoilemassa, luonnollisesti vesisateessa. Kun lähdin kotoa, oli vielä poutaa, mutta siitä pikku hiljaa alkoi sataa... Mietin jo, että heitetään pelkkä pissalenkki ja jätetään tokoilut toiseen kertaan. Ekaksi Tonttu. Tontulle seuraamista ja jääviå peruuttaen, muutama luoksetulo pitkästä matkasta. Tuli muuten lähtöhaukku pitkästä aikaa. No siitä en todellakaan jaksa pingottaa... Seuraavaksi Kaisla. Kaislalle kahden lelun leikkiä, tämä jo on parempi, mutta ei vieläkään sellainen kuin haluan sen olevan. Sen jälkeen seuraamista ja jääviä peruuttaen. Erotellen. Seisomista pelkästään, sitä on tehty selvästi vähiten. Toinen kierros vielä. Tontulle noutoa. Ja ei taidettu ottaa muuta. Kaislalle uhkarohkeasti muutaman kuukauden tauon jälkeen päätin kokeilla noutoa. Ja tadaa, pidin kiinni, sitten hakemaan, ja tulee minua kohti kapula suussa (eli edistystä ihan älyttömästi, aiemmin lähti rallattelemaan kapula suussa) ja siitä sitten vaihtoi helposti leluun! Tehtiin pari kertaa vielä, joista viimeinen oli liikaa, ei meinannut enää vaihtaa kapulaa leluun..

Tänään Kaisla ryhmäagit. Tehtiin esteen tarjoamista. Nyt laitoin rimat vähän eri välimatkoille ja tadaa pakka hajosi. Eli treenattavaa on.

Tänään saatiin myös sisätokoisssa Kaislalle edistysaskel kapulan pidossa. En ole oikein tykännyt sitä tehdä, kun no se on aika kamala. Mutta nyt keksin laittaa Kaislan maahan ja siitä tarjota kapulaa suuhun, jolloin otti ja pystyin palkkaamaan pidosta. Kun oli maassa, ei voinut lähteä viilettämään minnekään kapula suussa. Samaa täytyy tehdä myös istuen. Tonttu lähinnä jumppailee sisällä. Nyt on ehkä jäänyt jumppailut 4-5 kertaan viikossa, kun niitä pitäisi tehdä 6 kertaa viikossa.

Se pitää vielä loppuun laittaa, että Kaisla on ollut viime aikoina aika hyvin sisäsiisti! Nyt kun sen tänne kirjoitan, niin varmasti tulee takapakkia. Mutta tein sellaisen peliliikkeen, että otin lelut pois lattialta, eli ne ei ole enää koko aikaa tarjolla, vaan aina satunnaisesti ja ei välttämättä joka ilta ollenkaan. Kaisla on jo sen verran vanha, että saa oppia sisällä rauhoittumaan, riehumiset tapahtuu pääsääntöisesti ulkona. En tiedä, onko tämä auttanut asiaa, mutta tällä hetkellä Kaislan pissaamiset Tontusta eroaa vain sillä, että heti kun herään, päästän Kaislan pihalle pissille. Periaatteessa samaa myös kun tulen töistä, niin heti pissille, mutta tällöin otan myös Tontun mukaan. Juoksujakaan ei ole vielä näkynyt, vaikka kohta tulee 10 kuukautta täyteen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti