Oli aivan pakko ottaa Tontusta muutamat kuvat näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Tonttu on edelleen kipulääkityksellä ja välillä on ulostanut normaalisti ja välillä on ulahtanut ulostaessaan, mutta ei kertaakaan niin pahasti kuin ennen joulua. Olen aavistuksen lisännyt liikuntaa, mutta periaatteessa Tonttu on ollut aika levossa edelleen, kerta aina välillä ulostaminen on ollut kivuliaampaa. Onneksi jo vajaan kahden viikon päästä on ensimmäinen hieronta, niin eiköhän sen jälkeen jo vähän tiedä enemmän missä mennään.
Tänä vuonna maalla oli normaalia enemmän pauketta, mutta se ei haitannut Tonttua ollenkaan (eikä muitakaan koiria). Kuvien myötä toivotamme oikein Hyvää Uutta Vuotta blogimme lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti